Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koti-ikävä synnyinpaikkakunnalle lasten myötä - onko muita?
27.02.2017 |
Taustalla se tavallinen tarina.
Muutin pohjoisesta pk-seudulle opiskelemaan, tapasin miehen, valmistuimme, menimme töihin. Nyt asutaan lähiössä ja esikoinen menee muutaman vuoden päästä kouluun. Elämä on mukavaa, tykkäämme esimerkiksi käydä erilaisissa kulttuuririennoissa ja tapahtumissa.
Suurin osa opiskelukavereista ei kuitenkaan ole saanut lapsia (eikä edes aio) ja elelee edelleen vapaata hipster-elämää, minkä vuoksi aika usein on ulkopuolinen olo kuitenkin. Tuntuu, ettei kaupungista saa kaikkea iloa irti enää.
Siksi kova ikävä kotipaikkakunnalle takaisin vaivaa...
Ensinnäkin siitä syystä, että siellä olisi varaa ostaa oma talo, mihin ei täällä tule koskaan olemaan varaa vaikka olemme molemmat töissä. Ja toiseksi siitä syystä, että tukiverkosto olisi lähellä - vanhempani ja kaksi siskoani lapsineen asuvat edelleen tuolla paikkakunnalla. Koulut eivät ole homeessa, kuten täällä. Luonto olisi lähempänä. Voisi pitää saunailtoja perheen kesken, olla kesät mökillä (täällä meillä ei ole varaa), marjastaa, elellä kaikin puolin yksinkertaisempaa elämää. Ei tämä kaupunki tee minua sen onnellisemmaksi, vaikka nuorempana siltä tuntui. Ravintolat, teatteri, festarit jne... kyllähän ne kaikki ovat kivoja, mutta silti arki on pääsääntöisesti sitä samaa koko ajan.
Onko joku muu ikävöinyt synnyinseudulle tai jopa palannut sinne? Tämä tuntuu olevan yllättävän yleinen ilmiö varsinkin, jos saa lapsia. Silti asiasta puhutaan vähän.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
käytyä paljon enemmän tapahtumissa, koska lähteminen on paljon helpompaa ja yleensä aina mahtuu mukaan.
Niin joo, tässäpä yksi syy lisää. Kaikissa tapahtumissa on aina valtavasti ihmisiä, väentungos, pitkät jonot, lapset väsyvät ennen aikojaan, kaikki maksaa tai jos ei maksa niin mukaan ei mahdu kuitenkaan. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap jatkaa vielä, kiinnostaa sekin, onko joku muuttanut takaisin ja alkanut myöhemmin katua muuttoa? Voisin kuvitella, että itse saattaisin muuttaa kuitenkin takaisin kaupunkiin lasten lennettyä pesästä. Toisaalta kaipuu yksinkertaisempaan elämään elää vahvana.
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa vielä, kiinnostaa sekin, onko joku muuttanut takaisin ja alkanut myöhemmin katua muuttoa? Voisin kuvitella, että itse saattaisin muuttaa kuitenkin takaisin kaupunkiin lasten lennettyä pesästä. Toisaalta kaipuu yksinkertaisempaan elämään elää vahvana.
Mikäpä estää repäisemästä silloin uudestaan? :) Meillä tuohon on tosin parikymmentä vuotta matkaa, että katsotaan sitten ihan rauhassa. Minusta erityisesti näiden ruuhkavuosien vaikutus arkeen on niin suuri, että esimerkiksi tuo terveen koulun läheisyys ja tieto siitä, että työpaikkakin on kävelymatkan päässä tuovat niin suuren helpotuksen tunteen, etten vaihtaisi sitä mihinkään. Turha jossitella tulevaisuudella, kyllä sitä elämää pitää elää tässä ja nyt.
Tuttu tunne, vaikka emme Helsinkiin asti päätyneetkään. Isoon kaupunkiin kuitenkin. Ikävä on pohjoiseen sukulaisten ja luontoharrastusten lähelle. Osa kavereista on jo muuttanut takaisin. Välimatka ei ole äärettömän pitkä, mutta joskus tuntuu että vanhoissa tutuissa maisemissa monet asiat olisivat helpompia ja yksinkertaisempia arjessa. Meillä ei ihan heti muuttomahdollisuutta ole, koska molemmilla on hyvä työ nykyisessä asuinpaikassa eikä mitään vastaavaa ole tiedossa lapsuudenmaisemissa. Ehkäpä eläkkeellä sitten voi palata vanhalle kotipaikkakunnalle, jos vielä henki pihisee.
Me muutettiin syksyllä Espoosta Tampereelle. Syynä juuri asuntojen hinnat ja tukiverkoston puute. Muutto haluttiin myös tehdä ennen kuin esikoinen menee kouluun. Nyt remontoidaan unelmien asuntoa ja mummolaan on matkaa 5 min. Mummo auttaa lasten kanssa todella paljon ja kiitollisia ollaan. Ainoa huono puoli on, että vakituinen työpaikkani jäi Helsinkiin ja pelkään etten uutta löydä. Mies käy vielä toistaiseksi Helsingissä töissä.
Miten teillä järjestyisi työkuviot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten saaminen on ihan tyypillinen ajankohta muuttaa takaisin synnyinseudulleen. Jotenkin erityisesti Lapista, Kainuusta tai Pohjois-Karjalasta kotoisin olevat näyttävät kaipaavan takaisin kotiseudulleen; kovin monen en ole kuullut kaipaavan esim. Nivalaan. Ehkä se on se luonto, mikä vetää takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä järjestyisi työkuviot?
Mies saisi todennäköisesti töitä, omalla kohdalla pitäisi keksiä jotain jos/kun oman alan töitä ei ole. Kuopus on vielä sen verran pieni, että jos muutettaisiin esim. vuoden sisällä, saisin kotihoidontukea jonkin aikaa. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mutta joskus tuntuu että vanhoissa tutuissa maisemissa monet asiat olisivat helpompia ja yksinkertaisempia arjessa.
Tämähän se houkuttaa. Arki on tietenkin samaa joka paikassa, mutta ei olisi neljän ruuhkaa, ylitäysiä päiväkotiryhmiä, samanlaista hektisyyttä mitä kaupungissa on. Ja siitä monet paluumuuttajat ovat kertoneetkin.
T. Yksi koti-ikävää poteva
Vierailija kirjoitti:
Lasten saaminen on ihan tyypillinen ajankohta muuttaa takaisin synnyinseudulleen.
Ja yleensä nimenomaan naiset alkavat kaivat takaisin kotiseudulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En missään nimessä muuttaisi takaisin kotiseudulle. Viihdymme Helsingissä liian hyvin. Myös lapset - nyt jo teinejä - viihtyvät täällä keskustassa kerrostalossa. On aina kavereita ja tekemistä.
Riippuu varmaan myös siitä, millaiset siteet on kotiseudulle, onko siellä ystäviä, perhettä tai sukua. Minulla ei lapsuusmaisemissani ole enää sukua jäljellä enkä ole yhdenkään lapsuuskaverin kanssa läheinen. Sukuni on lähinnä Helsingissä.
No kyllä tavallaan tunnistan tuon. Asun itsekin helsingissä maaltamuuttaneena, ja suurin syy kaipuuseen on ehkä se, että kaupungin ihania puolia (ravintolat, keikat, yleinen koko ajan tapahtuva meininki) ei pysty enää samalla tavoin hyödyntämään. Tässä jää käteen vähän vain ne huonot puolet.
Työssäkäyvänä dinkkuna ei ollut mitään väliä jos työpäivä venyi kuuteen, sen jälkeen lasilliselle baariin kavereiden kanssa ja kotiin kun jaksoi. Nyt jokainen ruuhkassa istuttu minuutti pidentää lapsen hoitopäivää, enkä itse saa sitäkään vähää hengähdystaukoa.
Minä en kaipaa ekstremeä, vaan ihan tavallista tylsää arkea. Mutta niin ettei olisi koko ajan ahdasta säätämistä ja kiirettä. Siksi kotipaikka toisinaan houkuttaa, ja tietysti läheiset siellä.
Mutta toisaalta. Mitä ihmettä olisin tehnyt äitiyslomallani siellä maalla? Ei ketään ketä nähdä, ei mitään mihin mennä aamupäivisin. Lapsen kamojen hankkiminen hankalampaa. Ei kirppareita ja kahviloita.
Eli ymmärrän kyllä ja koen itsekin toisinaan niin, en ehkä silti olisi ihan vielä valmis muuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samat fiilikset oli aikanaan. Sitten kyllä saatiin se asuntokin hankittua ja vaihdettua. Lapsetkin jo aika isoja. Nykyisin kun käy lapsuuden maisemissa niin eipä oikeastaan ikävää sinne ole. Joskus toki miettii että voisi kai sitä muuttaakin mutta aika harvoin.
Ne lapset kasvaa nopeasti eikä viihdy siellä tuppukylässä. Lukiot Helsingissä on hyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käytyä paljon enemmän tapahtumissa, koska lähteminen on paljon helpompaa ja yleensä aina mahtuu mukaan.
Niin joo, tässäpä yksi syy lisää. Kaikissa tapahtumissa on aina valtavasti ihmisiä, väentungos, pitkät jonot, lapset väsyvät ennen aikojaan, kaikki maksaa tai jos ei maksa niin mukaan ei mahdu kuitenkaan. AP
Tämä juuri. Vaikka olen itse tavallaan ihmisvilinän ja äksönin ystävä, en jotenkin jaksa yhtään sellaista lasten kanssa. Lasten kanssa on ihanampaa heräillä rauhassa ja tutkailla sen jälkeen pihalla kukkia. Siksi minulle, vanhalle klubiluudalle, on koko helsingin lastenkulttuuriskene jäänyt hirmu etäiseksi enkä oikein koe sitä yhtään meidän juttuna. Ahdasta ja meluisaa, usein kallista mutta aina ruuhkaisaa.
Ikävöin pitkään ja palasin. Ei kannattanut. Kaikki oli muuttunut, lapsuuden onnelaa ei ollutkaan, sukua eikä vanhoja kavereita kiinnostanut lainkaan, ja lapset kaipaavat takaisin Turkuun mistä muutimne.
Kaipuu lapsuudenkotiin on jotain mikä ei välttämättä liity siihen kotikuntaan vaan sinuun itseesi.
Itse todennäköisesti muutan Turkuun takaisin jossain vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Ne lapset kasvaa nopeasti eikä viihdy siellä tuppukylässä. Lukiot Helsingissä on hyviä.
Toisaalta monilla pienemmillä paikkakunnilla on myös yhtä hyvät mahdollisuudet lukio-opiskeluun, jos ei tähtää huippuosaajaksi tai erikoislukioon. Omassa nuoruudessa maaseutulukiosta kirjoittaneet kaverit päätyivät lopulta kaikki yliopistoon, tai siis ainakin he, jotka olivat opiskelusta aidosti kiinnostuneet.
Vierailija kirjoitti:
Ikävöin pitkään ja palasin. Ei kannattanut. Kaikki oli muuttunut, lapsuuden onnelaa ei ollutkaan, sukua eikä vanhoja kavereita kiinnostanut lainkaan, ja lapset kaipaavat takaisin Turkuun mistä muutimne.
Kaipuu lapsuudenkotiin on jotain mikä ei välttämättä liity siihen kotikuntaan vaan sinuun itseesi.
Tätä vähän pelkään. Toisaalta kotipaikkakunnalla on se luonto... En ole koskaan oppinut pitämään merestä. Tai lehtipuista. Ovathan ne kauniita keväisin, mutta oma silmä lepää vaara- ja tunturimaisemissa. Metsästys ja melonta eivät ole täällä sama asia kuin pohjoisessa. Ja niillä marjamaillakin on aina puoli miljoonaa muuta marjastajaa samalla mättäällä. AP
Itselläni oli se vaihe kymmenen vuotta sitten. Tällöin kotiseudullani asuva läheinen sairastui vakavasti. Otin virkavapautta ja menin saattohoitamaan häntä. Tuon reilun kuukauden aikani silmäni avautuivat.
Väki, joka kaduilla kulki, oli rollaattorikansaa. Lapsia syntyi vuodessa 38. Perheelliset kävivät töissä naapurikaupungissa, ainoa ravintola tarjoili lehtipihviä, vaate- ja kenkäkauppa olivat lopettaneet. Asunnot olivat kyllä halpoja; omistajat eivät vain saaneet niitä kaupaksi.
Mulla aika sama juttu tosin sillä erotuksella että asustelen yksin. On pieni kerrostaloasunto ja mukavat naapurit sekä ihan jees työ muttamutta silti kaipaan luonnon rauhaa ja hiljaisuutta.
Työmatka tosin pitenisi aika paljon
Tässä olisi yks vaihtoehto joka on aika läheltä lapsuudenkotia. Mitä olette mieltä?
Alue: Aihe vapaa
Aika moni muualta muuttanut pohtii tuota samaa juuri tuossa elämänvaiheessa. Niin mekin pohdimme ja lopulta muutimme. Aiemmin kituutimme pienissä kolmioissa kolmen lapsen kanssa, vuokra siinä tonnin kieppeillä ja päivästä meni iso osa pelkästään paikasta toiseen liikkumiseen. Muutettiin kotiseudulle. Nyt on miltei tuplasti isompi asunto alla ja lainasummalla olisi saanut pk-seudulta pienen kaksion. Ihan vieressä on päiväkoti ja koulu, joissa ei ole sisäilmaongelmia, samoin harrastukset ja muut ovat aivan nurkilla. Elämässä on paljon enemmän aikaa, sää on paljon parempi ja tulee harrastettua paljon enemmän ja käytyä paljon enemmän tapahtumissa, koska lähteminen on paljon helpompaa ja yleensä aina mahtuu mukaan. Lapsetkin tykkäävät, kun kotona käy enemmän väkeä ja nyt on sekin luksus, että voidaan vaikka kahdestaan varata liput teatteriin ilman että tarvitsee järjestellä lastenhoitajaa. Lähellä on ihmisiä, jotka tulevat ilomielin viettämään pari tuntia lastemme kanssa.
Helsinkiin tehdään enää pistokeikkoja. Rahaa on sen verran enemmän käytössä (esim. jokakuiset matkakorttikulut jäivät pois), että voi ihan hyvin tehdä viikonloppureissun Helsinkiin ja yöpyä vaikka hotellissa. Päiväreissukin onnistuu just ja just, joko itsekseen tai isompien lasten kanssa. En oikeasti löydä yhtään syytä miksi olisi kannattanut jäädä Helsinkiin.