Lue keskustelun säännöt.
Mistä ilo ja viihtyminen äidille lapsen kanssa olemiseen?
20.03.2017 |
Olen 40v äiti. Lapseni on 6v normaali, iloinen ja kasvava lapsi.
Rakastan lastani kovasti.
Oleminen hänen kanssaan vaan tuntuu edelleen "hoitamiselta" ja työläältä josta koen tarvitsevani lepoa.
En osaa iloita lapsen kanssa olemisesta vaan ärsyynnyn helposti ja koen sen raskaaksi.
Esim työpäivinä ikävöin häntä kovasti ja innoissani haen eskarista. Kotimatkalla kuitenkin jo väsyn jatkuvaan pälätykseen ja kotona annan heti avata telkkarin että saan olla hetken rauhassa :(.
Mikä minua vaivaa? Tämä surettaa kovasti. Enkö vain ole äitityyppiä?
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kysymys, en valitettavasti osaa vastata tuohon, mutta hiukan sama homma itsellä. Sillä erotuksella, että olen kotiäitinä.
Ja olen miettinyt, että tykkäävätkö toiset oikeasti lapsen kanssa olemisesta 24/7. Ja jaksavatko aina iloisesti osallistua leikkeihin.
Vai enkö tosiaan minäkään ole äitityyppiä, kun meinaan usein tylsistyä kuoliaaksi tai juurikin tuntuu raskaalle esim. leikkiä.
Etsi oma, sinulle luontainen tapasi olla lapsesi kanssa. Ei välittävän ja läsnäolevan aikuisen ole pakko leikkiä lapsen kanssa "sit nää menis tänne hevostalille ja sit näillä ois sata ponia".
Kuulostaa kyllä aika tylyltä jos jo kotimatkalla oma lapsi alkaa ärsyttää. Ärsyttääkö sinua oikeasti se lapsi vai kuvitteletko että muut vanhemmat kulkevat työpäivän jälkeen hattarat silmissä mussukan kanssa ja sitten petyt omiin ihan tavallisiin fiiliksiisi?
Jos kaipaat päivittäin omaa aikaa, sitten otat sitä. Ota tietty aika töiden jälkeen kun olet rauhassa ja muksu katsoo sillä välin videoita. Vastaavasti annat sitten lapselle huomiota ja aikaasi, omalla tavallasi. Lapsi on myös sen ansainnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on välillä samanlaista. Omalta kohdaltani olen huomioinut sen, että parisuhteen tila vaikuttaa (valitettavasti) siihen miten olen ja miten kohtelen lastani. Jos esim mies ei vaikkapa tee jotain mitä on sovittu, saatan ärsyyntyä, ja koska paikalla ei ole yleensä muita kuin lapsi niin puran kiukun häneen komentelemalla. Eli siis sen sijaan, että olisin vihainen miehelle, olen vihainen lapselle, enkä kestä hänen puhetulvaa / leikintarvetta / mitä nyt ikinä. Tosi usein tilanteet liittyy sellaiseen, että on sovittu, että minulla on ns omaa aikaa ja mies vie lapsen jonnekin tms. mutta sitten homma peruuntuu.
Tämä on typerää ja harmillista, mutta onneksi tiedostan asian ja pyrin hallitsemaan tilanteen.
Jokainen tarvitsee tietyn määrän aikaa itselleen, on henkilökohtaista kuinka paljon.
Up