Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Antaisitteko toisen mahdollisuuden tälle miehelle?

Vierailija
02.03.2017 |

Aloitin seurustelun muutama kk sitten miehen kanssa. Sellainen reppana, ei todellakaan lihaksia, vähän mahamakkaraakin, ei juuri ulkonäköä kehuttavaksi, ei korkeampaa koulutusta, mutta vaikutti kiltiltä ja kunnolliselta, mikä oli minulle tärkeintä. Ei mitään tunteenpaloa häneen päin, mutta olemme tulleet toimeen, ihan mukavaa on ollut. Seksi ei mitään huippua myöskään. Ehkä vähän on häirinnyt se, että mies aika usein tulee tänne ja menee omin luvin jääkaapille, ei juuri kutsu omaan kämppään ja kun kutsuu ei ruokaa ole yhtään tarjolla. Toisaalta hänellä onkin paljon pienemmät tulot kuin minulla, joten emme ole juurikaan käyneet ulkona.

Mutta olen alkanut huomata, että tavaroita alkoi kadota kämpästäni. Ei mitään isoa, tuntui vain siltä, että jääkaapista saattoi puuttua jotain minkä oletin olevan siellä (leikkelepaketin puolikas, juusto jne), esimerkiksi paristoja tuntui olevan vähemmän, varalamppu saattoi puuttua vaikka pidän aina paria kaapissa, kolikkopurkin pinta näytti ihan vain hiukan alemmalta, jne jne jne. Eilen mies oli taas täällä, menin yhdessä vaiheessa vessaan ja kun tulin takaisin, yllätin miehen tunkemasta reppuunsa paristoja kaapistani. Meni vaikeaksi ja selitti että kaukosäätimestä loppui eikä jaksa käydä kaupassa. Kun otin asian (rauhallisesti!) puheeksi, selitti että kotona oli aina opetettu että saa ottaa jos on tarve todellinen, että pitää toisen auttaa tarvitsevaa. Sanoin että omin lupineen ottaminen on eri asia kuin avun pyytäminen ja että omin lupineen ottaminen on varkautta, ja mies alkoi raivota ja syyttää saidaksi, joten heitin ulos ja totesin että pitää rauhoittua ja tuumailla. Paristot määräsin antamaan pois.

Tänään mies on soittanut kymmenen kertaa, lähettänyt järjettömän määrän tekstiviestejä, itkenyt ja valitellut ja käynyt alaovella takomassa ovikelloa pariin kertaan. Mitä te tekisitte? Antaisitteko uuden mahdollisuuden? Eivät ne tavarat toki olleet niin kauhean kalliita, mutta on sitä jonkin verran viety ja lisäksi ahdistaa se, että niitä on viety luvatta, rahaakin. Ja reaktiosta päätellen tiesi ihan selvästi että oli kiellettyä. En tiedä oikein itse haluanko kotiini jatkuvasti miestä joka näpistelee tavaroitani, vaikka kuinka korostaa olevansa kiltti ja kunnollinen ja rakastava.

Kommentit (40)

Vierailija
21/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No en todellakaan halua kumppanikseni kotirosvoa.

Vierailija
22/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinun kannattaa mennä naimisiin tuon miehen kanssa ja pyöräyttää pari lasta. Jotenkin olet onnistunut elämään noin vanhaksi oppimatta että kun joku sanoo olevansa kiltti ja rakastava, mutta varastaa ja valehtelee, hän on varas ja valehtelija eikä "kiltti ja rakastava". Kun olet ollut naimisissa 10-20 vuotta tuon miehen kanssa, opit eron. Ai niin, ei sitten mitään avioehtoa. Sitä ei tarvita kun oikeasti rakastaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP tässä hei taas

Ajattelin että olenko epäinhimillinen jos/kun en anna toista mahdollisuutta. En siis tosiaankaan tunne mitään rakkautta vielä, ei sellaista hurjaa rakkautta, mutta mulla on ollut pari sellaistakin suhdetta jossa oli sitä rakkauden paloa ja oli komea mies: niin komea mies että kelpasi muillekin ja jakeli sitä keppiänsä muillekkin naisille. Ajattelin kokeilla sellaisia kiltimpää ja reppanampaa jos  saisi sellaisen joka pysyisi uskollisena ja olisi muutenkin asiallinen mutta nähtävästi oli sitten muita huonoja puolia.

Nyt tämä muka-kiltti on alkanut huorittelun ja haukkumisen, ihan hysteeristä huutoa kun en ole koko päivänä halunnut puhua kanssaan enkä päästä sisään vaikka hakkaa ovisummeria, jättää vastaajaan viestejä ja pommittaa tekstareilla. Joudun varmaan kutsumaan kaverin turvaksi kauppamatkan ajaksi, koska tämä mies asuu aika lähellä ja on tosiaan moneen kertaan käynyt oven takana. Oikeasti vähän pelottaa jos se käy vaikka käsiksi? Tai jos joku naapuri päästää sen sisään kun alkavat tulla töistä? Ei oikein pääkään toimi kun olen lisäksi vielä lenssussa, itkettääkin. Ei se tosiaan siitä rahasta ole niinkään kyse vaikka mulle onkin tärkeää tulla toimeen omillaan ja että myös puoliso tulee toimeen omillaan. Mutta jos on kotona opetettu että on ok varastaa? Tiedän hänen tulevan kommunistisesta perheestä. Entäs sitten jos jääkin kiinni esim. kauppanäpistelystä jos käyn hänen kanssaan kaupassa. Kaikkia tälläisiä pyörii päässä.

Vierailija
24/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten vanha olet? Jos olet yli 40v, ja ulkonäöltäsi haastava, niin voi olla ihan viisasta vielä yrittää. Painota sille elukalle kuitenkin että muiden ihmisten tavaroita ei saa ottaa ilman lupaa.

Jos taas olet n 30, ja ulkonäoltäsi hyvä. Heitä se nuija pihalle, varmasti löydät uuden, joka ei välttämättä edes "lainaile" tavaroita.

Off topic, mutta kuka 40+ nainen ottaisi tuollaisen lusmun nurkkiinsa? Nuorempi saattaisi vielä opetella elämän realiteetteja...

Minä tuskin loukkaantuisin pattereiden viemisestä, mutta en olekaan kovin köyhä. Vitsailisin kyllä loppuiän julmasti asiasta aina tilaisuuden tullen. :D

Vierailija
25/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Patterinpöllijä...

Vierailija
26/40 |

Äh... tämä oli hauska provo kun se oli melko uskottava. Nyt meni ihan överiksi. Ei tähän viitsi enää edes vastailla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten vanha olet? Jos olet yli 40v, ja ulkonäöltäsi haastava, niin voi olla ihan viisasta vielä yrittää. Painota sille elukalle kuitenkin että muiden ihmisten tavaroita ei saa ottaa ilman lupaa.

Jos taas olet n 30, ja ulkonäoltäsi hyvä. Heitä se nuija pihalle, varmasti löydät uuden, joka ei välttämättä edes "lainaile" tavaroita.

Off topic, mutta kuka 40+ nainen ottaisi tuollaisen lusmun nurkkiinsa? Nuorempi saattaisi vielä opetella elämän realiteetteja...

Minä tuskin loukkaantuisin pattereiden viemisestä, mutta en olekaan kovin köyhä. Vitsailisin kyllä loppuiän julmasti asiasta aina tilaisuuden tullen. :D

Ei se tavatonta ole, että 40+ nainen ottaa nuoren miehen elätettäväkseen.

Vierailija
28/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei noin homoa miestä ole olemassakaan

en edes minä ole noin homo vaikka kirkkoviinit juonkin toimistossa perjantaisin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuollainen mies ole kiltti ja kunnollinen, vaikka itse väittäisi olevansa. Kiltit ja kunnolliset ihmiset eivät varasta, varsinkaan läheisiltään. Ja kun sinun puolestasi ei suuresta rakkaudestakaan voi puhua, ei tässä ole minusta mitään mietittävää enää. Miksi ihmeessä antaisit mahdollisuuden epärehelliselle kusipäälle, josta et suuremmin välitä?

Vierailija
30/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten vanha olet? Jos olet yli 40v, ja ulkonäöltäsi haastava, niin voi olla ihan viisasta vielä yrittää. Painota sille elukalle kuitenkin että muiden ihmisten tavaroita ei saa ottaa ilman lupaa.

Jos taas olet n 30, ja ulkonäoltäsi hyvä. Heitä se nuija pihalle, varmasti löydät uuden, joka ei välttämättä edes "lainaile" tavaroita.

Off topic, mutta kuka 40+ nainen ottaisi tuollaisen lusmun nurkkiinsa? Nuorempi saattaisi vielä opetella elämän realiteetteja...

Minä tuskin loukkaantuisin pattereiden viemisestä, mutta en olekaan kovin köyhä. Vitsailisin kyllä loppuiän julmasti asiasta aina tilaisuuden tullen. :D

No, sellainen +40 nainen, joka on ulkonäöltään haastava, mitä se sitten voisi tarkoittaa?

Vierailija
32/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP, mietipä kuinka vaikeaa tyypistä on päästä eroon pidemmän suhteen jälkeen jos parin kuukauden seurustelunkin jälkeen pistää tollasen shown pystyyn eron tullessa - yhteisestä kämpästähän tollasta ei saisi ulos kirveelläkään.

Pyydä kavereita kylään ja ainoa viesti miehelle, jonka lähetät on "suhteemme on loppu, en halua olla enää missään tekemisissä kanssasi."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten vanha olet? Jos olet yli 40v, ja ulkonäöltäsi haastava, niin voi olla ihan viisasta vielä yrittää. Painota sille elukalle kuitenkin että muiden ihmisten tavaroita ei saa ottaa ilman lupaa.

Jos taas olet n 30, ja ulkonäoltäsi hyvä. Heitä se nuija pihalle, varmasti löydät uuden, joka ei välttämättä edes "lainaile" tavaroita.

Off topic, mutta kuka 40+ nainen ottaisi tuollaisen lusmun nurkkiinsa? Nuorempi saattaisi vielä opetella elämän realiteetteja...

Minä tuskin loukkaantuisin pattereiden viemisestä, mutta en olekaan kovin köyhä. Vitsailisin kyllä loppuiän julmasti asiasta aina tilaisuuden tullen. :D

No, sellainen +40 nainen, joka on ulkonäöltään haastava, mitä se sitten voisi tarkoittaa?

No laskeehan tollanen mies vanhemman rumankin naisen elämänlaatua, joten miksi ihmeessä kukaan sellaista ottaisi? Ei parisuhde ole mikään välttämättömyys.

Vierailija
34/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En todellakaan antaisi enkä olisi enää missään puheissa. Epärehellinen, outo varas, kuulostaa tasapainottomalta, ihme selittelyä. Pelottava. Vaihda lukot, se on varmaan teettänyt kopion sun avaimesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse konfliktin voitte ehkä ratkaista, mutta nyt näet myös sen, miten mies toimii konfliktitilanteissa.

Haluatko miehen joka raivoaa, syyttelee, itkee ja valittaa, pommittaa viesteillä ja käy takomassa ovikelloa seuraavan kerran, kun teillä on riitaa?

Vierailija
36/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lihaksilla ja ulkonäöllä ei ole merkitystä, mutta ensimmäisenä kuitenkin niiden puutteen viestissä tuot ilmi? Seems legit.

Vierailija
37/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

AP tässä hei taas

Ajattelin että olenko epäinhimillinen jos/kun en anna toista mahdollisuutta. En siis tosiaankaan tunne mitään rakkautta vielä, ei sellaista hurjaa rakkautta, mutta mulla on ollut pari sellaistakin suhdetta jossa oli sitä rakkauden paloa ja oli komea mies: niin komea mies että kelpasi muillekin ja jakeli sitä keppiänsä muillekkin naisille. Ajattelin kokeilla sellaisia kiltimpää ja reppanampaa jos  saisi sellaisen joka pysyisi uskollisena ja olisi muutenkin asiallinen mutta nähtävästi oli sitten muita huonoja puolia.

Nyt tämä muka-kiltti on alkanut huorittelun ja haukkumisen, ihan hysteeristä huutoa kun en ole koko päivänä halunnut puhua kanssaan enkä päästä sisään vaikka hakkaa ovisummeria, jättää vastaajaan viestejä ja pommittaa tekstareilla. Joudun varmaan kutsumaan kaverin turvaksi kauppamatkan ajaksi, koska tämä mies asuu aika lähellä ja on tosiaan moneen kertaan käynyt oven takana. Oikeasti vähän pelottaa jos se käy vaikka käsiksi? Tai jos joku naapuri päästää sen sisään kun alkavat tulla töistä? Ei oikein pääkään toimi kun olen lisäksi vielä lenssussa, itkettääkin. Ei se tosiaan siitä rahasta ole niinkään kyse vaikka mulle onkin tärkeää tulla toimeen omillaan ja että myös puoliso tulee toimeen omillaan. Mutta jos on kotona opetettu että on ok varastaa? Tiedän hänen tulevan kommunistisesta perheestä. Entäs sitten jos jääkin kiinni esim. kauppanäpistelystä jos käyn hänen kanssaan kaupassa. Kaikkia tälläisiä pyörii päässä.

No niin provohan tämä oli. Vai vielä kommunistisesta.

Kukaan ei tuon jälkeen miettisi kahta kertaa blokkaako tyypin ja vaihtaako lukot.

Vierailija
38/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millä perusteella tuo muka oli kunnollinen?

Vierailija
39/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt tämä muka-kiltti on alkanut huorittelun ja haukkumisen, ihan hysteeristä huutoa kun en ole koko päivänä halunnut puhua kanssaan enkä päästä sisään vaikka hakkaa ovisummeria, jättää vastaajaan viestejä ja pommittaa tekstareilla. Joudun varmaan kutsumaan kaverin turvaksi kauppamatkan ajaksi, koska tämä mies asuu aika lähellä ja on tosiaan moneen kertaan käynyt oven takana. Oikeasti vähän pelottaa jos se käy vaikka käsiksi? Tai jos joku naapuri päästää sen sisään kun alkavat tulla töistä?

Soitto poliisille. NYT. Lisäksi käyt kämppäsi läpi että onko arvokkaampaakin hävinny.

Vierailija
40/40 |
02.03.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taisi olla provo? Hyviä miehiä on maailma täynnä, joten miksi katsoa epämiellyttävän näköistä ja kaiken lisäksi vielä varastelevaa miestä????

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi kuusi