Yläasteaika vaivaa yhä mieltä, vaikko nyt jo pian 36 vuotta :(

Tilanne oli tämä, että muutimme uudelle paikkakunnalle kun menin kuudennelle luokalle. Sain luokalta parhaan kaverin ja rinnakkaisluokalta 2 muuta kaveria. Olimme vapaa-ajallakin yhdessä tuon parhaan kaverin kanssa tai sitten me kaikki 3 yhdessä.

Sitten tuli yläaste ja me kaikki 3 pääsimme samalle luokalle. Ensimmäisestä päivästä lähtien minut jätettiin ulkopuolelle. Olin todella hämilläni ja peloissani. Yläasteen aloittaminen muutenkin jännitti. Koko kolme vuotta menivät niin, että hän joka oli ollut paras kaverini, määräsi muita etteivät he saaneet olla minun kanssa. Eikä hän itsekään ollut. Kaikki tapahtui jotenkin piilossa. Koko yläaste oli todella piinaavaa aikaa. Häpesin sitä, ettei minulla ollut kavereita. Meidän luokalla oli luonnollisesti muitakin tyttöjä, mutta he olivat kaikki "parivaljakkoja", ei siihen mahtunut väliin. Välitunneilla menin näiden muiden tyttöjen kanssa juttelemaan ja kyllä he juttelivatkin ja olivat mukavia minulle, mutta eivät he minun kavereita olleet, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Jouduin tuppautumaan heidän seuraansa. Inhosin välitunteja todella paljon. Vielä enemmän inhosin ruokailuja kun ruokalassa sai mennä istumaan minne halusi, pelkäsin aina, joka ikinen päivä, että joudun yksin istumaan. Hidastelin, että pääsen jonossa näiden "kavereideni" taakse, että pystyin mennä heidän pöytäänsä istumaan. Minulle tuolikin vuosikausiksi syömishäiriö, joka sai alkunsa siitä kun tämä "johtaja" ihmetteli kerran ruokailussa, että miten syön aina niin vähän, että olet muutenkin niin laiha. Siitä lähtien söin ruokaa vielä vähemmän kun sain sillä edes jonkinlaista huomiota :(. Ryhmätyöt olivat myös todella vastenmielisiä silloin kun pari piti valita itse. Jouduin aina luoka "luusenrin" kanssa pariksi ja se alkoi ajan myötä ottaa päästä. Muistan kerran kun näin taas kävi ja hermostuin opettajalle (oli todella kiltti oppilas, en ollut varmaan koskaan muullon hermostunut opettajalle/koulussa). Sanoin, että miksi aina näitä ryhmätöitä. Opettaja aloitti hirveän saarnan minulle, että työelämässäkin pitää pystyä tekemään töitä eri ihmisten kanssa. Pahoitin tästä todella mieleni ja vasta jälkikäteen olen tajunnut, että olisi pitänyt sanoa, että miksi sitten teen ryhmätyötä taas tämän saman ihmisen kanssa, sillä juuri se oli se, mistä kiikasti. Eihän siinä opi olemaan eri ihmisten kanssa.

Jatkuu..