Viikonlopuksi hotelliin aviokriisiä pakoon
Kuukauden ajan ollaan sahattu edestakaisin aviokriisiä.
Miehellä oli ihastus työkaveriin, päättivät olla kavereita. Tapailivat minulta salaa, ei seksiä. Mies ei pyynnöistä huolimatta lopeta häneen yhteydenottoja. Olen sanonut, että luottamusta ja suhdetta ei voi rakentaa uudelleen, jos on samaan aikaan yhteydessä naiseen jonka takia oli valmis jättämään minut (myönsi tämän).
Miten kerron, että menen hotelliin? Vai kerronko ollenkaan?
Saatan haluta eron. Mies "ei halua menettää minua eikä ystäväänsä".
Kommentit (119)
No kyllä se nyt on vähintään kohtuullista kertoa, että menet hotelliin. Perusteeksi pitäisi riittää sen, että tarvitset aikaa ja etäisyyttä joko pohtimiseen tai tuolta veulaamiselta lepäämiseen. Se ehkä on fiksua, ettet kerro, mihin hotelliin. Eikä välttämättä ole pahaksi, vaikka hotelli olisi naapurikaupungissa.
Onneksi av:lta voi kysyä neuvoa kaikkiin tilanteisiin.
Kerro vasta viimehetkellä, niin mies ei voi pyörtää päätöstäsi. Siis kun kaikki on varattu ja olet lähdössä.
Minä vain menisin enkä ilmoittelisi mitään. Siinähän ihmettelisi.
Hyvä, mies pääsee kiksauttamaan toista sillävälin.
Voi voi. Miehen sietäis kasvaa aikuiseksi. Ei voi säästää ja syödä kakkua samaan aikaan.
Eli jotakin pitää valita: molempia et voi saada, ainakaan niin läheiseen ihmissuhteeseen.
Tsemppiä hirmusti.
Sanoin aikeistani miehelle. Ei reagoinut mitenkään. Tämä taitaa olla selvä..
Vierailija kirjoitti:
Sanoin aikeistani miehelle. Ei reagoinut mitenkään. Tämä taitaa olla selvä..
Voi olla voimakas psykologinen kieltäminen.. ei voi nähdä itsessään mitäään vikaa tai tehneensä väärin.
Onko yhteinen tili? Voitko jotenkin peittää jäljet? Paljon käteistä mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Onko yhteinen tili? Voitko jotenkin peittää jäljet? Paljon käteistä mukaan?
Ja puhelin kiinni, kirjaudu ulos kodin tietokoneelta ja läppäreistä jos on ollut tapana jättää auki.
Ottaisit miehen mukaan ja kiksauttaisitte kunnolla. Uutta kipinää!
Kriisi seuraa mukana, vaikka maailman ääriin.
"Kuukauden ajan ollaan sahattu edestakaisin aviokriisiä.
Miehellä oli ihastus työkaveriin, päättivät olla kavereita. Tapailivat minulta salaa, ei seksiä (kysyn ap, että kuka niin väitti/valehteli?). Mies ei pyynnöistä huolimatta lopeta häneen yhteydenottoja. Olen sanonut, että luottamusta ja suhdetta ei voi rakentaa uudelleen, jos on samaan aikaan yhteydessä naiseen jonka takia oli valmis jättämään minut (myönsi tämän).
Miten kerron, että menen hotelliin? Vai kerronko ollenkaan?
Saatan haluta eron. Mies "ei halua menettää minua eikä ystäväänsä"
Ehdotan, että käytät sen hotelliviikonloput päivät etsimällä asuntoa. Luottamusta ei enää ole, ja
luottamus on suhteen a ja o. Mies ei vaan suostu tajuamaan sitä. Ystävyyttä tuo ei ole, vaan ihastusta se on, ja sinä olet kolmas pyörä, joka nyt kitisee. Valitan.
Miehelle et ole mitään velkaa.
Ei halua menettää sinua, muttei muuta käytöstään?
Vierailija kirjoitti:
Onneksi av:lta voi kysyä neuvoa kaikkiin tilanteisiin.
Voi ja todellakin kannattaa :D
Laita sit ei saa häiritä lappu. Muuten siivooja koputtaa ja tulee sisään tekee välisiivoa jos mitään ei kuulu!
Ei taida vielä uus suhde olla valmis aloitettavaksi.
Kyllä pitää päästä vähän pois. Tilanne ei ratkea, kun ollaan saman katon alla. Ja ilmoitella ei tarvitse, sanoo vain, että minä menen nyt.
Miten te voitte elää kaksoiselämässä?
Jätä tämä viestiketju auki hänen puhelimeensa tai koneelle. Eiköhän hän tajua 1+1, kun sinua ei näy.