Ajattelin alkaa järjestellä asioita siihen malliin, kuin olisin täällä vielä joitakin vuosia.

Etkai meinannut tehdä itsellesi jotain? Apua kannattaa hakea.

Kuulostaa hyvältä, jos tarkoitat että alat tehdä vain sellaisia asioita, joista pidät ja tavata vain sellaisia ihmisiä, jotka tekevät sinulle hyvää.

Muuten en itse hahmota, mitä pitäisi järjestellä jos vaikka tietäisi kuolevansa. Kyllä ne jälkeenjäävät järjestävät, jos se on heille tärkeää. Tämä tietysti on vahvasti sidoksissa käsitykseen ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta. Onko ihmisenä olemisen tärkeä aspekti esimerkiksi perinnönjaon ennakointi ja hautaamiskulujen hallitseminen?

Hyvän terapeutin löytäminen parantaa elämänlaatua huomattavasti, ja vaikutukset voivat kestää loppuiän. Kaikki ihmiset eivät ole sadisteja. Hyvätkin ihmiset tekevät virheitä ja loukkaavat toisia, mutteivät tahallaan ja säännöllisesti. Anteeksipyyntö ja -anto on tärkeää. Ja se terapia.

Terapiassa olen jo, mutta nykyinen ei riitä, vaan täytyy etsiä rinnalle vielä jotain toisenlaista terapiaa. Minulla on ollut todella vaikea elämä. Joudun maksamaan terapiat itse, koska olen sairastunut niin, että minussa ei ole enää kuntouttamispotentiaalia työelämään. Tämähän on Kelan ehto terapiatuelle. Minulta menee suuri osa pienistä tuloistani terapiaan siis koko ajan.

Totta kai järjestän omat paperiasiani kuntoon ja siivoan rojukasat itse, enkä jätä niitä muille. Eri asia jos yllättäen joutuisi sairaalaan tai onnettomuuteen tms. tai muuten ei jaksa hoitaa näitä asioita itse.

Ajattelin vähentää elämästäni niitä kanssakäymisiä, jotka ovat minulle haitallisia. Valitettavasti tämä kattaa lähes kaikki omaiset. Olenkin jo tehnyt tätä viime vuosina. (Oikeastaan pitäisi sanoa, että "he tekivät sen itse". tämä mitä minä teen on reagointia heidän käyttäytymiseensä.)

Sanoa tavalla tai toisella se mitä minulla on heille vielä sanottavana. Karsia valokuvista jäljelle tärkeimmät. Joillekin voin aika suoraan jo toivottaa vain hyvää jatkoa ja kaikkea hyvää heidän elämäänsä.

Pari muuta projektia pitää tehdä jonkinlaiseen kuntoon, jos vain jaksan ja ehdin.

Kaikkien elämä ei vain ns. onnistu. Minulla olisi ollut elämässäni paljon hyviäkin asioita, olen esimerkiksi ollut erittäin lahjakas tietyillä sektoreilla. Mutta työkyky on mennyt pysyvästi, joten ne "lupaukset" jäivät menneisyyteen.

Naisiin, "ystäviin", en luota enää tipan vertaa. Nainen on naiselle susi. Pari parempaa kaveria/ystävää minulla on edelleen, mutta mistä tiedän, vaikka hekin osoittautuisivat samanlaisiksi. Sitten kun minusta ei ole enää hyötyä.

Hei Ap, kuulostaa niin tutulta tarinasi. Minä olen jo aloittanut "järjestämisen", olen käynyt vanhat viralliset paperit läpi, suurin osa joutui silppuriin. Suuren osan tavaroistani olen lahjoittanut hyväntekeväisyyteen.

Jos jaksan eteenpäin, niin tämä on OK ja jos en jaksa, niin silloinkin tämä on OK.

4, minkä ikäinen sinä olet?

Itse toivon tietenkin, että elämässäni tapahtuu käänne parempaan suuntaan. Tiedän että vuodet eivät ole veljeksiä. Elämässäni on ollut myös parempia kausia. Tällä hetkellä on itse asiassa menossa vähän parempi kausi kuin mitä joitakin vuosia sitten oli.

Mutta ajattelen, että haluan olla valmis menemään pois, jos alkaa tuntua siltä, että on aika. Voihan sitä muutenkin tulla jotain, vaikka syöpään sairastuminen, tai äkillinen kuolema jostain syystä. Ihmisen olisi hyvä olla valmis, aina, koska elämä on vain lainaa, loppupeleissä, eikä se katso ikää.

ap

Entä kun olet saanut kaiken valmiiksi? Ryhdytkö sittenkin vapaaehtoiseksi auttamistyöhön? Muita kovia kokeneita auttamaan? Sitähän voisi tehdä niin kauan kuin oma henki pihisee, että auttaa muita, mutta huolehtii edelleenkin ensisjaisesti itsestään?

Tällä hetkellä minusta ei ole organisoituun auttamistyöhön. Mutta jos tulevaisuudessa on, niin se on yksi hyvä elämän motivaattori kyllä. Kysymys tulevaisuuden suhteen on siitä, jaksaako omaa elämäänsä elää enää ollenkaan. Depressio on sellainen juttu, että se voi syödä ihan kaiken, niin että on parempi, että jättää auttamistyön ajatuksetkin - siinä masentaa helposti muutkin ihmiset.

ap

up

Onko ap:lla diagnosoitu masennus?

Huhuu ap!

Jos kaikki ihmiset ympärillä tuntuu hulluilta tai ilkeiltä, kannattaakin hakeutua itse terapiaan.

Olin ennen kiltti, ystävällinen, auttavainen, kunnollinen ja tunnollinen. Aina minua vain haukuttiin ystävyyssuhteissa. Parisuhteessa elin ja jouduin hyväksikäytetyksi, jätetyksi ja petetyksi. Avomieheni otti kovalla työllä ja pienellä palkalla tienaamani omaisuuteni itselleen, osasi kieroilla niin. Työpaikassa mustamaalattiin ja valheilla savustettiin ulos. Miksi kilttiä ihmistä pidetään tyhmänä. Nyt olen ihmisiä pelkäävä. En luota keneenkään enkä mihinkään. Siltikään en ole ilkeä kenellekään. Nautin vain kodissani olemisesta. Töissä on pakko käydä. Se tuntuu nykyään pakkopullalta.

Olen 43-vuotias ja ihan samansuuntaiset ajatukset kuin sinulla. Vaikea masennus myös. En tiedä kauanko täällä jaksan mutta veikkaan etten kovin kauan, pitäisi alkaa tämä järjestäminen myös päiväkirjojen polttaminen tms. mutta kovin on vähän voimavaroja tällä hetkellä.