Suren sitä, että äitini on kamala ihminen

Äitini on ihminen, joka ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi. Hän on jäänyt jonnekin pienen lapsen tasolle. Hän ei ilmeisesti pysty myöskään tuntemaan empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

Kerroin hänelle n. kaksi viikkoa sitten, että minä ja mieheni eroamme. Olemme olleet yhdessä melkein 10 vuotta ja meillä on myös yhteisiä lapsia. Äiti alkoi paasaamaan, minkälaisen miehen minä tarvitsen, mutta ei osoittanut tukeaan millään tavalla. No, minä en edes tarvitse miestä. Enkä voi edes ajatella muita miehiä, olen ihan kiinni vielä exässäni.

Kerran äiti on soittanut minulle tuon puhelun jälkeen. Silloin hän ei maininnut erostamme sanallakaan. Ei kysynyt kuinka voin, eikä mitään muutakaan. Ainut mitä hän minusta halusi oli se, että minun pitäisi tulla jonnekin hänen juhliinsa auttamaan tarjoiluissa. Äiti asuu siis 400 km päässä minusta. Sanoin, että en jaksa matkustaa ja muutenkin olen hieman stressaantunut ja tämä elämäntilanteeni on aika vaativa. Äiti kuulosti loukkaantuneelta ja lopetti puhelun. Tuon jälkeen äidistäni ei ole kuulunut mitään.

Olen aina tiennyt, että äiti on henkisesti pikkulapsen tasolla, mutta tämä käytös on avannut silmäni lopullisesti. Sen lisäksi, että teen työtä eron eteen, yrtiän myös hyväksyä sen asian, että minulla ei ole enää äitiä. Minulla on lähipiirissäni kehittymätön ihminen, jonka kanssa joudun tulemaan toimeen.

Säälin myös äitiäni, koska hän ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi, eikä hän ole joutunut ilmeisesti kokemaan mitään kriisejä. Epäilen myös, että hänellä on jonkinsortin persoonallisuushäiriö tai aivovamma. Ja ihmettelen, miten voin olla hänen lapsi.