Lue keskustelun säännöt.
Vapaaehtoisesti lapseton, miksi ihmeessä?
20.03.2017 |
En halua aiheuttaa riitaa vaan haluan vaan kysyä vilpittömästi miksi et halua lapsia. Kun minä olen tehnyt lapset enkä ole nähnyt elämälleni muuta suuntaa. En tiedä mitä tekisin jos ei olisi lapsia. En keksi muuta tekemistä. Joten mikä on saanut sinut valitsemaan toisin?
Kommentit (395)
Monet lapsia inhoavat inhoavat lapsia niiden avuttomuuden takia. Tälle varmasti löytyy joku psykogolinen selitys. Onko niin että eivät itse ole saaneet olla avuttomia lapsena? Inhoatteko muuten eläinten poikasiakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi on rakkainta maailmassa, sitä tunnetta on ihan turha yrittää avata ihmiselle, joka ei ole äitiyttä kokenut.
Aliarvioit lapsettomien (ja isien!) älykkyyttä ja empatiakykyä aika reippaasti.
Totta kai lapsi on rakkainta maailmassa useimmille vanhemmille. Sehän on juuri osa ongelmaa. Jos lapseen ei kiintyisi ollenkaan, sen voisi vain antaa pois, kun perhe-elämä ei sitten odotusten mukaisesti ollutkaan kivaa, mutta hei, tulipa kokeiltua.
Nyt sen sijaan ihmiset jäävät loukkuun kahden tunteen väliin: yhtäältä lapseen on voimakas kiintymys, toisaalta on jumissa elämässä, joka menee vastoin kaikkia omia arvoja ja toiveita.
Tämähän on juuri se lapsia katuvien vanhempien perustilanne. Melkein kaikki katuvat vanhemmat rakastavat kyllä lastaan, mutta elämä ei ole vain yhtään sellaista kuin mitä oma onnellisuus edellyttäisi. Kammottava ristiriita.
On kyllä harvinaisen itsekäs ajattelutapa! Tätähän tää nykyään on... Eletään vain ja ainoastaan itseä varten. Ja vielä tarjotaan tätä ainoana oikeana vaihtoehtona, absoluuttisena totuutena! Ennen hoidettiin niin lauma lapsia, kuin vanhuksetkin, ja maalla vielä eläimiäkin. Oli yhteisö, jossa kaikki huolehti toisistaan. Sitten vielä ihmetellään miksi ihmiset on masentuneita, kun eivät omaa napaansa pidemmälle näe...
Ihminen ei voi valita persoonallisuuttaan, arvojaan tai voimavarojaan. Hän voi ainoastaan tuntea ne tai olla tuntematta. Voisit paasata minulle vaikka vuorokauden läpeensä siitä, kuinka tärkeää on asettaa muiden tarpeet omiensa edelle, olla osa sukuyhteisöä tai jaksaa uhrata omastaan muiden hyväksi, mutta kun en ole ollenkaan tuollainen ihminen, onnettomuutta siitä minulle vain koituisi. Sori, kun olen vääränlainen sinun makuusi.
Tutkitusti muiden auttaminen tekee ihmisen onnellisemmaksi.
Tarkoittaako sinulle muiden auttaminen yhtä kuin muiden tarpeiden asettamista omiensa edelle, jäsenyyttä sukuyhteisössä tai kykyä uhrata omastaan muiden hyväksi? Minulle se ei tarkoita. Auttaminen on minusta ihan antoisaa, silloin kuin se tapahtuu vapaaehtoisesti ja minun lähtökohdistani. Uhrautuminen on minusta lähinnä oksettavaa, eikä se todellakaan lisää onnellisuuttani.
Kyllä se saattaa jossain tilanteissa tarkoittaa myös sitä että ajattelee muita ennen kuin itseään. Mutta tämähän on monille nykypäivän ihmisille vieras ajatus. Ja masennustilastot sen kun kasvavat...
Selitätkö vielä, mitä tekemistä tällä on masennustilastojen tai lasten hankkimisen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos sanon että inhoan vanhuksia? Tai vammaisia? Ihan sama asia. Aivan yhtä absurdia ja suoraan sanoen sivistymätöntä.
Olin tuo aiempi vastaaja joka tunnusti lapsia inhoavansa. Ja samaan tapaan myös vanhuksia esimerkiksi inhoan - en ottaisi vanhustakaan luokseni asumaan huolehdittavaksi. En tiedä miksi sinulle on niin iso tabu myöntää inhoavansa kanssaihmisiä. Koen suurimman osan myös lasten ja vanhusten ikäryhmien väliin jäävistä ihmisistä luotaatyöntäviksi enkä niitä vapaaehtoisesti huolehdittavaksi ottaisi.
Miksi on ok vihata kissoja ja koiria mutta ei kanssaihmisiä? Minä kyllä nautin koirani seurasta. Joidenkin on tosi vaikeaa käsittää että ihmiset ovat erilaisia eivätkä kaikki pidä lapsista.
Anna kun arvaan, tulet paremmin toimeen koirien kuin ihmisten kanssa? ;)
Vierailija kirjoitti:
Monet lapsia inhoavat inhoavat lapsia niiden avuttomuuden takia. Tälle varmasti löytyy joku psykogolinen selitys. Onko niin että eivät itse ole saaneet olla avuttomia lapsena? Inhoatteko muuten eläinten poikasiakin?
Ei suinkaan, kissan- ja koiranpennut ovat ihastuttavia ja suloisia. Ja pienet puput!
Eläinten poikasilta tosin puuttuvat kaikki nuo listaamani inhottavat ominaisuudet, joten ihmekös tuo.
Jos sinua ei avuttomuus häiritse, sinulta varmaan puuttuu avuton työkaveri tai sukulainen, joka aina kärttää sinua tekemään hommansa puolestaan tai omalla epäpätevyydellään aiheuttaa niin paljon vahinkoa, että haluat hoitaa asian itse.
Vierailija kirjoitti:
Voivat vanhuksina miettiä kuinka tuli pleikkaa hakattua ja käytyä milloin missäkin shoppailemassa. Ja sai tissutella ja nukkua. Siinä kiteytettynä lapsivapaa elämä.
Asioita, joita minun on ollut helpompi tehdä kuin lapsellisten kaverieni:
- Lähteä muualle auttamaan / opettamaan (Kiina, Intia, Hong Kong, Indonesia tähän mennessä)
- Auttaa tapahtumien järjestämisessä vaikka yömyöhään / aikaisin
- Auttaa niitä lapsellisia vaikkapa sairauden sattuessa, vaikka tekemällä ruokaa pakastimeen
- Ottaa kaverien koira hoitoon 5min varoitusajalla
- Pitää iltapäivä/läksykerhoa
- Järjestää pitkän kaavan illanviettoja monimutkaisine tarjoiluineen ystäville (on aikaa kokata vaikka koko viikon)
- Tehdä villasukkia tutuille (kukaan ei keskeytä kesken projektin :D)
Jne jne jne. Totta kai lapsellisetkin voivat tehdä näitä asioita, mutta täytyyhän heidän ottaa ihan eri asiat huomioon kuin minun. Eiköhän tähän maailmaan mahdu monta erilaista elämänpolkua ilman tarvetta tuomita (niitä nukkujiakaan!).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta on usein kysytty, miksi sinulla ei ole lapsia?
Kun olen esittänyt vastakysymyksen, miksi sinulla on lapsia, menee moni aika hiljaiseksi.
Mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos sanon että inhoan vanhuksia? Tai vammaisia? Ihan sama asia. Aivan yhtä absurdia ja suoraan sanoen sivistymätöntä.
Olin tuo aiempi vastaaja joka tunnusti lapsia inhoavansa. Ja samaan tapaan myös vanhuksia esimerkiksi inhoan - en ottaisi vanhustakaan luokseni asumaan huolehdittavaksi. En tiedä miksi sinulle on niin iso tabu myöntää inhoavansa kanssaihmisiä. Koen suurimman osan myös lasten ja vanhusten ikäryhmien väliin jäävistä ihmisistä luotaatyöntäviksi enkä niitä vapaaehtoisesti huolehdittavaksi ottaisi.
Miksi on ok vihata kissoja ja koiria mutta ei kanssaihmisiä? Minä kyllä nautin koirani seurasta. Joidenkin on tosi vaikeaa käsittää että ihmiset ovat erilaisia eivätkä kaikki pidä lapsista.
Anna kun arvaan, tulet paremmin toimeen koirien kuin ihmisten kanssa? ;)
Itse asiassa olet väärässä. Olen ammatiltani farmaseutti ja pidetty työkaveri ja asiakaspalvelija, etenkin vanhukset tuntuvat pitävän minusta sillä olen kaikille ystävällinen ja välitön. Katsos kun sillä alkuperäisellä pointilla eli lasten inhoamisella ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Ja oikeastaan koiran omistaminen on varmistanut päätöksen siitä, etten tule lapsia hankkimaan, sillä jo koiraan sitoutuminen on minulle tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan halunnut lapsia.
Miksi mun täytyy perustella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi on rakkainta maailmassa, sitä tunnetta on ihan turha yrittää avata ihmiselle, joka ei ole äitiyttä kokenut.
Aliarvioit lapsettomien (ja isien!) älykkyyttä ja empatiakykyä aika reippaasti.
Totta kai lapsi on rakkainta maailmassa useimmille vanhemmille. Sehän on juuri osa ongelmaa. Jos lapseen ei kiintyisi ollenkaan, sen voisi vain antaa pois, kun perhe-elämä ei sitten odotusten mukaisesti ollutkaan kivaa, mutta hei, tulipa kokeiltua.
Nyt sen sijaan ihmiset jäävät loukkuun kahden tunteen väliin: yhtäältä lapseen on voimakas kiintymys, toisaalta on jumissa elämässä, joka menee vastoin kaikkia omia arvoja ja toiveita.
Tämähän on juuri se lapsia katuvien vanhempien perustilanne. Melkein kaikki katuvat vanhemmat rakastavat kyllä lastaan, mutta elämä ei ole vain yhtään sellaista kuin mitä oma onnellisuus edellyttäisi. Kammottava ristiriita.
On kyllä harvinaisen itsekäs ajattelutapa! Tätähän tää nykyään on... Eletään vain ja ainoastaan itseä varten. Ja vielä tarjotaan tätä ainoana oikeana vaihtoehtona, absoluuttisena totuutena! Ennen hoidettiin niin lauma lapsia, kuin vanhuksetkin, ja maalla vielä eläimiäkin. Oli yhteisö, jossa kaikki huolehti toisistaan. Sitten vielä ihmetellään miksi ihmiset on masentuneita, kun eivät omaa napaansa pidemmälle näe...
Ihminen ei voi valita persoonallisuuttaan, arvojaan tai voimavarojaan. Hän voi ainoastaan tuntea ne tai olla tuntematta. Voisit paasata minulle vaikka vuorokauden läpeensä siitä, kuinka tärkeää on asettaa muiden tarpeet omiensa edelle, olla osa sukuyhteisöä tai jaksaa uhrata omastaan muiden hyväksi, mutta kun en ole ollenkaan tuollainen ihminen, onnettomuutta siitä minulle vain koituisi. Sori, kun olen vääränlainen sinun makuusi.
Tutkitusti muiden auttaminen tekee ihmisen onnellisemmaksi.
Tarkoittaako sinulle muiden auttaminen yhtä kuin muiden tarpeiden asettamista omiensa edelle, jäsenyyttä sukuyhteisössä tai kykyä uhrata omastaan muiden hyväksi? Minulle se ei tarkoita. Auttaminen on minusta ihan antoisaa, silloin kuin se tapahtuu vapaaehtoisesti ja minun lähtökohdistani. Uhrautuminen on minusta lähinnä oksettavaa, eikä se todellakaan lisää onnellisuuttani.
Kyllä se saattaa jossain tilanteissa tarkoittaa myös sitä että ajattelee muita ennen kuin itseään. Mutta tämähän on monille nykypäivän ihmisille vieras ajatus. Ja masennustilastot sen kun kasvavat...
Selitätkö vielä, mitä tekemistä tällä on masennustilastojen tai lasten hankkimisen kanssa?
Puhuit kammottavasta ristiriidasta lasten hankkimisen suhteen, kuinka elämä ei ole sen jälkeen yhtään sellaista mitä oma onnellisuus edellyttäisi. Ihan kuin lasten saaminen automaattisesti estäisi oman onnellisuuden täyden potentiaalin. Ilmeisesti syynä on se, että ei saa toteuttaa itseään 100% joka hetki, läpi ikänsä, elää itsekkäästi vain ja ainoastaan itselleen, muita ajatellaan vain silloin kuin itseä sattuu kiinnostamaan. Autetaan vain kun se itselleen sopii. Avun tarvitsijan hädän hetkellä ei ole merkitystä. Se miten kuvasit lasten saamisen negatiivisessa valossa kuvastaa vain tätä meidän aikaa ja ihmisten asenteita. Se oli vain yksi esimerkki. Tätä aikaa kuvaa ihmisten yksinäisyys ja mielenterveysongelmat, etenkin masennus. Kyllä tällainen ihmisten asenne ruokkii masennusta ja yksinäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet lapsia inhoavat inhoavat lapsia niiden avuttomuuden takia. Tälle varmasti löytyy joku psykogolinen selitys. Onko niin että eivät itse ole saaneet olla avuttomia lapsena? Inhoatteko muuten eläinten poikasiakin?
Harvojen eläinten poikasten kanssa joutuu olemaan tekemisissä. Kissanpennut on sentään söpöjä ja pärjäilevät keskenään, kunhan niille heittää ruokaa kuppiin.
Samalla lailla ne lokinpoikasetkin paskoo merenrannat täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälainen ihminen inhoaa lapsia? Siis ymmärrän jos joku ei itse halua sellaisia hankkia, tai ne ei sovi kuvioon. Enkä usko että kaikille tulee vauvakuumetta tai pakottavaa tarvetta saada lasta, mutta että inhoaa? Se on minusta outoa, ja kannattaisi kyllä vähän miettiä mistä se johtuu. Täällä vauva-palstalla on tosi paljon lapsi-vihaa, ja oikeastaan Suomessa ylipäänsä, ja minusta se on tosi surullista. Lapsi-vihaa tai -inhoa ei tarvisi yhtään lisätä, vaan päinvastoin ajattelutapaa pitäisi jotenkin muuttaa. Lasten takia.
Minä inhoan lapsia. Ne eivät kiinnosta millään lailla ja tuovat lähinnä vaivaa jos joudun niitä kohtamaan esimerkiksi työssäni. Ei ne lapset siitä mun inhosta mitenkään kuitenkaan kärsi, koska ne on jonkun muun lapsia ja lähipiirissäni ei ole lapsia. Eikö olisi nimenomaan absurdia hankkia lapsia jos niitä inhoaa? Ei se voi jäädä lapsilta huomaamatta. Enkä koe mitään syytä yrittää muuttaa ajattelutapaani koska en tästä mitenkään kärsi.
Vain Suomessa ihminen kehtaa avoimesti myöntää tällaisen asian ja pitää sitä vielä täysin normaalina. Normaalia tuo ei missään nimessä ole. Varmasti on jotain muitakin ongelmia taustalla, jotka vaan ilmenee siten että inhoaa lapsia. Kannattaisi oikeasti miettiä vähän tarkemmin syitä, mistä inho/viha johtuu. Olet itsekin ollut lapsi joskus. Onko sinua inhottu silloin?
Minua ja olemassaoloani ainakin on suoraan inhottu kun olin lapsi, enkä myöskään itse pidä lapsista erityisemmin tai ole tullut sellaisia hankkineeksi. Yritätkö sanoa, että lapsena inhotuksi tuleminen on jotenkin oma syy vai kenties ettei se olisi mahdollista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voivat vanhuksina miettiä kuinka tuli pleikkaa hakattua ja käytyä milloin missäkin shoppailemassa. Ja sai tissutella ja nukkua. Siinä kiteytettynä lapsivapaa elämä.
Asioita, joita minun on ollut helpompi tehdä kuin lapsellisten kaverieni:
- Lähteä muualle auttamaan / opettamaan (Kiina, Intia, Hong Kong, Indonesia tähän mennessä)
- Auttaa tapahtumien järjestämisessä vaikka yömyöhään / aikaisin
- Auttaa niitä lapsellisia vaikkapa sairauden sattuessa, vaikka tekemällä ruokaa pakastimeen
- Ottaa kaverien koira hoitoon 5min varoitusajalla
- Pitää iltapäivä/läksykerhoa
- Järjestää pitkän kaavan illanviettoja monimutkaisine tarjoiluineen ystäville (on aikaa kokata vaikka koko viikon)
- Tehdä villasukkia tutuille (kukaan ei keskeytä kesken projektin :D)
Jne jne jne. Totta kai lapsellisetkin voivat tehdä näitä asioita, mutta täytyyhän heidän ottaa ihan eri asiat huomioon kuin minun. Eiköhän tähän maailmaan mahdu monta erilaista elämänpolkua ilman tarvetta tuomita (niitä nukkujiakaan!).
Itse olen 3 lapsen äiti ja olen tehnyt tuon kaiken ja paljon enemmänkin. Lapsetkin ovat siirrettävissä jos et tiennyt. Saa mukaansa ulkomaille. Ihmeellisesti ajattelet. Koiraa voi hoitaa lasten kanssa. Lapset voivat nukkua jos pissattelet koiraa ilta yhdeltätoista.
Kyllä tosiasia on se, että kaikki eivät ole kypsiä huolehtimaan toisesta ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi on rakkainta maailmassa, sitä tunnetta on ihan turha yrittää avata ihmiselle, joka ei ole äitiyttä kokenut.
Aliarvioit lapsettomien (ja isien!) älykkyyttä ja empatiakykyä aika reippaasti.
Totta kai lapsi on rakkainta maailmassa useimmille vanhemmille. Sehän on juuri osa ongelmaa. Jos lapseen ei kiintyisi ollenkaan, sen voisi vain antaa pois, kun perhe-elämä ei sitten odotusten mukaisesti ollutkaan kivaa, mutta hei, tulipa kokeiltua.
Nyt sen sijaan ihmiset jäävät loukkuun kahden tunteen väliin: yhtäältä lapseen on voimakas kiintymys, toisaalta on jumissa elämässä, joka menee vastoin kaikkia omia arvoja ja toiveita.
Tämähän on juuri se lapsia katuvien vanhempien perustilanne. Melkein kaikki katuvat vanhemmat rakastavat kyllä lastaan, mutta elämä ei ole vain yhtään sellaista kuin mitä oma onnellisuus edellyttäisi. Kammottava ristiriita.
On kyllä harvinaisen itsekäs ajattelutapa! Tätähän tää nykyään on... Eletään vain ja ainoastaan itseä varten. Ja vielä tarjotaan tätä ainoana oikeana vaihtoehtona, absoluuttisena totuutena! Ennen hoidettiin niin lauma lapsia, kuin vanhuksetkin, ja maalla vielä eläimiäkin. Oli yhteisö, jossa kaikki huolehti toisistaan. Sitten vielä ihmetellään miksi ihmiset on masentuneita, kun eivät omaa napaansa pidemmälle näe...
Ihminen ei voi valita persoonallisuuttaan, arvojaan tai voimavarojaan. Hän voi ainoastaan tuntea ne tai olla tuntematta. Voisit paasata minulle vaikka vuorokauden läpeensä siitä, kuinka tärkeää on asettaa muiden tarpeet omiensa edelle, olla osa sukuyhteisöä tai jaksaa uhrata omastaan muiden hyväksi, mutta kun en ole ollenkaan tuollainen ihminen, onnettomuutta siitä minulle vain koituisi. Sori, kun olen vääränlainen sinun makuusi.
Tutkitusti muiden auttaminen tekee ihmisen onnellisemmaksi.
Tarkoittaako sinulle muiden auttaminen yhtä kuin muiden tarpeiden asettamista omiensa edelle, jäsenyyttä sukuyhteisössä tai kykyä uhrata omastaan muiden hyväksi? Minulle se ei tarkoita. Auttaminen on minusta ihan antoisaa, silloin kuin se tapahtuu vapaaehtoisesti ja minun lähtökohdistani. Uhrautuminen on minusta lähinnä oksettavaa, eikä se todellakaan lisää onnellisuuttani.
Kyllä se saattaa jossain tilanteissa tarkoittaa myös sitä että ajattelee muita ennen kuin itseään. Mutta tämähän on monille nykypäivän ihmisille vieras ajatus. Ja masennustilastot sen kun kasvavat...
Selitätkö vielä, mitä tekemistä tällä on masennustilastojen tai lasten hankkimisen kanssa?
Puhuit kammottavasta ristiriidasta lasten hankkimisen suhteen, kuinka elämä ei ole sen jälkeen yhtään sellaista mitä oma onnellisuus edellyttäisi. Ihan kuin lasten saaminen automaattisesti estäisi oman onnellisuuden täyden potentiaalin.
Okei, eli ymmärsit väärin heti aluksi.
Kun sanoin, että monella lastaan katuvalla on elämässään kammottava ristiriita, tarkoitin siis niitä ihmisiä, jotka hankkivat lapsen ja rakastavat tätä mutta joiden arvot, persoonallisuus ja resurssit eivät mahdollista onnellisuutta vanhempana. Tämä koskee siis vain pientä osaa vanhemmista. Useimmat, jotka lapsia hankkivat, ovat näiltä ominaisuuksiltaan sellaisia, että vanhemmuus on vähintäänkin tyydyttävää, eivätkä he kadu lapsia. Mutta me muut emme voi näitä ominaisuuksia itsessämme muuttaa, niin kuin sinäkään et voi.
Toivottavasti tämä selvensi asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun elät parisuhteessa, lapset vievät yöunet, hermot, rahat ja ovat kuolemaasi asti ongelma.
Lapset on aina jotain vailla.
Miksi vapaa-ehtoisesti vaan päättää että hei mä haluan kaksi iilimatoa imemään elämästäni kaiken ilon ja varallisuuden? Kysymys pitäisi olla niin että miksi ihmeessä haluatte lapsia?
Lapset on vaan niille rikkaille joilla on niin paljon rahaa ettei keksi mihin sitä käyttää niin tuhlataan lapsille ne rahat.
Ap, muista että kaikki ei voi saada lapsia vaikka haluasivatkin; ei kumppania, ei rahaa, ei tukiverkkoa, ei vaan saa vaikka yrittää. Silloin on helpompaa sanoa vihaavansa lapsia tai itsekkäitä asioita, kuten haluavansa harrastaa seksiä iltapäivällä keittiönpöydällä yms.
Mä en aio kysyä enää yhdeltäkään ihmiseltä lapsista, koska se on todella arka aihe! Ja ei se ole lapsellisilta pois, jos joku muu ei halua. Tietty se on loukkavaa, jos lapsellisen valintaa saada lapsi arvostellaan. Eihän kukaan voi tietää, miltä tuntuu rakastaa omaa lastaan, jos sitä ei ole samoin kuin ei voi tietää miltä tuntuu tehdä asioita, joita ei ole kokeillut.
Voisiko tämä vela/ei vela vastakkainasettelu jo loppua tällä palstalla, näitä aloituksia on varmaan joka toinen viikko, huoh.
Netin orjia velat! Säälittävää. Ette tule koskaan olemaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Netin orjia velat! Säälittävää. Ette tule koskaan olemaan mitään.
Sinä annoit sentään itsellesi yläpeukun. Meidän kannattaisi ottaa sinun aikaansaapuudestasi mallia.
En halua aiheuttaa toisen ihmisen kuolemaa.
En voi saada lapsia ollenkaan. Ja vaikka voisin en halua siirtää geenejäni lapsille. Ihan liikaa sairauksia.
Oliko tämän tarkoitus olla sarkasmia? Näin töissäkäyvän näkökulmastahan tuo on just passeli tapa viettää aikaa: rennosti, nautiskellen ja turhaa pingottamatta. Nykyaika on niin hektistä ja takakireää, että tuollainen leppoisuus on melkein vallankumouksellinen teko.
Pitäisikö vanhuksena sitten miettiä, että onneksi tein helvetisti töitä tai onneksi pakotin uuden ihmisen maailmaan ja varmaan kuolemaan? (Olen aina miettinyt, eivätkö muistisairaita ja syöpäisiä sukulaisiaan päivittelevät lisääntyjät todella ymmärrä tuominneensa omat lapsensa aivan samanlaiseen kohtaloon.)