Vähän alle 40-v. naisten kuukautiskierron oireet, mikä lääkkeeksi?
Olen 38 v. nainen. Viime kuukausien aikana kuukautiskiertoni loppuvaiheilla, n. 3 -10 vrk ennen kuukautisten alkamista, minulla on ollut voimakkaita oireita. Alavatsalla tuntuu monta kertaa vuorokaudessa, keskellä yötäkin, "menkkamaisia" kouristuksia, kohdunsuuta vihlaisee silloin tällöin ja peräaukon seutua nipistää. Oireet viestivät minulle, että kuukautisvuoto on tuloillaan vähän etuajassa, mutta kun menen vessaan: ei mitään.
Ihan kuin kuukautiset tekisivät kovasti tuloa, mutta jokin vielä estää niitä. Ilmeisesti kyse on heikentyneestä keltarauhasesta (normaali iän aiheuttama muutos), eli keltarauhanen on antamassa periksi, mutta pitää vielä pintansa. Kiertoni on lyhentynytkin muutamalla päivällä.
Eniten kuitenkin rassaa tämä jatkuva kuukautisten alkamiseen viittaava kipuilu ja vaivat, on kuin kehoni olisi koko ajan työstämässä jotain enkä voi rentoutua ja elää normaalia elämää. Myös ovulaatiokipuja on harva se kuukausi ja nekin saattavat kestää pari kolme vuorokautta. Oireettomia ja vaivattomia päiviä minulla on vain n. kp 2 - 12.
Kumpaan suuntaan lähtisitte: gynelle hakemaan keltarauhashormoonia vai apteekkiin hakemaan Buranaa? Auttaako Burana noihin menkkamaisiin kipuihin ja nipistelyihin? Auttaako keltarauhaskuurikaan niihin?
Kommentit (7)
Juuri tunti sitten taas oli tunne, että nyt ne alkaa, mutta ei. Ärsyttävää kun koko ajan täytyy olla ihan sydän sykkyrällään.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Juuri tunti sitten taas oli tunne, että nyt ne alkaa, mutta ei. Ärsyttävää kun koko ajan täytyy olla ihan sydän sykkyrällään.
- Ap
Mä ainakin käytän pikkuhousunsuojia niinä päivinä kun menkkoja odotan alkaviksi. Alkuvaiheen vuoto harvemmin on niin runsasta, ettei suojaan pysähtyisi. Ei tarvi sydän sykkyrällä odotella. Ja mitä noihin nipistelyihin tulee, niin mulla ne ei ole mitään jatkuvaa kipua vaan nimenomaan nipistelyä, hetkellistä kipua, johon en edes buranaa kaipaa. Kipukynnys on toki ihmisillä erilainen.
Kannattaa tilata netistä progesteronivoidetta, mulla se on vähentänyt vaivoja. Mulla oli ennen vuotoja (tiputtelua ja ihan runsastakin) ennen varsinaisia menkkoja, gynen määräämä keltarauhaslääke ei niihin auttanut, mutta toi voide kylläkin.
Ap tuo kirjotuksesi oli kuin suoraan omasta elämästäni! Vuosi sitten 36-vuotiaana alkoi tuo sama meininki. Normipäiviä ei kuukaudessa ole kuin ihan muutama, sillä nykyään ovulaatiostakin aiheutuu menkkamaiset oireet (ilman vuotoa). Ja samoin jopa 8 päivää ennen kuukautisia oireilu alkaa. Kaikki kuukautisiin liittyneet oireet ovat voimistuneet. Kuukautiskiertoni myös lyhentynyt selvästi ja tähän asti ollut säännöllinen ja kierto ennen pitkä. Ikääntymiseen ja sen mukanaan tuomaan hormonitoiminnan hiipumiseen olen nämä yhdistänyt. Liene kyse premenopaussista ja meille tuli sitten aikasin ja voimakkaana nämäkin oireet :( Gynelle meinaan itsekin suunnata, vielä en vain ole saanut aikaiseksi kun mietityttää saako sieltä muuta apua kuin sen burana reseptin...
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tilata netistä progesteronivoidetta, mulla se on vähentänyt vaivoja. Mulla oli ennen vuotoja (tiputtelua ja ihan runsastakin) ennen varsinaisia menkkoja, gynen määräämä keltarauhaslääke ei niihin auttanut, mutta toi voide kylläkin.
Kiitos vinkistä!
- 6 tekstin kirjottaja-
Varmaan kannattaisi käydä gynekologilla, varsinkin jos et ole vähään aikaan käynyt. Varmistuisi ensinnäkin, mistä nämä oireet johtuvat. Sen jälkeen voi sitten miettiä hoitoa.