Poika väärässä seurassa?
Meillä kasiluokkalainen poika, joka ystävystynyt luokalle tammikuussa tulleen pojan kanssa. Tämä on vähän hankala juttu, koska poika ei yläasteella jostain syystä oikein ole saanut kavereita. En tiedä mistä se johtuu, ei pitäisi olla mitään erikoista syytä siihen ja ala-asteella kavereita riitti, mutta kun muutettiin niin ei tuntenut ketään uudesta koulusta eikä ole tutustunutkaan. No nyt tammikuussa luokalle tuli 17-vuotias (ihan suomalainen) poika ja nämä kaksi ovat löytäneet toisensa. Hyvä että on seuraa, mutta kun mun mielestä tämä vanhempi poika ei ole ollenkaan hyvää seuraa meidän pojalle. (Ja miksi 17-vuotias kasiluokalla? Ei kelpaa selitykseksi että jäänyt luokalle, ei kai kukaan kolme kertaa kertaa voi jäädä eikä nykyään jää kai oikein kukaan muutenkaan?)
Ensinnäkin sen pukeutumistyyli on suoraan jostain 15 vuoden takaa, sillä on valtavan isoja Karl Kani farkkuja joita ei näe enää kellään ja ne on vyötetty persausten alle. Mutta sen lisäksi se ei käytä alusvaatteita! Paidan eli valtavan hupparin alla takapuoli kokonaan paljaana. Ja tämä ei ole vitsi. Uskomatonta?! Kun sanoin tästä pojalle niin hänen kommenttinsa oli että kaverinsa ei jaksa käyttää boksereita koska heillä ei ole pesukonetta. Mikä selitys se nyt on? Mutta ei takuulla olekaan sitä pesukonetta, koska niitä vaatteita ei ole pestykään varmaan ikinä. Koko jätkähaisee likaiselta. Ei hieltä vaan lialta, sellaiselta joltain kodittomalta. Ja välillä kannabikseltakin mun mielestä.
Ja toiseksi se ei osaa käyttäytyä ollenkaan, vaikka pakko sanoa että kyllä yrittää. Jos puhuvat keskenään niin joka kolmas sana (en liioittele!) on v***u. Mulle se ei kiroile ja yrittää käyttäytyä muutenkin paremmin mutta on täysin avuton, esim kun ekoja kertoja tuli meille ja oli ruoka-aikaan paikalla. Olen aika tarkka siitä että viideltä koko perhe syö yhdessä ja kun kerta oli paikalla niin katoin tietysti hänellekin. Ei kiitosta ja lautanen jäi pöytään ja kun lautanen oli tyhjä nousi ja meni pelaamaan. Meidän perheessä kaikki istuu kyllä rauhassa kunnes on syöty ja jokainen vie lautasensa keittiöön. (Mutta tässä on tapahtunut muutosta, nykyään jopa kiittää ruuasta ja vie astiansa, luulen että poikani on sanonut tästä mutta en ole kysynyt).
Kommentit (40)
kurja tilanne mutta tuskin voit mitään tuolle, ei teini valitse kavereitaan vanhempien toivomusten perusteella
Vierailija kirjoitti:
Oliko nyt vähän huono yritys?
Tarkoitin sitä pedofiilikommenttia. En osannut lainata :(
Hyi miten likaista ja ällöttävää! Älä päästä sitä teille jos ei pue kunnolla! Millaiset vanhemmat sillä oikein on
Vierailija kirjoitti:
Hyi miten likaista ja ällöttävää! Älä päästä sitä teille jos ei pue kunnolla! Millaiset vanhemmat sillä oikein on
Samaa mieltä... Mutta meillä on perheessä tietysti isäkin. Ja ei mies oikein tue minua tässä. Kun valitin siitä että tuo istuu paljaalla takapuolella meidän olkkarin lattialla pelaamassa pleikkaria niin miehen vastaus oli että et kai sä aio siitä lattialta ruveta syömään ja kun jatkoin niin totesi että sähän moppaat sen joka päivä kuitenkin. No niin moppaan (siivousfriikki!) mutta eihän tuo nyt ole hygieenistä?
Mies sanoo vaan että on hyvä että pojalla on vihdoin seuraa. No olen samaa mieltä mutta saisi olla parempaa se seura. On tosi epävarma olo tästä. Olenko nyt vaan ylihuolehtiva kotiäiti jolla on liikaa aikaa.
ap
Onko 29vuotiaalle sopivaa seuraa 31 vuotias ystävä?
T:mies, joka menetti neitsyytensä 6-vuotiaana keski-ikäiselle setämiehelle.
Ole iloinen että poikasi on löytänyt kaverin. Muistatko kuinka tärkeitä kaverit olivat teini-iässä? Mikään ei merkinnyt yhtä paljon. Siedä tuo erilaisuus ja haitta. Ja jos ne likaiset vaatteet todella häiritsevät – onhan teillä pesukone. Juu, asia ei sinänsä sinulle kuulu, mutta mikset auttaisi? Sano ystävällisesti että nuo vaatteet kaipaisivat jo pesukonetta, laitanko pyörimään kun muutenkin on pyykkipäivä. Mielestäni tuo ruokapöytäkäyttäytymisen muutos osoittaa kuitenkin, että tällä kundilla on tilannetajua, jos kotikasvatusta ei sitten olekaan.
Kannattaa katsoa, millaisessa seurassa antaa oman lapsensa liikkua. Meillä kävi ikävästi.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa katsoa, millaisessa seurassa antaa oman lapsensa liikkua. Meillä kävi ikävästi.
Vastaava tilanne? Mitä kävi?
Ymmärrän täysin huolesi, kukaan ei toivo että lapsi sotkeutuisi vääriin piireihin. Kaveri kuulostaa kuitenkin siinä mielessä potentiaaliselta hyvältä tyypiltä että tulee teille kotiin eikä välttele teitä vanhempiakaan (pikkurikollinen tms ei varmaankaan haluis tulla vanhempien silmien alle) ja on oppinut vähän käyttäytymään paremmin. Minulle tulee mieleen että kaverin perhe on todella rikkinäinen mutta että hän ammentaa perheidylliä teidän kotoanne: mielestäni jotenkin kaunista. Jos sinulla riittää rahkeita, voit yrittää olla vähän varaäiti ehkä tällekin kaverille?
voin ymmärtää että ei käytä boksereita jos housut on kunnolla jalassa mutta tarkoitatko että housut ovat kokonaan takapuolen alapuolella ja ei ole mitään paitsi paita siinä takapuolen suojana? eihän toi ole normaalia! pervo poika
Haisee kannabikselta? Kumpi? Molemmat? Otat poikasi puhutteluun ja pysyy erossa tuollaisesta ongelmanaiheuttajasta!
Vierailija kirjoitti:
Ole iloinen että poikasi on löytänyt kaverin. Muistatko kuinka tärkeitä kaverit olivat teini-iässä? Mikään ei merkinnyt yhtä paljon. Siedä tuo erilaisuus ja haitta. Ja jos ne likaiset vaatteet todella häiritsevät – onhan teillä pesukone. Juu, asia ei sinänsä sinulle kuulu, mutta mikset auttaisi? Sano ystävällisesti että nuo vaatteet kaipaisivat jo pesukonetta, laitanko pyörimään kun muutenkin on pyykkipäivä. Mielestäni tuo ruokapöytäkäyttäytymisen muutos osoittaa kuitenkin, että tällä kundilla on tilannetajua, jos kotikasvatusta ei sitten olekaan.
Tämä on hyvin ja kauniisti sanottu ja ajateltu. Iso peukku sinulle, sinulla on lämmin sydän!
Vierailija kirjoitti:
Haisee kannabikselta? Kumpi? Molemmat? Otat poikasi puhutteluun ja pysyy erossa tuollaisesta ongelmanaiheuttajasta!
Meidän poika ei haise, kaverinsa haisee. Kysyin tästä pojalta, kuulemma kaverin kotona haisee vielä voimakkaammin kannabikselta. Poika on käynyt kerran siellä, sanoi aika diplomaattisesti että "ollaan mielummin täällä" = meillä. En halunnut liikaa udella, mutta ilmeisesti aikamoinen läävä ja kaverin äiti oli nukkunut koko ajan kun olivat olleet siellä.
ap
Vierailija kirjoitti:
voin ymmärtää että ei käytä boksereita jos housut on kunnolla jalassa mutta tarkoitatko että housut ovat kokonaan takapuolen alapuolella ja ei ole mitään paitsi paita siinä takapuolen suojana? eihän toi ole normaalia! pervo poika
Oikein ymmärsit. Kun tuo kävelee tai seisoo niin ei sitä mistään arvaisi vaikka ne housut roikkuu koska huppari on niin valtava. Mutta meillä on pleikkari olohuoneessa (ettei poika olisi kokoajan linnoittautuneena huoneeseensa) ja kun pelaavat sitä lattialla istuen niin tällä loistaa paljas takapuoli kun pitää jalkojaan koukussa. En osaa selittää mutta siinä asennossa se kuitenkin näkyy ja siinä meidän olkkarin lattialla. Niin epähygieenistä, ällöttää!
ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa katsoa, millaisessa seurassa antaa oman lapsensa liikkua. Meillä kävi ikävästi.
Sulla ollut samantapainen tilanne? Mitä tarkoitat "huonosti"? Tuosta nyt vaan huoli kasvaa
ap
Kyllähän tuo ikäero on tosi iso. Vaikka ovat samalla luokalla niin ei noin eri ikäiset yleensä yhdessä hengaa. Eli ei hyvä.
Jotenkin en usko että 17v olisi vielä kasiluokalla vaikka olisi luokalle jäänyt. Jokin muu koulumuoto esim. kymppiluokka puuttuvien opintojen suorittamiseen olisi todennäköisempi.

Kolme vuotta EI ole iso ikäero. Meillä pojan (15v) kaverit iältään 14-20.
Mikä vaikutus tuolla ystävyydellä on ollut poikaasi? Onko se muuttanut häntä jotenkin? Huonompaan vai parempaan suuntaan? Se on asia josta sinun pitäisi olla kiinnostunut, ei muusta.
Taitaa 17-vuotias olla pedofiili kun kiinnostaa sun poikas seura.