Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla vain yksi lapsi ja jos, niin miksi?
20.03.2006 |
Meillä on hirveä pähkinä miehemme kanssa: " hankkiakko" toinen lapsi vai ei? Tiedän, ettei lapsia niin vain hankita, mutta kyse onkin siitä, yrittääkkö edes vai ei. Toisaalta kaipuu toiseen lapseen on olemassa ja toisaalta taas tietoisuus siitä, että joudun fyysisen jaksamiseni kanssa taas äärirajoille(sairastan erästä lihastautia) pelottaa. Elämä nyt yhden lapsen kanssa on ihanan helppoa ja vaivatonta. Haluanko aloittaa kaiken aloista??
Kertokaa kaikki yhden lapsen vanhemmat valinnastanne ja perustelkaa ratkaisuanne! Asia on minulle oikeasti todella tärkeä ja koko ajan mielessä, enkä oikein osaa muualtakaan apua kysyä. Olkaa siis kilttejä ja kertokaa omiasta ratkaisustanne ja miksi niihin päädyitte. Myös te useamman lapsen äidit, teidänkin kommenttinne ovat enemmän kuin tervetulleita:)
Kommentit (23)
Se on helppoa ja olen hedonisti, joka mielellään ottaisi parhaat palat päältä. En halua rääkätä itseäni tai muuten vain olla pätevä tässä multiäiti-asiassa.
En halua, että kroppani rapistuu tämän enempää. Pimppi on jo riittävän löysä ekastakin synnytyksestä. En jaksa uudelleen trimmata muuta kroppaani siihen kuntoon, että vaatteet mahtuvat taas päälle. En jaksa sitä, että olen 24h kiinni lapsen hoidossa ja imetys vie kaikki voimani.
Haluan pitää urani ja intoni tehdä töitä. Jos tulisi lisää lapsia, olisin taas pois työkuvioista kauan. Haluan taloudellisen riippumattomuuden miehestäni ja se onnistuu olemalla töissä. Haluan kokea arvostusta työssäni.
Siinä noita syitä ja vaikka ne kuulostavat monen mielestä hirviöihmisen puheelta, olen silti varsin empaattinen ja hyvä äiti tälle yhdelle lapselleni. Epäilen, että minusta tulisi monsteräiti, jos lapsia olisi enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies halusi yhden, minä kolme ja lopulta päädyimme kompromissiin, eli 2 lasta. Ja nyt isot sisarukset (ja yllättäen erityisesti mies) odottavat todella innolla pahnan pohjimmaista, iltatähteämme.
Joskus nuo kinastelee, ei varsinaisesti juuri tappele. Mutta eilen kun he yhdessä loikoili sohvalla (tyttö 10 ja poika 6) ja keskustelivat halaten siitä kuinka ihana veli/sisko kummallakin on, tuli itsellekin mahdottoman hyvä mieli. Tänään isompi on harrastuksissaan ja pienemmällä on kauhea ikävä, kun mitään kivaa ei voi kuulemma tehdä ilman isosiskoa, se kun on niin taitava kaikessa. Pikkuveli on taas kerran pummannut yösijan loppuviikoksi siskon huoneesta, kun yhdessä on kivempi nukkua.
Itse en ole sisaruksieni kanssa mitenkään läheinen aikuisena, lapsena tapeltiin vaan ristiin, kun kaikki oltiin niin erilaisia, vaikka ikäerot oli pienet. Mutta näistä meidän lapsista voin uskoa, että kun meistä vanhemmista aika jättää, niin heistä on tukea ikuisesti toisilleen. Vasta nyt ymmärrän mitä esikoinen ja me vanhemmat olisimme menettäneet, jos tuota pojan veijaria ei meidän perheeseen olisi siunaantunut. Kyllä kaikista lapsista on kulujakin, mutta tuskinpa onnellisempia olisimme isompi setelitukku kourassa.
En alunperinkään halunnut lapsia. Tämä on seuraus vahinkoraskaudesta.
miehen vaativa ja matkusteleva tyo on tehnyt minusta hyvin pitkalle ' yksinhuoltajan' ja kahden kanssa en varmaan jaksaisi. mulla on tosi ihana ja laheinen suhde tahan 3 1/2 vuotiaaseen. olen kotona, han kay aamupaivisin 2 1/2 tuntia ' tarhassa' .
No, me halusimme molemmat miehen kanssa useamman lapsen, ei tiedetä vielä onko lapsiluku jo täynnä vai ei.
Ihanimpia asioita tässä on se, että lapsilla on toisensa. Sisarukset ovat itselleni olleet tosi tärkeitä ja olen aina ajatellut, että kumpa saisimme ainakin kaksi lasta, että sisaruksilla on toisensa!
Ja tämä ihana hyörinä kotosalla, kun lapset leikkivät, tulee just sellainen olo, että ollaanpa onnellisessa asemassa, kun on noi pienet saatu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies taitaa olla aika varma, että hän haluaisi toisen. Mä vielä mietin. Tänään olen puolesta, huomenna taas vastaan.
Tyttären synnyttäminen oli aika traumaattinen kokemus. Lisäksi mietin, voinko rakastaa toista lasta niin paljon kuin tätä ensimmäistä, tai rakastanko ensimmäistä sitten yhtä paljon kuin mahdollista toista.
Tätä asiaa nyt mietitään ja vatvotaan. En tiedä, ikääkin rupeaa olemaan sen verran, että päätös on tehtävä kyllä ihan pian.
Mies ei halua toista lasta. Minäkään en halua toista lasta, välttämättä.
Vauva-aika oli todella raskasta ja riitelimme paljon, olimme eron partaalla. Olen joutunut hoitamaan tämän yhdenkin lähestulkoon kokonaan yksin, no okei mies leikkii ja " vahtii" jos haluan omiin menoihini. Mutta vauvan perushoito oli täysin minun vastuullani, ikinä en saanut esim viikonloppuna nukkua univelkoja pois tms. Tiedän, paska mies.
Olin ja halusin olla kotona kunnes lapsi 3 vuotta. Tämänkin suhteen kynnys jäädä uudestaan kotiin neljän seinän sisälle lähes rahattomana ei houkuttele. Haluan kuitenkin hoitaa omat lapseni tuonne 3 vuoden ikään asti kotona.
Yhden lapsen kanssa on ollut suht helppoa, vaikkakin lapseni on vilkas ja vaativa. Tämän kuvion muuttaminen olisi riski. Nyt homma pyörii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Miksi siis muuttamaan tätä? Yhden lapsen kanssa on näppärämpi reissata ja matkustella, rahaa jää enemmän kun on vain yhden lapsen harrastuskulut...
Toisaalta se toisen lapsen kaipuu kolkuttelee silloin tällöin heikkona hetkenä ja olisihan se kiva kun olisi useampi lapsi. Sitä miettii miten itselle on iloa omista ja miehen sisaruksista näin aikuisellakin iällä... Sitten vanhana olisi kiva kun on sukua ympärillä. Toisaalta eihän sitä tiedä elääkö edes vanhaksi ;)
En stressaa itseäni tällä asialla. Miksi sinunkaan ap pitää tehdä mitään päätöksiä asian suhteen nyt jos tuntuu, että yksi lapsi on hyvä? Elä tässä hetkessä ja jos vuoden kuluttua toisen lapsen kaipuu kasvaa niin ratkaiset sen asian sitten... Okei, ikä voi tuoda rajoituksia kuten omallakin kohdallani. Viisi vuotta minulla on kuitenkin vielä aikaa tätä lapsilukuasiaa hautoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet aivan oikeassa siinä, ettei minun tarvitsisikaan päättää asiaa nyt kun kerran yksi lapsi tuntuu hyvältä tällä hetkellä. Olen kuitenkin aika kontrolloiva oman elämäni suhteen ja haluan ainakin yrittää suunnitella tulevaisuuttani mahdollisimman pitkälle, vaikka tiedän etten kuitenkaan lopulta voi päättää miten asiat sitten todellisuudessa menevät... Yritän siirtää tämän asian taustalle ja odottaa hetkeä kun aika toiselle lapselle on kypsä. jos se ei sitä koskaan tule olemaan niin sitten ei... Lisääkin vinkkejä ja mielipiteitä otetaan kiitollisuudella vastaan:)
terv: ap
Myös minulla on huono mies. Lapset jäisi kokonaan minun vastuulle, niin en ainakaan tämän miehen kanssa enää lapsia tee. Yksi riittää vallan mainiosti tässä elämän tilanteessa. Myös meille sattui vahinkoraskaus. Ehkä jos joskus rakastun uudelleen, niin voisin toista lasta harkitakin, tälle miehelle en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska
-olen laiska ja mukavuudenhaluinen: en jaksaisi enää vauvarumbaa, väsymystä, imetystä, huutoa jne.
-olen opettaja. Työssä kuuntelen lapsilauman mekkalointia, enkä halua sitä enää kotona kuunnella.
-työni on minulle tosi tärkeää. Haluan tehdä hommia paljon ja antaumuksella.
-ikääkin alkaa olla jo melkein se 35 v.
-en vain jaksa niitä vauvoja. Jos lapsen saisi vaikka 2-vuotiaana, tekisin niitä varmaan tusinan. Mut minusta se vauva-aika on ihan hirveetä.
-pelkään rupsahtamista.
En jaksaisi vauvarumbaa uudestaan enkä sitä kaipaa. Lapselle on myös helppoa kun perii meidät aikanaan yksin, eipähän tarvitse jakaa omaisuutta kenenkään kanssa, on nimittäin kokemusta siitäkin millaista riitaa voi tulla sisarusten kanssa. Mies ei myöskään jaksaisi enää mitään vauva-aikaa ja hyvä niin. Meille sopii loistavasti kolmen hengen poppoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt olen varma että tämä on viimeisemme. Pidän kovasti lapsista ja erityisesti vauvoista, jotka ovat älyttömän ihania.
Raskaudet ovat olleet helppoja, samoin synnytykset. Olemme kaikki terveitä.
Itse asiassa opiskelin yliopsitossa ja haaveilin uraputkesta, mutta yllättäen huomasinkin, että lapset tuovat minulle paljon suurempaa ja tärkeämpää tyydytystä kuin työ koskaan. Niinpä sitten tuo ura on retuperällä ja lapsia liuta.
Ihan nuorena, ennen mieheni tapaamista en osannut edes kuvitella itselleni perhettä ja lapsia. Olin täysin vakuuttunut, etten koskaan mene naimisiinkaan.
Niin se elämä heittelee.
Näin äkikseltään " puolustuksena" se, että kun lapsi tulee vanhemmaksi ja joskus minusta ja isästä aika jättää, olisi lapsella tällöin edes yksi sukulainen. Joku johon turvautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omiani en voi edes sietää, mies taas on omiinsa nähden täysin välinpitämätön.
Eli kaikki eivät ole sisarustensa kanssa tekemisissä aikuisina(kaan).
- yhden kanssa on helpompaa
- riittää rahaa matkusteluun
- esikoinen on niin ihana, etten usko, että toinen voisi olla samanlainen
- vauva-aika oli tosi helppo, voisiko toisella olla?
- ikäeroa tulisi niin paljon, ettei seuraa olisi sisaruksesta
- mies ei halua toista
- jo yksi lapsi on toisinaan kiristänyt parisuhdetta, miten kävisi toisen kanssa
- mies on paljon poissa kotoa
- ikää alkaa jo olla (36v.)
Ja silti haluaisin nyt toisen, kun tämä esikoinen on nyt 4v. Jos saan miehen ylipuhuttua, toivon olevani pian raskaana. Vauvakuumetta ei ole ollut aiemmin, mutta nyt on! Saa nähdä, miten tässä käy. Olen itse ainokainen ja muistan, miten olin aina yksin ja olisin halunnut sisaruksia.
enkä ole koskaan ollut yksin/yksinäinen tai halunnut sisaruksia. meitäkin on moneen junaan. Mulla on aina ollut paljon kavereita ja muutama oikein tosiystävä.
Kummatkin on todella rakkaita, juuri pari päivää sitten totesin miehelle, että ajatella, jos emme olisi tätä toista enää päättäneet " hankkia" eli paljosta olisimme jääneet paitsi. Mutta onhan tämä välillä ÄLYTTÖMÄN rankkaa. Jos olisin tiennyt etukäteen, olisin varmaan harkinnut useaankin kertaan, ainakin tätä ikäeroa. Mutta nyt oli itsellä kiire, kun oma ikä alkaa painaa, ja lopulta siis hyvä varmasti näin.
Jospa ette yritä toista lasta, vaan annatte sen tulla jos on tullakseen.
toista ei neljän vuoden antaa-jos-on-tullan sekä hoitojen jälkeen ole tullut. Muutama hoito ehkä vielä kokeillaan, sitten saa olla. Kovasti kuitenkin haluaisimme vielä yhden.
Ap, täältä palstalta saa harvoin asiallisia vastauksia. Mutta se miksi meillä on vain yksi lapsi johtuu siitä, että ammattini ja urani on minulle myös erittäin tärkeä. haluan kuitenkin hoitaa lapseni kotona kolmivuotiaaksi ja keskittyä häneen täysillä; jos lisää lapsia tulisi, työurani jatkaminen pitkittyisi taas ja muutenkin minusta tuntuu että yhdessäkin on työtä kylliksi. Katselkaa nyt vielä vuosi tai pari ja miettikää. Yksi lapsikin on aivan ihana ja taivaan lahja, meidän silmäterämme:)