vauvvamme on 2kk ja ollaan käyty jo kolmesti viettämässä iltaa
Kommentit (54)
Kyllä minäkin meikkaan päivittäin ja pukeudun siististä.
Siltikään en voi ymmärtää, että noin pieni jätetään yöksi hoitoon.
Vierailija:
ja pukeudun siististi ja hiukset myös laitan yleensä, ainakin harjaan. apua!-ap
Miksi vanhempien pitäisi " saada" jatkaa elämää vanhaan malliin, aikaan ennen vauvaa? Mitä ylpeilemistä on siinä, että " vauva ei ole muuttanut elämää" ?
En tajua. Itselleni oli jotakuinkin selviö, että aika aikaa kutakin. Perhe-elämä on eri kuin sinkkuelämä. Äitinä voin unohtaa ylenpalttisen itsekkyyden, sillä vauva/lapsi on toki se tärkein, jonka mukaan elämä pitkälti menee. Ei se sitä tarkoita, että pitäisi jäädä kotiin näivettymään, kyllä ystäviä voi tavata ja kyläillä jne. mutta tiheään baareissa ravaaminen -joi sitten tai ei- ei minusta ole perhe-elämää.
Näin me olemme ajatusmaailmoiltamme erilaisia ;)
mun tuttavapiireissä kukaan ei juokse baareissa, kun ei ketään kiinnosta. Kauniita ja tyylikkäitä naisia kaikki.
jos baarit on tärkeä osa elämää, niin mihinkähän ne vauvat joka viikonloppu sitten laitettaisiin, jos mummot ei suostuisi hoitamaan.
Ja onhan se nyt jatkuvaa kyläliyä jos 3 kertaa LAPSIVUODEAIKANA lapsi on yöhoidossa ja käytte mummolassa MONTA kertaa viikossa muutenkin eikö se ole JATKUVAA?
Ehkä mummi on ajatellut tarjota teille noin paljon apua kun on huolissaan kypsyydestäsi ja motivaatiostasi hoitaa pientä!?
Häpeä ala-arvoinen ihmispolo!
jos isovanhempia ei olisi, niiiiiin EN TIETENKÄÄN KÄVISI MISSÄÄÄÄÄÄÄN! Vähän järkeä peliin nyt!! Jos hoitajaa ei olisi ja jos mummo ei mielellään ottaisi vauvaamme hoitoon , niin tottakai olisin vauvan kanssa kotona, vaikka maailman ääriin!!
Lapsi tulee viettämään isovanhempiensa luona kohta enemmän viikonloppuja kun teidän kanssanne.
En sano, että baarissa käymisessä olisi mitään pahaa, mutta ei kai kukaan normaaliälyinen terve äiti HALUA olla noin pienestä lapsesta erossa ilman järkevää syytä? Lapsi on vasta 2kk! Kyllä sinä ap ehdit tehdä vielä vaikka mitä ja käydä baareissa kyllästymiseen saakkaa lapsen ollessa hieman vanhempikin.
miksi muuten hän kokisi noin suurta tarvetta puolustella itseään täällä? ;) Siis arvaten, mitä kommentteja varmasti tulee, hän tekee oikein aloituksen " kehuskellakseen" o_O
Jos itsekin, hyvä ap, olisit sitä mieltä, että ihan ok hommaa tuo hoitoonvienti jo tuossa iässä (ts. sinusta se olisi ihan luonnollista) niin ei sinun olisi ollut mitään tarvetta esittää moista asiaa täällä. Siis jos pidät tällaista ihan itsestäänselvyytenä, miksi vaivautua mokomasta itsestäänselvyydestä mainitsemaan?
Todellakin, tiedät itsekin jossain sielusi sopukoissa, ettei tuo ihan täysin hyväksyttävää ole.
39
Juuri tätä minäkin ajoin viesteilläni takaa. Ajatusmalli, että elämän jatkuminen samanlaisena lapsen jälkeen kuin ennen lasta olisi jotenkin tavoiteltavaa ja ihailtavaa, on nykyään huolestuttavan yleinen, ja sitä usein pönkitetään näillä ihmeväittämillä, että perhekeskeisemmät äidit, joille baarireissut eivät kuulu pikkulapsiaikaan, olisivat joitain oman elämänsä ja suihkussakäynnit unohtaneita levähtäneitä ressukoita.. Kertoo aika paljon näistä " bilettäjistä" jos todella kuvittelevat, että on vain nämä kaksi äärilaitaa: joko käy baarissa tai sitten ei käy missään ja on muutenkin jotenkin " kelkasta pudonnut" .
Taitaa muuten tällainen ajatusmalli kulkea suvussa: äiti tykkää bilettää, mummo haluaa hoitaa. Kumpikaan ei tajua toimivansa äärimmäisen itsekkäästi. Kuten edellä totesin, meillä ei tulisi mieleenkään, että isovanhemmat pyytäisivät pientä yökylään. Tai ehkä leikillään pyytävät, mutta toteavat sitten, että ehtiihän sitä. Tajuavat, että näiden juttujen aika on sitten, kun lapsi on vähän isompi ja osaavat tyydyttää hoivaamisviettinsä näkemällä lasta päiväsaikaan, lyhyempiä aikoja kerrallaan.
teissä. Ihan laitettiin sen takia tämmöinen aloitus. Nämä keskustelu palstat ovat mielestäni aika naurettavia,ja suoraan sanoen en usko että puoletkaan näistä kommenteista olisi totta, ei kukaan voi oikeasti olla noin hysteerinen tällaieen asian kanssa. Tiedän että olen lapselleni se paras äiti, ja rakastan vauvaani yli kaiken, enkä aiheuttaisi hänelle mitään pahaa!!
ihanaa olla äiti <3<3<3<3 Onnea kaikille äidiksi tulleille. Kasvatetaan lapsemme omilla säännöillämme !
-ap
HEIPS!
Vauvasi on ollut luultavasti ensimmäisen kerran yön yli hoidossa jo alle 1kk ikäisenä, kun hoitokertoja on nyt jo noin monta.
Oletko ap masentunut? Vai onko sinulla muuten vaikeuksia sopeutua siihen, että pieni vauva tarvitsee äitiään 24/7?
Terveeltä ja normaalilta tuollainen ei kuulosta.
nyt vauva on 8,5kk ollaan käyty noin 6krt ja vauva ollut mummin tai tätinsä tykönä yö kylässä.
Ihan yhtä lapsellinen olet siis itsekin.
PS. Lähes jokainen äiti on omasta mielestään lapselleen paras mahdollinen, mutta muista, että meillä kaikilla on omat standardimme. Se, mikä on toisesta erinomaista äitiyttä on toisesta aidan yli menemistä sieltä, missä se on matalin...
vaan " lälläslää, mepä tehdäänkin näin, vähänkö teitä tympäsee" ...
Suosittelen kasvamaan aikuiseksi. Toivon sitä todella teille, koska vanhempia jo olettekin. Ihanne olisi toki ollut ensin aikuistua ja sitten perustaa perhe, mutta toivoa täytyy, että myös " nurin päin" tehtynäkin se terve järki pikimmiten iskostuu päihinne, rakas _äiti_-ap ja miehensä, vauvan _isä_.
39
meillä on yritetty saada hoitajaa lapsille edes kerran vuoteen, mutta ei ole sekään onnistunut.
Meillä muksut isovanhemmilla aika tarkkaan joka toinen viikonloppu. Ei tosin käydä baarissa, kun pari kertaa vuodessa, mutta lapsi siitä huolimatta yökylässä. Ei oo kyllä käyny mielessäkään, että tämän takia olisin huono äiti.
Vierailija:
Meillä muksut isovanhemmilla aika tarkkaan joka toinen viikonloppu. Ei tosin käydä baarissa, kun pari kertaa vuodessa, mutta lapsi siitä huolimatta yökylässä. Ei oo kyllä käyny mielessäkään, että tämän takia olisin huono äiti.
ja pukeudun siististi ja hiukset myös laitan yleensä, ainakin harjaan. apua!
-ap