Pitäisi jaksaa kertoa vanhemmille ja sisaruksille että en ole enää vanhoillislestadiolainen

Onhan sitä asiaa tässä tullut pyöriteltyä jo 7 vuotta, enemmän ja vähemmän.
Seuroissa käymiset on jääneet pois jo vuosia sitten, lapset eivät ole tähän uskontoon kasvaneet koska heitä ei ole missään liikkeen tapahtumissa kuljetettu.
Asutaan toisella puolen Suomea, ilman sukua joten täällä sitä omaa elämää on aika helppo elää. Vaikka emme liikkeeseen koe enää kuuluvamme niin elämä on silti hyvin samanlaista kuin vl-ihmisen. Ei vain jaeta enää samaa ajatusmaailmaa monista asioista. Ei käydä baareissa, en ole edes koskaan maistanut alkoholijuomia enkä varmaan koskaan maistakaan. Elämä on aika tavallista ruuhkavuosien elämää.
Mutta ehkä parantaisi omia sosiaalisia suhteita ja henkistä hyvinvointia kun saisi tämän "taakan" pois harteilta kokonaan.
Ja kaksoiselämäähän tämä periaatteessa on, kun ei saa sanotuksi.
Perhe ei muutenkaan puhu yhtään uskonasioista, joten mistään ei kyllä ole tarvinnut valehdellakkaan.
Tiedän silti että moni järkyttyisi. Olen ollut aina se perheen kiltti tyttö, joten yllätyksenä varmasti tulee.
Löytyykö muita samassa tilanteessa olevia?