Otathan kengät pois, kun tulet jonkun toisen kotiin?
Meillä on lyhyen ajan sisään käynyt kaksi eri vierasta piipahtamassa, eikä heistä kumpikaan ottanut kenkiä pois siirtyessään asian X vuoksi eteisestä peremmälle! Eihän tämä ole mikään yleisempi trendi, ettei oteta kenkiä pois tai edes kysytä, että haittaako jos tulee kengillä - jos kysyisit, niin ei se nyt niin kai haittaisi. Ja sanoa en viitsi, kun olisi jotenkin outoa ryhtyä aikuiselle opettamaan käytöstapoja.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Joo kenkien riisuminen on vain suomalainen tapa. Muualla ollaan aina kotonakin jotkut reinot jalassa kylmien lattioiden takia. sukkasillaan ei ole kukaan. Hauskaa miten tietämättömiä asiasta ollaan. Suomalaisilla on muitakin hyvin outoja tapoja mutta toiste niistä.
Suomalaisten tavat on usein fiksuja, muiden outoja. Suomessa osataan rakentaa lämpimiä taloja, muualla palellaan, otetaan sänkyyn kuumavesipulloja yms. hassua. Vaikka olihan tuokin arkipäivää Suomessa joskus muutama vuosikymmen sitten.
Kyse ei ollut mistään juhlista, vaan ihmiset muuten vaan piipahtivat. Toinen haki yhden tavaran ja toinen kävi tuomassa lapselle pienen synttärimuistamisen. Ja siis ihan talvikenkiä, eikä mitään juhlakenkiä!
Vierailija kirjoitti:
Ei missään tapauksessa oteta kenkiä pois juhlallisissa tilaisuuksissa. Kyllä juhlatamineisiin kuuluvat kauniit sisäkengät ja kesällä niillä tullaan suoraan ulkoa.
Ihan ilman juhliakin esim. mekon, tai hameen kanssa pidetään pikkukenkiä sisällä.
Ei ne pohjat nyt niin likaisia ole, kun pyyhkii vähän pohjia ennen sisälle tuloa.
Juu ei ole likaisia ei. Siellä sitten kiva kun vauvat konttaa pitkin lattioita, kun aikuiset ei viitsi kenkiä vaihtaa. Voi että on alkeellista touhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä on vanha ugrilainen metsäsuomalainen perinne, Euroopassa ja Amerikassa sitä pidetään järjettömänä tapana. Tietysti likaiset kengät pitää puhdistaa ja ehkä riisuakin, mutta olisi jo ehkä aika siirtyä eurooppalaiseen tapaan, jossa se lattian puhdistaminen ei ole niin kauhean iso juttu, että juhlavaatteissakin ihmisten pitää kilistellä shampanjaa sukkasillaan, naurettavaa impivaaralaisuutta.
Tässäkin nähdään, että me suomalaiset olemme fiksumpia, siistimpiä ja sivistyneempiä kuin nuo moukkakansat, jotka eivät ymmärrä puhtauden päälle yhtään mitään. Ranskassa esim. keittiöpyyhe toimii käsipyyhkeenä, astiapyyhkeenä ja pöytäluutuna, hyi yäk! Brittitaloissa on ne saastaiset kokolattiamatot, vuosikymmeniä vanhat pölypesäkkeet ja kengät jalassa tallustellaan menemään. Kyllä pitää melkoisetn juntti ja tyhmä olla, jos ei ymmärrä, että juhliin ja kylään mennessä ne ulkokengät vaihdetaan eteisessä puhtaisiin juhlakenkiin, joita käytetään vain sisällä.
Kyllä olisi ulkomaalaisilla niin paljon oppimista suomalaisilta. Edes tiskikaappia eivät ymmärrä käyttää.
Samaa mieltä! Ulkomaalaiset on yleensä paljon epäsiistimpiä kuin suomalaiset. Ja miten alkeellista monissa noissa "sivistyismaissa" muutenkin on, käytetään jopa sekkejä maksuvälineinä, voi Aatamin aikaa!
Mies joka riisuu kenkänsä eteisessä jättää sinne myös arvovaltansa. Käytän kalosseja jos olosuhteet sitä vaativat, mutta muuten en tätä työväenluokkaista suomalaista perinnettä arvosta. Voiko olla mitään kamalampaa juhlissa kun on puku päällä ja sitten vain sukat jalassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kenkien riisuminen on vain suomalainen tapa. Muualla ollaan aina kotonakin jotkut reinot jalassa kylmien lattioiden takia. sukkasillaan ei ole kukaan. Hauskaa miten tietämättömiä asiasta ollaan. Suomalaisilla on muitakin hyvin outoja tapoja mutta toiste niistä.
Suomalaisten tavat on usein fiksuja, muiden outoja. Suomessa osataan rakentaa lämpimiä taloja, muualla palellaan, otetaan sänkyyn kuumavesipulloja yms. hassua. Vaikka olihan tuokin arkipäivää Suomessa joskus muutama vuosikymmen sitten.
Suomessa osataan rakentaa hometaloja, puolet kouluistakin on homeessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä on vanha ugrilainen metsäsuomalainen perinne, Euroopassa ja Amerikassa sitä pidetään järjettömänä tapana. Tietysti likaiset kengät pitää puhdistaa ja ehkä riisuakin, mutta olisi jo ehkä aika siirtyä eurooppalaiseen tapaan, jossa se lattian puhdistaminen ei ole niin kauhean iso juttu, että juhlavaatteissakin ihmisten pitää kilistellä shampanjaa sukkasillaan, naurettavaa impivaaralaisuutta.
Tässäkin nähdään, että me suomalaiset olemme fiksumpia, siistimpiä ja sivistyneempiä kuin nuo moukkakansat, jotka eivät ymmärrä puhtauden päälle yhtään mitään. Ranskassa esim. keittiöpyyhe toimii käsipyyhkeenä, astiapyyhkeenä ja pöytäluutuna, hyi yäk! Brittitaloissa on ne saastaiset kokolattiamatot, vuosikymmeniä vanhat pölypesäkkeet ja kengät jalassa tallustellaan menemään. Kyllä pitää melkoisetn juntti ja tyhmä olla, jos ei ymmärrä, että juhliin ja kylään mennessä ne ulkokengät vaihdetaan eteisessä puhtaisiin juhlakenkiin, joita käytetään vain sisällä.
Kyllä olisi ulkomaalaisilla niin paljon oppimista suomalaisilta. Edes tiskikaappia eivät ymmärrä käyttää.
Ehkä suomalaistenkin olis hyvä oppia, ettei parin kenkine mukana sisälle tulleen hiekanjyvän takia kannata hysterisoitua. Se että joku joskus tulee kenkien kanssa sisälle ei kaada maailmaa. Ei aiheuta sairauksia eikä tapa ketään. Se vaan kasvattaa vastustuskykyä, joka tuntuu Suomesta kadonneen tämän överiksi menneen siivousvimman takia. Relatkaa vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei missään tapauksessa oteta kenkiä pois juhlallisissa tilaisuuksissa. Kyllä juhlatamineisiin kuuluvat kauniit sisäkengät ja kesällä niillä tullaan suoraan ulkoa.
Ihan ilman juhliakin esim. mekon, tai hameen kanssa pidetään pikkukenkiä sisällä.
Ei ne pohjat nyt niin likaisia ole, kun pyyhkii vähän pohjia ennen sisälle tuloa.Juu ei ole likaisia ei. Siellä sitten kiva kun vauvat konttaa pitkin lattioita, kun aikuiset ei viitsi kenkiä vaihtaa. Voi että on alkeellista touhua.
Tutkimusten mukaan vauvoille pieni lika tekee vaan hyvää. Kasvattaa vastustuskykyä. Säästyy isompana mahdollisesti allergioilta sun muilta, kun kroppa on kohdannut pienestä pitäen pöpöjä.
Ei yksinkertainen suomalainen metsäläinen ymmärrä miten hienoa se on, kun illalla nukkumaan mennessä saa havaita niiden koiranpaskassa ja ihmisen kusessa pyörineiden hiekanjyvien kulkeutuneen sinne lakanoihini asti. Aaah, oooh, mm-m!
Appiukko ottaa kengät kyllä tullessaan pois ja lähtiessään menee ovelle pukemaan ne, mutta saattaa sitten sieltä ulko-ovelta palata vielä kengät jalassa olkkarin oviaukolle asti selittämään jotain ja sanomaan uudelleen heippa. Grr...
Mua ei haittaa, vaikka tulisi hiekkaa ja kuraa niiden kenkien mukana, mutta mua ällöttää täällä pk-seudulla, kun niillä kengillä on kävelty tuolla juna- ja metroasemien ja ties minkä lattioiden ja katujen kusissa ja oksennuksissa. Niillä ihanan eritteisillä kengänpohjilla tullaan sitten tepsuttelemaan kynnysmattoa pidemmälle... Yök.
Olenko ainoa vai vain hoidon tarpeessa? :-/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä on vanha ugrilainen metsäsuomalainen perinne, Euroopassa ja Amerikassa sitä pidetään järjettömänä tapana. Tietysti likaiset kengät pitää puhdistaa ja ehkä riisuakin, mutta olisi jo ehkä aika siirtyä eurooppalaiseen tapaan, jossa se lattian puhdistaminen ei ole niin kauhean iso juttu, että juhlavaatteissakin ihmisten pitää kilistellä shampanjaa sukkasillaan, naurettavaa impivaaralaisuutta.
Tässäkin nähdään, että me suomalaiset olemme fiksumpia, siistimpiä ja sivistyneempiä kuin nuo moukkakansat, jotka eivät ymmärrä puhtauden päälle yhtään mitään. Ranskassa esim. keittiöpyyhe toimii käsipyyhkeenä, astiapyyhkeenä ja pöytäluutuna, hyi yäk! Brittitaloissa on ne saastaiset kokolattiamatot, vuosikymmeniä vanhat pölypesäkkeet ja kengät jalassa tallustellaan menemään. Kyllä pitää melkoisetn juntti ja tyhmä olla, jos ei ymmärrä, että juhliin ja kylään mennessä ne ulkokengät vaihdetaan eteisessä puhtaisiin juhlakenkiin, joita käytetään vain sisällä.
Kyllä olisi ulkomaalaisilla niin paljon oppimista suomalaisilta. Edes tiskikaappia eivät ymmärrä käyttää.
Ehkä suomalaistenkin olis hyvä oppia, ettei parin kenkine mukana sisälle tulleen hiekanjyvän takia kannata hysterisoitua. Se että joku joskus tulee kenkien kanssa sisälle ei kaada maailmaa. Ei aiheuta sairauksia eikä tapa ketään. Se vaan kasvattaa vastustuskykyä, joka tuntuu Suomesta kadonneen tämän överiksi menneen siivousvimman takia. Relatkaa vähän.
En tiedä missä asut, mutta harvemmassa paikassa on maassa ihan pelkästään "hiekanjyviä". Varsinkin kaupungeissa asuvat raahaavat kenkiensä pohjissa jäänteitä mm. koiranpaskasta, ihmisen virtsasta, verestä, syljestä, jne. jne. Yök. Minä todellakin otan kenkäni pois sisään tullessa ja niin ottaa myös mieheni, vaikka ulkomailla asutaan eikä mies kuulemma oikein "ymmärrä" koko hommaa. On kuitenkin tajunnut miten isosta asiasta on minulle kyse.
Minun kaveripiirissäni muutamat eivät tosiaan automaattisesti ota kenkiä pois. Muutenkin on sellainen asenne, että kyllä kaverin kotia saa liata. Murustavat sohvalle, nostelevat esineitä tai pyyhkivät pölyä sormellaan ja sen jälkeen pyyhkivät sen pölysormen vaikkapa sohvatyynyyn.
Juhlat eri asia. Jos kaveri tulee muuten vain käymään, niin kengät otetaan pois. Huoltomiehille sallin myös kengillä tassuttelun.
Normaalissa tilanteessa suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ottaa kengät pois. Ällöttää jenkkin tapa kulkea kengät jalassa sisällä.
kulkija kirjoitti:
Mies joka riisuu kenkänsä eteisessä jättää sinne myös arvovaltansa. Käytän kalosseja jos olosuhteet sitä vaativat, mutta muuten en tätä työväenluokkaista suomalaista perinnettä arvosta. Voiko olla mitään kamalampaa juhlissa kun on puku päällä ja sitten vain sukat jalassa.
Aika heikkoa on sinulla sitten tuo kokemasi arvovallan tunne, jos se on jalkineista kiinni. Normaalisti terveellä itsetunnolla varustettu ihminen pärjää kaikissa sosiaalisissa tilanteissa riippumatta siitä, mitä nyt kulloinkin sattuu olemaan päällä. Ihmissuhteet perustuvat käytöstapoihin ja sosiaaliseen älykkyyteen, ei pönöttämiseen ja konventioihin ripustautumiseen. Ja nyt siis puhutaan tilanteesta, että menet jonkun ihmisen kotiin, et esim. bisneskumppanin juhlaillalliselle hotellin kabinettiin työnantajaasi edustamaan.
Monet ihmiset mm ammattinsa vuoksi eivät ota kenkiä pois jalastaan.. Esim huoltomies, Sosiaali ja terveysalan ammattilaiset yms.. ikinä ei tiedä mitä tulee vastaan kotioloissa ja silloin kun tulee äkkilähtö niin ei siinä ole aikaa kenkiä pukea. Mutta normi vieraiden kengät jalassa toisen kotona pyöriminen on ehdottoman epäkohtelias tapa.