eräs tuttavani puhuu aina vain itsestään

Sama, sen vuoksi olemme vain tuttavia, emme ystäviä. Juu ja olen hänen mielestä ihana ihminen, ei voi mitään, jos joku on vain täynnä kaikkea omaa ja ihan perheellinen työssäkäyvä, joten olettaisi, että puhekavereita olisi muuallakin. Onneksi ei joka päivä kohdata, mutta ihmettelen silti, että ei mieleenkään tule muuta, kuin itsestä puhuminen, varsinkaan, kun ei mitään järisyttävää ole tapahtunut mikä nyt olisi mielenkiintoista, noi kuuntelen ja heippa ja hyvät päivän jatkot

Olisin luullut että se ois kysynyt missä olen töissä. Ei oo kysynyt.

Millä tavoin hän on mukava?

Vierailija kirjoitti:

Millä tavoin hän on mukava?

Ystävällinen ja tulemme hyvin toimeen keskenämme.

Tuttua minullekin. Jotenkin koen välillä velvollisuudeksi kuunnella, kun toisella on vaikeaa. Mutta jos toinen edes joskus kysyisi, että mitä kuuluu...

Ehkä sinunkin tuttavasi on vain niin kiinni omissa tapahtumissaan, että haluaa kertoa niistä. Syitä voi olla monia esim. ajattelemattomuus, yksinäisyys, omien pientenkin asioiden tuntuminen tosi tärkeiltä vieraallekin, jolloin ei ehkä huomaa kysyä toisen asioita ollenkaan. Hankalaa, mutta ehkä hän on kuuntelijaa vailla.

Niin. Ehkä se kontakti toiseen ihmiseen on kuitenkin tärkeintä.

Minullakin on "ystävä", joka puhuu vain itsestään. Minua hän pitää parhaimpana ystäbänään tällä hetkellä, mutta kyllä tosiystävät on kiinnostuneita myös toisen jutuista.

Todella usein itelläni jää lause kesken, koska tämä ystävä keskeyttää ja puhuu päälle. Hänellä on kova ääni, ja hänen luonaan joskus tunnen korvassani sellaista painetta tai inhottavaa tunnetta korvassa kun tää ystävä puhuu. Vain koska hänen äänensä on hyvin voimakas.

Hänen elämänsä on täynnä ongelmia ja olen koittanut kuunnella ja auttaa ihan käytännössäkin häntä.

En kuitenkaan koe, että olisin hänelle niin tärkeä, muuten kuin hänen terapeuttinaan.

(Anteeksi ystäväni että kirjoitan sinusta näin negatiivisesti.)

Minä heivasin muutaman itsensäihmettelijän pois elämästäni tekemäni kokeen jälkeen. Odotin puoli vuotta heidän yhteydenottoaan ja sitten poistin heidän numeronsa ja muut tietonsa puhelimestani. He ovat kaikki aikuisia ihmisiä joilla ovat yhtäläiset mahdollisuudet pitää yhteyttä muihin. En kokenut mitenkään mielekkääksi soittaa kuin velvollisuudentunnosta heille ja kuunnella loppumatonta oman elämänsä ja asioidensa ihmettelyä.

Yksi tuon ryhmän ihminen otti yhteyttä ennen määräajan umpeutumista ja kysyi olenko masentunut tai eroamassa kun minusta ei ole kuulunut mitään? Sanoin että on ollut paljon töitä ja menoa elämässä enkä ole masentunut tai eroamassa. Ihmettelen kyllä syvästi kuinka negatiivinen käsitys tuolla ihmisellä on minusta: kun en soita ja kuuntele hänen asioitaan niin sitten on joko pää tai liitto hajoamassa. Sanoisinko suoraan että pahantahtoiseltakin vaikuttaa?

Minä puhun välillä itsestä liikaa, etenkin jos olen jotenkin jännittynyt, tuntuu turvalliselta ja purkaa energiaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä puhun välillä itsestä liikaa, etenkin jos olen jotenkin jännittynyt, tuntuu turvalliselta ja purkaa energiaa.

Sama. Olen sosiaalisesti vähän idiootti, ja keskustellessa yritän häthätää pitää keskustelua yllä, jottei tulisi kiusallisia hiljaisuuksia. Ennen nimittäin sain negatiivista kommenttia siitä, että olen liian hiljainen.

Ja tunnistan kyllä tämän huonon piirteen, enkä selittele parhain päin. Aika vähän tulee yhteyksiä pidettyä, kun kaverikontaktit tuntuu niin nuorallatanssilta, joka askelta pitää tarkkaan miettiä ja varoa 😔

Mun äidilläkin oli tuollaisia "ystäviä", koska hän oli liian kiltti sanoakseen noille vastaan.

Pahinta oli kun äiti sairasti syöpää ja eli viimeisiä päiviään, jaksoi juuri ja juuri mennä ulos nauttimaan kesästä hetkeksi, niin eräs puolituttu soitti useasti äidin kännykkään. Kysymättä mitä äidille kuuluu ja jaksaako edes puhua alkoi tämä nainen jaaritella miesongelmistaan. Viimeisellä kerralla multa paloi hihat, ja otin kännykän voipuneen äitini kädestä ja kerroin tylysti rouvalle, että hän voi kääntyä ammattiauttajan puoleen, tämä putiikki on nyt kiinni ja iskin luurin korvaan.

Nainen tuli sitten äidin hautajaisissa pyytämään anteeksi, mutta hän ei tajunnut että oli todellakin onnistunut pilaamaan monta hetkeä, joita ei saanut enää takaisin.

Tapaamme piakkoin ja sitten taas toisena päivänä. Yhteisiä puheenaiheita on jonkun verran, onneksi.

Ap