Mitkä alueet hyviä pk-seudulta ja minkälaiseen taloon?
Hei! Odotamme miehen kanssa esikoista. Asumme nyt Helsingissä kerrostaloasunnossa pienessä kaksiossa ja alamme etsimään uutta isompaa asuntoa kun lapsi syntyy loppuvuodesta. Tykkäämme kerrostaloasumisesta sen helppouden vuoksi mutta omakotitalo ja sen jölkeen rivarikin kiinnostaa koska saisi enemmän omaa tilaa, pihaa jne. Nykyinen asunto on omistusasunto. Nyt olemme tottuneet nykyisen kerrostaloasunnon loistavaan sijaintiin, kaupat, merenranta ja julkiset kulkee vierestä ja asunto on rauhallinen. Omaa pihaa ei luonnollisestikaan ole ja olisi mukava istuttaa kasveja ja lapselle olisi tilaa leikkiä. Jos siellä on ihmisiä jotka muuttaneet hyvältä sijainnilla esim.Sipooseen omakotitaloon pellon keskellä niin miten olette sopeutuneet? Tuntuuko ettei ole mitään tekemistä ja harmittaa että aina täytyy autolla lähteä liikkeelle, ei voi vain hypätä esim.metroon, käväistä kadun yli kaupassa jne?
Mitkä alueet olisi myös hyviä, eli palvelut olisi suht lähellä mutta mahdollisuus asua esim.omakoti/paritalossa? Alueina kiinnostaa ykkösenä Helsinki, sitten Vantaa, Sipoo. Espoota ei katsota.
Kommentit (22)
Malminkartano on mukavaa seutua ja ihana mäki lähellä, josta laskea pulkalla ja kesällä muuten vaan leikkiä.
Lapsiperheelle olennaista on hyvä koulu.
Myyrmäessä on hyvät palvelut ja ulkoilumaastot. Suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheelle olennaista on hyvä koulu.
Niin joo tämäkin. Meillä ei ole lapsia (eikä tule), mutta Länsi-Pakilasta pääsee nopeasti Sykkiin. Muita peruskouluja ei kannata edes harkita
1
Kontulasta löytyy hyvä alakoulu sekä pieni metsä jossa reippailla lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheelle olennaista on hyvä koulu.
Niin joo tämäkin. Meillä ei ole lapsia (eikä tule), mutta Länsi-Pakilasta pääsee nopeasti Sykkiin. Muita peruskouluja ei kannata edes harkita
1
No siinä on vaan se ongelma että sinne pyritään eli lyhyt matka ei riitä perusteeksi kouluun pääsyyn.
Itäkeskuksen vieressä on omakotitaloja, jossa saatte olla omassa rauhassa, mutta kuitenkin hyvät palvelut kulman takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheelle olennaista on hyvä koulu.
Niin joo tämäkin. Meillä ei ole lapsia (eikä tule), mutta Länsi-Pakilasta pääsee nopeasti Sykkiin. Muita peruskouluja ei kannata edes harkita
1
No siinä on vaan se ongelma että sinne pyritään eli lyhyt matka ei riitä perusteeksi kouluun pääsyyn.
Niin mutta eiköhän se onnistu, kun opettaa lapsen aikaisin lukemaan ja laskemaan. Ekat kaksi luokkaa tietysti käyvät vähän tylsiksi, mutta on sen arvoista mielestäni
Tikkurilasta pääsee mihin vaan ja kaikkea löytyy. Myös omakotitaloja että rivareita. Kaikki koulut sijaitsevat myös alueella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheelle olennaista on hyvä koulu.
Niin joo tämäkin. Meillä ei ole lapsia (eikä tule), mutta Länsi-Pakilasta pääsee nopeasti Sykkiin. Muita peruskouluja ei kannata edes harkita
1
No siinä on vaan se ongelma että sinne pyritään eli lyhyt matka ei riitä perusteeksi kouluun pääsyyn.
Niin mutta eiköhän se onnistu, kun opettaa lapsen aikaisin lukemaan ja laskemaan. Ekat kaksi luokkaa tietysti käyvät vähän tylsiksi, mutta on sen arvoista mielestäni
Mitään takuita ei ole. Voi päästä tai olla pääsemättä.
Hyviä alueita, ja espoo suljettu pois? miksi?
Tapiola state of mind <3
Täällä on esim. hyvät koulut alakoulusta Aaltoon.
Mutta jos ei länsisuunta käy, niin sitten se ei käy.
Vierailija kirjoitti:
Tapiola state of mind <3
Täällä on esim. hyvät koulut alakoulusta Aaltoon.
Mutta jos ei länsisuunta käy, niin sitten se ei käy.
Kaikki, siis ihan kaikki, Tapiolan koulut on homeessa.
Missä päin vanhempien työpaikat ja muut menot? Oletteko autoilijoita vai julkisten käyttäjiä? En lähtisi katsomaan jostain Sipoosta, jos kaikki muu elämä lännessä. Sama toisinpäin. Ennemmin tai myöhemmin kyllästyy pitkiin matkoihin, kun joka paikkaan lähtemistä pitää suunnitella pitkän kaavan mukaan. Haluatko käyttää esim joka päivästä 3h pelkkiin työmatkoihin?
Komppi 15:lle. Ensisijaisesti miettisin kulkuyhteyksiä. Omalla autolla voi ruuhka-aikana käyttää kevyesti tunnin työmatkaan, vaikka asuisi Helsingin naapurikunnassa.
Helsingin kaupunginkin alueella on omakotitaloja ja rivareita, hinta sitten tosin on heti aika suolainen, yli puoli miljoonaa. Mikä on ap budjettinne?
Šen mukaan missä nyt on työpaikka on ihan turha alkaa miettiä. Olennaista on se että se lapsen tuleva arki toimii.
Haluatte hyvälle alueelle ja Vantaa on vaihtoehto, mutta Espoo ei? Ok. Helsingissäkin taitaa pien-/omakotitaloalueista hyvät lähipalvelut olla jollain idän alueilla, niistäkin esim. Vartiokylästä, Marjaniemestä ja Laajasalosta on kuitenkin vähän matkaa enempien palveluiden pariin. Ja lähikouluissa samalla kaikkien lähialueiden kaupungin vuokratalojen ongelmatapaukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapiola state of mind <3
Täällä on esim. hyvät koulut alakoulusta Aaltoon.
Mutta jos ei länsisuunta käy, niin sitten se ei käy.
Kaikki, siis ihan kaikki, Tapiolan koulut on homeessa.
Revontulen koulu on varsin uusi eikä siinä ole ongelmia, Tapiolan koulu juuri rempattiin ja koululaiset pääsivät takaisin tänä syksynä, tietääkseni Etis on aivan ok.

...siis Revarin korvannut Westendinpuiston koulu, piti kirjoittamani
Itse oon tykännyt asua rivarissa Länsi-Pakilassa. Rauhallinen alue, ok palvelut ja julkiset kulkee