Vastasin aloitukseen: säälii 20-vuotiaana äidiksi tulevia. Minne ja miksi ketju katosi?

Kirjoittamiseni aikana se katosi.

Laitan vastaukseni nyt tähän kun kerran pitkän sellaisen kirjoitin. Olisi silti kiva tietää mikä aiheessa oli sellaista, että ketju poistettiin? Vastasiko joku sitten asiattomia?

Ihminen kasvaa aina. Vielä 35-vuotiaanakin eli siltä osin on täysin sama milloin lapsen saa jos sellaisen todella haluaa ja kokee olevansa valmis. Hienointa on, että lapsen saa silloin kun sellaista eniten toivoo. Vanhempi kasvaa aina lapsen rinnalla. Kaikki muu elämä muokkautuu sen mukaan, mutta lapsi ei ole este millekään. :) Kuten joku sanoi: elämä ei lopu perheen perustamiseen.

Kaikille ei ole meneminen tärkeää ja tosiaan matkustella voi antoisasti myös perheen kanssa.

Itse olen 36v. ja poikani asuu jo omillaan. Ollaan asuttu ulkomailla, muutettu ja rakastettu. Hän kehui tuossa hiljattain kuinka hänellä on ollut hieno lapsuus ja saanut kokea paljon sellaista mitä muut ikäisensä eivät ole saaneet (heidän vanhemmat 50-vuotiaita).
Niitä kokemuksia hän ei vaihtaisi muuhun. Kuulemma tapani kasvattaa on ollut myös hyvin erilainen kun kavereillaan ja tietämillään nuorilla ja on saamastaan kasvatuksesta ylpeä. Olin mieleissäni kuulemastani, tottakai. Olemme aina keskustelleet paljon ja jotain olen tehnyt oikein kun nuoreni ei ole koskaan kokenut tarvetta mennä ja rellestää. Koskaan ei pyörinyt kaupungilla eikä juonut. Ikinä en joutunut odottamaan häntä öisin mistään ja aina tiesin missä menee ja kenen kanssa, koska ihan itse ilmoitti. Rajat on ollut, mutta myös vahva luottamus. Aina sanonut, että luotan kyllä niin pitkälle kun on luottamuksen arvoinen ja sanani pidin. On suosittu kaveripiireissä, vaikka ei edelleenkään osallistu heidän öiseen menoiluun. Hänen luonaan käydään paljon kylässä ja yhdessä lähinnä pelailevat ja syövät hyvin. Hän on suosittu tyttöjen keskuudessa ja tytöt ehdottaneet seurustelua, mutta poikani ajattelee hyvin kauniisti ja vanhoillisestikin, että aloittaa seurustelun vain tytön kanssa, kenen kanssa voi olla/on tosissaan pidemmällekin. Ei halua satuttaa ketään. Se kuka hänen tytökseen pääsee saa takuulla kaiken huolenpidon ja luottamuksen.

En usko, että olisin osannut olla noin rento ja silti pitää rajat jos olisin ollut vanhempi, sillä nuoremman lapseni kanssa olen rajaavampi ja pelokkaampi. Olen myös huonommassa kunnossa ja onneksi nuorinkin on jo ns.iso. Minulle iski sairauksia, jotka estäisi minua nyt perustamasta perhettä tai olisi estänyt jo kauan jos vasta aloittaisin tai haaveilisin perheestä ja lapsista. Eli onneksi elämä vei näin. Eli puolensa kaikessa. :) Näen todella hyviä puolia myös perheen perustamisessa paljon myöhemmin, etenkin jos on terve. Rentous ei ole automaattisesti iästä kiinni, mutta minulla vanheneminen lisäsi suojelun tarvetta ja menettämisen pelkoa. Toivottavasti nuorempikin kuitenkin näkee aikuisena lapsuutensa hyvänä. Eikö se ole pääasia, on vanhemman ikä mikä hyvänsä?