Te joilta isä tai äiti kuollut...
... tuleeko teille koskaan tällaista? Tänään ajoin autolla ja olin kuulevinani että kännykkäni soi. Katsoin puhelinta eikä se soinut... yhtäkkiä päähäni tuli tunne että isäni ei koskaan enää soita minulle ja aloin itkeä ihan hillittömästi 😢 isäni kuoli 2,5 v sitten ja mietin häntä ainakin viikottain ja käytännössä en koskaan mieti häntä "kyyneleet silmissä", hän vain käväisee mielessä ja se siitä. En tajua mitä tänään tapahtui... tuli vain ihan hillitön ikävä ja kaipaus 😭 Käykö teillä koskaan näin?
Kommentit (39)
Minun isäni kuoli kun olin juuri täyttänyt 15. Ei tule. Sen muistan että ihan jo lapsena tiesin, että ei tule isä näkemään häitäni tai mitään muitakaan. Se tuntuu näin äitinä ja teinin äitinä tosi pahalta.
Äitini kuoli 3 vuotta sitten. Aina välillä tulee sellainen ajatus, että me emme enää koskaan mene yhdessä kävelylle/ ostoksille/ sunnuntailounaalle ravintolaan/ katso sohvaperunoina telkkaria tms. Olisin halunnut pitää äitini vielä parikymmentä vuotta!
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi en osaa sanoa muuta kuin, että nousi kyyneleet silmiin tosta. Voimia! <3
Kiitos ❤️ Nytkin itkettää jostain kumman syystä kun tämän kirjoitin. -ap
Mun isä kuoli kun olin 4v ja nyt olen 21v. Teki siis itsemurhan. Silloin tällöin tulee ajatelleeksi että mistä kaikesta isä onkaan tähän mennessä jäänyt paitsi ja sitten tulee paha mieli :(
Surin samantien. Joskus on tullut tiettyjä haikeuskohtauksia, mutta nyt 3,5 vuoden jälkeen alan olla selvillä vesillä.
Mulla vasta 0,5 vuotta kun isä kuoli, ja vaikeaa on. Joku maan korvessa on ihan hirvee kuunneltava, oli isän lempivirsi.
Tulee. <3 Mun isä menehtyi muutama vuosi sitten tapaturmassa kotonaan, ja ensimmäisen vuoden ajan ajaessani isän kotipaikkakunnalle tuli radiosta joka kerta Eppu Normaalin Voi kuinka me sinua kaivataan. Itkin joka kerta. Nyt kappale ei ole enää soinut ajomatkalla isän luo, mutta tuo biisi jotenkin jäi mieleen kun se sattui aina tulemaan radiosta..
Isä rakasti myös Irwinin musiikkia ja jos kuulen sen Maailma on kaunis-kappaleen, niin itku tulee heti.
Meni pitkään, että poistin isän numeron kännykästä, se oli niin lopullista. Hetkittäin sellainen surun aalto valtaa mielen vieläkin, usein juuri autoillessa, koska isä rakasti autolla ajamista yli kaiken. Mieleen saattaa tulla joku asia josta isä olisi pitänyt tai sanonut ja sitten havahdun, että isä ei ole enää täällä. Sitä surua ei voi oikein pukea sanoiksi, koska se on niin pohjaton...
Viimeksi tuli kyynel silmään kun mummo näytti kuvaa isästä, kun isä oli 3v. Mietin, että miltä mahtaa mummosta tuntua kun vanhoilla päivillään menetti vielän ainoan lapsensa..Mummo sanoo aina kun näkee isän kuvan piirongin päällä, että "siinä se minun poikani katsoo". . <3
Eiköhän se ole ihan normaalia kaivata rakasta ihmistä <3 itsellekkin tuli kyllä kyyneleet silmiin tästä sun kirjoituksesta. Oma isä kuoli alle vuosi sitten.
Vierailija kirjoitti:
Äitini kuoli 3 vuotta sitten. Aina välillä tulee sellainen ajatus, että me emme enää koskaan mene yhdessä kävelylle/ ostoksille/ sunnuntailounaalle ravintolaan/ katso sohvaperunoina telkkaria tms. Olisin halunnut pitää äitini vielä parikymmentä vuotta!
Mun isä eli samalla kylällä koko ikänsä, sellaisessa 6000 asukkaan kunnassa. Isä oli tunnettu siellä kylällä luonnollisesti ja ei itselläkään tullut siellä käytyä muutoin, kun isää tapaamassa. Kun kuolemansa jälkeen olen vieraillut haudalla niin tulee usein itku kun mietin, että isä ei enää koskaan kävele sitä tietä kauppaan, eikä huoltoasemalle.. jotenkin kylä on sieluton silmissäni.
Vierailija kirjoitti:
Tulee. <3 Mun isä menehtyi muutama vuosi sitten tapaturmassa kotonaan, ja ensimmäisen vuoden ajan ajaessani isän kotipaikkakunnalle tuli radiosta joka kerta Eppu Normaalin Voi kuinka me sinua kaivataan. Itkin joka kerta. Nyt kappale ei ole enää soinut ajomatkalla isän luo, mutta tuo biisi jotenkin jäi mieleen kun se sattui aina tulemaan radiosta..
Isä rakasti myös Irwinin musiikkia ja jos kuulen sen Maailma on kaunis-kappaleen, niin itku tulee heti.
Meni pitkään, että poistin isän numeron kännykästä, se oli niin lopullista. Hetkittäin sellainen surun aalto valtaa mielen vieläkin, usein juuri autoillessa, koska isä rakasti autolla ajamista yli kaiken. Mieleen saattaa tulla joku asia josta isä olisi pitänyt tai sanonut ja sitten havahdun, että isä ei ole enää täällä. Sitä surua ei voi oikein pukea sanoiksi, koska se on niin pohjaton...
Viimeksi tuli kyynel silmään kun mummo näytti kuvaa isästä, kun isä oli 3v. Mietin, että miltä mahtaa mummosta tuntua kun vanhoilla päivillään menetti vielän ainoan lapsensa..Mummo sanoo aina kun näkee isän kuvan piirongin päällä, että "siinä se minun poikani katsoo". . <3
Voi miten mulla lähti kyyneleet valumaan nyt ihan valtoimenaan. 😢 Isäni tykkäsi Kate Bushin Wuthering Heights -biisistä mikä oli ihan kummallinen biisivalinta sellaiselle miehenjörrikälle ❤️ En voi enää kuunnella biisiä itkemättä 😢 -ap
Isä kuoli yli 15 vuotta sitten, eikä ole varmasti päivääkään mennyt, etteikö hän olisi käynyt mielessä. Yksittäiset tapahtumat ja mielikuvat nostattavat muistot mieleen ja vedet silmäkulmiin silloin tällöin vielä nytkin. Se on ihan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole ihan normaalia kaivata rakasta ihmistä <3 itsellekkin tuli kyllä kyyneleet silmiin tästä sun kirjoituksesta. Oma isä kuoli alle vuosi sitten.
On toki luonnollista kaivata mutta tämän päivän itkukohtaus tuli jotenkin niin puskista kun yleensä iskee vain sellainen kaiho/surumielisyys... 😞 Ap
Ajoittain. Isäni kuoli vuonna 2000 ja olin itsekin silloin jo kolmikymppinen. Hän olisi täyttänyt 80 vuotta tällä viikolla. Herkistyin kyyneliin, kun kävin haudalla ja näin isästä untakin. Niin paljon on tapahtunut sellaista, missä olisin toivonut hänen olevan mukana.
ona isäni kuoli kaksikymmentä vuotta sitten, olin parikymppinen. Isojen tapahtumien yhteydessä, kuten lasten syntymät ja syntymäpäivät, oman talomme valmistuminen, jne tulee haikeasti mieleen, että isäni ei näitä tapahtumia näe. Mutta sellaista surua ja ikävää ei enää ole näin pitkän ajan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mun isä kuoli kun olin 4v ja nyt olen 21v. Teki siis itsemurhan. Silloin tällöin tulee ajatelleeksi että mistä kaikesta isä onkaan tähän mennessä jäänyt paitsi ja sitten tulee paha mieli :(
Ei voi sinällään verrata, mutta mun isä vaan otti ja lähti kun olin 4 vuotta ja samat ajatukset, että miksi ei halua olla elämässäni ja on missannut kaiken tässä kymmenien vuosien varrella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini kuoli 3 vuotta sitten. Aina välillä tulee sellainen ajatus, että me emme enää koskaan mene yhdessä kävelylle/ ostoksille/ sunnuntailounaalle ravintolaan/ katso sohvaperunoina telkkaria tms. Olisin halunnut pitää äitini vielä parikymmentä vuotta!
Mun isä eli samalla kylällä koko ikänsä, sellaisessa 6000 asukkaan kunnassa. Isä oli tunnettu siellä kylällä luonnollisesti ja ei itselläkään tullut siellä käytyä muutoin, kun isää tapaamassa. Kun kuolemansa jälkeen olen vieraillut haudalla niin tulee usein itku kun mietin, että isä ei enää koskaan kävele sitä tietä kauppaan, eikä huoltoasemalle.. jotenkin kylä on sieluton silmissäni.
Minä taas joskus näen kaupassa tai kadulla jonkun naisen, joka muistuttaa jollain tavalla äitiäni ja tulee sellainen ohikiitävä ajatus, että äiti voisi olla tuo tuossa. Ja sitten tulee taas ikävä.
Itselläni isä sekä Äiti kuolleet. Isä kun olin 15v ja äiti n.4v sitten kun olin 25v. Välillä tulee suunnaton ikävä...❤
Mun molemmat vanhemmat kuoli niin, että olin tehnyt sitä surutyötä jo pitkään etukäteen. Isä kuoli 85-vuotiaana ja oli sitä ennen sairastellut jo todella pitkään. Olin itse 31-vuotias silloin. Äidillä puolestaan oli Alzheimerin tauti ja kuolema tuli lopulta helpotuksena. Äiti oli 76 ja minä olin 40. Äidin kohdalla suretti eniten se, että ne viimeiset vuodet meni sen taudin kourissa. Ihan viime kuukausina aloin jo itsekin toivoa, että äiti pääsisi pois. Silmiin kun katsoi, niin siellä ei ollut enää ketään kotona.
On varmasti vaikeampaa, jos vanhemman kuolemaan ei ole yhtään pystynyt valmistautumaan.
Tulee, mutta hyvin hyvin harvoin, juurikaan en enää itke asian tähden, mutta haikeus tulee ja juuri sellainen mitäs jos hän olisikin täällä -ajatuksia. Isän kuolemasta on 11 vuotta. Kun mua joskus se asia oikein itkettää niin yleensä se on se suru siitä, mitä isältä jäi näkemättä ja kokematta.
Anteeksi en osaa sanoa muuta kuin, että nousi kyyneleet silmiin tosta. Voimia! <3