Lue keskustelun säännöt.
Kun itsetunto on huono, ihastuu jokaiseen vastaantulevaan.
26.02.2017 |
Se on raivostuttavaa!
Olen nuorehko (alle 30), aina kauniiksi kehuttu ja hoikka nainen. Muutenkin kaikinpuolin hyvin pärjäävä ja ok tyyppi. Tiedostan sen kyllä, mutta itsetunto on silti ihan paska. En tiedä, johtuuko se koulukiusaamisesta, alkoholistivanhemmista ja rauhattomassa lapsuudesta, väkivaltaisesta parisuhteesta teini-iässä, todennäköisesti näiden kaikkien summa.
Olen onnellisesti naimisissa, mieheni on mahtava ja yhteisiä vuosia takana jo kahdeksan. Silti AINA, kun vastakkainen sukupuoli huomioi minua esimerkiksi kehumalla ulkonäköä ja olemalla extrakohtelias ihastun häneen. En ole koskaan tehnyt mitään, mutta en rehellisesti tiedä, johtuuko se moraalistani vai siitä, että se on aina ollut vain viatonta flirttiä, eikä toinenkaan osapuoli ole halunnut/yrittänyt sen kummempaa.
Mitä teen? Miten voin lakata arvottamasta itseäni miesten huomion perusteella? Miten itsetunnon saa parannettua? Kokemuksia? En halua enää ihastua kehenkään muuhun kuin mieheeni.
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin torppaat itsetunto-käsitteen jonnekin... sillä voi selittää niin paljon eri asioita, ettei sanan käyttö tarkoita enää mitään erityistä. Itsetuntosi on ihan kunnossa. Älä jaarittele.
Sille on jokin muu syy, miksi ihastut. Kaipaat miesten huomiota, mikä ei ole sama kuin huono itsetunto. Sille on jokin spesifi syy kenties, mutta se ei nyt vain käy ilmi. Asia on ehkä monimutkainen, eikä ratkea täällä netissä. Mutta lakkaa nyt hitossa työntämästä päätäsi samaan itsetuntopuskaan, johon kaikki muutkin täällä päänsä lykkäävät. Siinä kyyristelyssä perse jää paljaaksi ja itsekkäiden piiskattavaksi.
Minäkään en nyt yhdistä miten itsetunto ja ihastuminen liittyy toisiinsa. Lähinnä sain kuvan, että olet todella huomionkipeä ja ihailua kaipaava.. Ja ehkä romantiikan nälkäinen persoona? Ehkä voisit yrittää ajatella ihastumisen tunteita neutraalimpina ihmisestä pitämisen tunteina, selität itsellesi siis, että sinä pidät tästä ihmisestä, joka oli sinulle ystävällinen ja huomioiva. Reaktio on siis ihan normaali. Flirttikin voi olla viatonta ja kiva päivän piristys tarkoittamatta mitään sen enempää.
Jätä se mies et rakasta sitä edes oikeasti
Niin, melkoista keittiöpsykologiaahan tämä on. Itsetuntoni ei missään nimessä ole kunnossa, olen hyvin epävarma ihminen ja huolehdin jatkuvasti, mitä minusta ajatellaan ja kaikkien on tykättävä minusta.
Liittyykö ihastuminen siihen, en tiedä. Jotenkin olen yhdistänyt nämä kaksi asiaa, miksi tunnen oloni itseni suhteen aina parhaaksi, kun joku kehuu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin torppaat itsetunto-käsitteen jonnekin... sillä voi selittää niin paljon eri asioita, ettei sanan käyttö tarkoita enää mitään erityistä. Itsetuntosi on ihan kunnossa. Älä jaarittele.
Sille on jokin muu syy, miksi ihastut. Kaipaat miesten huomiota, mikä ei ole sama kuin huono itsetunto. Sille on jokin spesifi syy kenties, mutta se ei nyt vain käy ilmi. Asia on ehkä monimutkainen, eikä ratkea täällä netissä. Mutta lakkaa nyt hitossa työntämästä päätäsi samaan itsetuntopuskaan, johon kaikki muutkin täällä päänsä lykkäävät. Siinä kyyristelyssä perse jää paljaaksi ja itsekkäiden piiskattavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihastuminen on väärä sana. Mulla ap.sama tausta. Nyt vasta aikuisena 36v terapiassa oivaltanut. Huonot ihmissuhteet, mä olen vaan hakenut hyväksyntää kun sitä ei alkoholisti isältä saanut. Kunhan kelpaa jollekkin.
7 jatkaa viellä. Terapia auttanut kummasti juuri itsetunnon kohotukseen. Et ap ole yhtään sen huonompi ihminen kuin kukaan muukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ihan sama ongelma ja kyllä minä näen ja koen syyksi nimenomaan heikon itsetunnon. Haen loputtomasti hyväksyntää itseni ulkopuolelta. Kiinnyn ja ihastun kaikkiin, jotka vähääkään kehuu ja antaa huomiota. Ihan kuin etsisin pelastajaa, joka parantaisi minun surullisen sieluni.
Ja joo, olen käynyt terapiassa vuosia. Kaikkia ongelmia sekään ei poista jos psyyken rakenne on se mikä se on.
Olen ihan samanlainen, ihastun välittömästi kun joku kohtelee minua hyvin ja osoittaa positiivista huomiota. Pidän itsekkin erittäin huonoa itsetuntoa syynä siihen ja sitä etten ole tottunut tulemaan ihmisten huomioimaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tulee ensimmäisenä mieleen kirjoituksestasi, että ajattelet itsetunnosta ainakin erilailla kuin minä.
Itsetunto on mielestäni nimenomaan ITSENSÄ TUNTEMISTA.
Mitä minä tunnen, missä olen hyvä, missä kaipaan kehitystä, mistä unelmoin, mikä satuttaa minua, missä menee rajani ja niin edes päin.
Asioita, joita voit alkaa pohtia itsessäsi vaikka heti ja oppia tuntemaan itseäsi.
Silloin kun emme tunne itse itseämme, haemme mielestäni enemmän huomiota muilta ihmisiltä ja sitä varmuutta omasta "hyvyydestämme".
Ehkä sinun siis pitäisi tutustua itseesi hieman paremmin :)
Olen ihan samanlainen. Minulla oli ja on edelleenkin rakastava isä, hyvä puoliso jne. mutta jostain syystä kaipaan jatkuvasti huomiota ja hyväksyntää. En tiedä miksi!
Ihastun jatkuvasti uusiin tyyppeihin, viimeksi jopa asiakkaaseeni joka on tunnetusti väkivaltainen ja arvaamaton. Mutta hyvä suustaan. Onneksi asiakkuus loppui. Olen hyvin ammatillinen enkä todellakaan anna tällaisten näkyä itsestäni, päinvastoin olen silloin liiallisen välinpitämättömän oloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista! Lohduttavaa, että on muitakin.
Teille, joiden mielestä kuulostan vain huomionkipeältä: Inhoan yli kaiken huomion keskipisteenä olemista ja en pysty yhtään puhumaan esimerkiksi yleisölle, vaikka sitä olisikin vain alle kymmenen ihmistä. Alan änkyttämään, punastun ja hikoilen. Näin käy joskus myös, vaikka ihmisiä olisi vain kolme. En oikeasti ole mikään miestennielijä vaikka ihastunkin näin, vaan epävarma ja paikoin ujokin ihminen.
Te, joilla samanlaista, oletteko päässeet siitä yli vai ihastutteko edelleen? Onko ihastumiset johtaneet ikinä mihinkään tuhoisaan, esimerkiksi pettämiseen?
Tiedän, että ihminen itse päättää mitä tekee, eikä tällaisen taakse voi mennä, jos pettää. Enkä aiokaan pettää. Teoilleni kyllä mahdan, mutta ihastumiselle en. Se tunne vain tulee, en pysty estämään sitä. Olisi elämä helpompaa, kun ei tarvitsisi joka toinen kuukausi miettiä muita ja taistella ihastumista vastaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Huomionhakuinen persoona?
Typerä kommentti. Huomionhakuisuus on ihan eri asia. Huvittaa myös täällä AV:lla huomiohakuisten ihmisten säännönmukainen mollaaminen, sehän on juron, tuppisuun ja negatiivisen suomalaisen vastakohta. Kukaan ei saisi olla ulospäinsuuntautunut, kantaaottava jne. Näyttelijät ja poliitikot ja monet opettajat ym esilläolevat ihmiset ovat usein juuri niitä huomiohakuisia, mutta sitähän et tullut ajatelleeksi? Ihan ohiksena tämä kun ottaa päähän että kaikki on huomiohakuisuuden syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee ensimmäisenä mieleen kirjoituksestasi, että ajattelet itsetunnosta ainakin erilailla kuin minä.
Itsetunto on mielestäni nimenomaan ITSENSÄ TUNTEMISTA.
Mitä minä tunnen, missä olen hyvä, missä kaipaan kehitystä, mistä unelmoin, mikä satuttaa minua, missä menee rajani ja niin edes päin.
Asioita, joita voit alkaa pohtia itsessäsi vaikka heti ja oppia tuntemaan itseäsi.
Silloin kun emme tunne itse itseämme, haemme mielestäni enemmän huomiota muilta ihmisiltä ja sitä varmuutta omasta "hyvyydestämme".Ehkä sinun siis pitäisi tutustua itseesi hieman paremmin :)
Näin juuri. Itsetunto on itsensä tuntemista. Itsevarmuus ja itseluottamus on sitten asioita erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomionhakuinen persoona?
Typerä kommentti. Huomionhakuisuus on ihan eri asia. Huvittaa myös täällä AV:lla huomiohakuisten ihmisten säännönmukainen mollaaminen, sehän on juron, tuppisuun ja negatiivisen suomalaisen vastakohta. Kukaan ei saisi olla ulospäinsuuntautunut, kantaaottava jne. Näyttelijät ja poliitikot ja monet opettajat ym esilläolevat ihmiset ovat usein juuri niitä huomiohakuisia, mutta sitähän et tullut ajatelleeksi? Ihan ohiksena tämä kun ottaa päähän että kaikki on huomiohakuisuuden syy.
Mutta liika on aina liikaa: sillä menettää uskottavuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee ensimmäisenä mieleen kirjoituksestasi, että ajattelet itsetunnosta ainakin erilailla kuin minä.
Itsetunto on mielestäni nimenomaan ITSENSÄ TUNTEMISTA.
Mitä minä tunnen, missä olen hyvä, missä kaipaan kehitystä, mistä unelmoin, mikä satuttaa minua, missä menee rajani ja niin edes päin.
Asioita, joita voit alkaa pohtia itsessäsi vaikka heti ja oppia tuntemaan itseäsi.
Silloin kun emme tunne itse itseämme, haemme mielestäni enemmän huomiota muilta ihmisiltä ja sitä varmuutta omasta "hyvyydestämme".Ehkä sinun siis pitäisi tutustua itseesi hieman paremmin :)
Näin juuri. Itsetunto on itsensä tuntemista. Itsevarmuus ja itseluottamus on sitten asioita erikseen.
"Itsetunto eli omanarvontunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta[1]. Itsetunto ei liity välttämättä juurikaan siihen, kuinka menestyksekäs ihminen tosiasiassa on, vaan kysymys on oman itsensä hyväksymisestä ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta.
Heikko itsetunto altistaa ongelmille, kun taas ihminen, jolla on vahva itsetunto, selviää helpommin takaiskuista sekä pettymyksistä.
Heikko tai selvästi heikentynyt itsetunto yhdistetään usein psyykkisiin häiriötiloihin kuten pitkäaikaiseen masennukseen, ahdistuneisuuteen, paniikkihäiriöihin ja sosiaalisiin pelkoihin, sillä se voi olla niiden syy tai seuraus."
Itsetunto ei ole yhtä kuin itsetuntemus.
On olemassa nutipäitä jotka huutelevat miehille, nimenomaan kun käyvät asiakkaana kustannuspaikalla, transitoituvat luonneongelmaisiksi häiriköiksi jotka luulevat mies on kiinnostunut sinusta muutaman tuijotuksen jälkeen.
Ryhdyt sitten häiriköksi ilman suoraa yhteyttä ja kontaktia kohteedi kanssa, useinmiten siksi ettet kykene kommunikoimaan. Perustat " sekoilusi" tölläykseen, kaverin stalkkaamiseen, häiriintyneeseen seurailuun (duuniajankin ulkopuolella). Jossain vaiheessa pikku sydämesi särkyy kun et ole muutakuin töllöttänyt kohdettasi ja huudellut. Yrität sitten kostaa ja ongelmasi sekä paniikkisi kasvaa.
Luulet että mies tekee aloitteen koska olet seuraillut ja töllännyt tätä.mutta aloite tuleekin sen jälkeen pomoltasi. Yrittäjänä tuollainen toiminta onkin vasta tuhoisaa, eikä pahemmin käy sääliksi rikoslain soveltaminen pimahtaneen naisen häirintään.
Ohis111 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee ensimmäisenä mieleen kirjoituksestasi, että ajattelet itsetunnosta ainakin erilailla kuin minä.
Itsetunto on mielestäni nimenomaan ITSENSÄ TUNTEMISTA.
Mitä minä tunnen, missä olen hyvä, missä kaipaan kehitystä, mistä unelmoin, mikä satuttaa minua, missä menee rajani ja niin edes päin.
Asioita, joita voit alkaa pohtia itsessäsi vaikka heti ja oppia tuntemaan itseäsi.
Silloin kun emme tunne itse itseämme, haemme mielestäni enemmän huomiota muilta ihmisiltä ja sitä varmuutta omasta "hyvyydestämme".Ehkä sinun siis pitäisi tutustua itseesi hieman paremmin :)
Näin juuri. Itsetunto on itsensä tuntemista. Itsevarmuus ja itseluottamus on sitten asioita erikseen.
"Itsetunto eli omanarvontunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta[1]. Itsetunto ei liity välttämättä juurikaan siihen, kuinka menestyksekäs ihminen tosiasiassa on, vaan kysymys on oman itsensä hyväksymisestä ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta.
Heikko itsetunto altistaa ongelmille, kun taas ihminen, jolla on vahva itsetunto, selviää helpommin takaiskuista sekä pettymyksistä.
Heikko tai selvästi heikentynyt itsetunto yhdistetään usein psyykkisiin häiriötiloihin kuten pitkäaikaiseen masennukseen, ahdistuneisuuteen, paniikkihäiriöihin ja sosiaalisiin pelkoihin, sillä se voi olla niiden syy tai seuraus."
Itsetunto ei ole yhtä kuin itsetuntemus.
Mutta nykyisellään tämä alati muuttuva yhteiskunta ei ehkä tarjoa tällaisia mahdollisuuksia.
Itsellä on tällaisesta valitettavasti kokemusta, eikä ole mitään neuvoa, mikä auttaisi... Omat suhteeni kaatuneet tähän, tuntuu että ihastun koko ajan uusiin ja kyllästyn vanhoihin. En viitsi edes ajatella naimisiinmenoa, ei siitä tulisi mitään. Mitä tälle voi terapiassa tehdä? Olen käynyt joskus kauan sitten vähän aikaa, mutya tuntui ettei se johtanut mihinkään. Ehkä pitäisi antaa pidempään mahdollisuus... Miten teillä on terapia auttanut?
Jaa, mulla päinvastoin, en edes muista, koska olen ihastunut...