Haluan erota mutta miten tulen pärjäämään kun samalla menee työt?
Meillä on maatilayritysten ja jos tästä nyt lähden niin menetän samalla työni. Tässä olen melkein koko aikuisuuteeni viettänyt joten työkokemusta ei ole muusta ja opiskelutkin jäi.
Yrityksellä ei ole omaisuutta vaan velkaa, en saa tästä mitään muuta mukaani kuin velkaa.
En halua jäädä avioliittoon vain pärjäämisen takia, miten tästä eteenpäin?
Meillä on 2 alle kouluikäistä lastakin.
Kommentit (12)
Iän niin tiedostan tuon kaiken. Kyllä me miehen kanssa puhutaan ja puhutaan mutta siihen se jää, ne teot jää tekemättä.
Minulla on vaivoja joiden takia maataloustyöt ei kohta enää onnistu, en lähde lomitushommiin missään nimessä.
Olen jo katsellut koulutuksia, seuraavat 2-4 vuotta olisi aivan hirveitä rahallisesti mutta jos sen jälkeen löytäisin töitä kyllä me pärjättäisiin.
En mä lähde miehen kanssa raha-asioista kiistelemään. Se nyt on ihan fakta että verotuksen saa kikkailtua ihan miten vain, elareita tulen saamaan minimin kelalta, en edes elättele muuta toivoa. Mies tuskin onnistuu lapsia tapaamaan kuin talvisin ja keskikesällä jos ei ota uutta emäntää lennosta lapsia kaitsemaan.
Koen että minulla on vielä ihmisarvoa jäljellä ja niiden rippeillä tästä lähden. Tämä henkinen väkivalta saa nyt riittää kun en ole enää niiden ainoa kohde vaan myös lapset saa osansa. Mies varmasti tiedostaa että olen täällä jumissa, minulla ei ole enää sukuakaan elossa ja ystävät on jättäneet. Elämme jo nyt kuin eronneet mutta saman katon alla, onko tämä lapsillekaan enää hyväksi?
Kouluttaudu oppisopimuksella sopivaan uuteen ammattiin. Saat palkkaa samalla koko ajan, joten ei tule kalliiksi. Pääset elämänsyrjään takaisin.
Toinen vaihtoehto on jäädä sinne hemmetin farmille lopuksi ikää, eikö vain?
Yritys ei mitä ilmeisemmin ole kannattava jos edellenkään ei jää mitään muuta kuin velkaa jäljelle. Miksi et ole hakeutunut aiemmin muualle töihin?
Vaikuttaisi, että ole päätöksesi tehnyt avioliiton suhteen. Luota siihen, että elämä kantaa. Avioero on jokaiselle iso myllerrys elämässä, myös taloudellisesti. En muista olenko koskaan kuullut kenenkään katuneen sen takia eroa. Myös omalla kohdalla meni eron myötä työpaikka, asunto jne. Elintaso laski, mutta huomasin vähitellen olevani kaupungin halvassa vuokra-asunnossa paljon onnellisempi kuin aiemmin. Silläkin on oikeasti iso merkitys, kun pystyy hengittämään vapaasti, niin on parempi vanhempi lapsilleen.
Eroa. Muutat lasten kanssa vuokralle. Saat työttömyyspäivärahat/ansiosidonnaiset, asumistukea,lapsilisät,mahd.toimeentulotukea. Voit opiskella aikuiskoulutustuella tai työttömyyspäivärahalla. Ja sille joka pohti elääkö niillä,kyllä elää.
Minkälaista työtä olet yrityksessä tehnyt? Löytyisikö samankaltaista työtä esim. maatalouslomittajana?
Miksi on taas itsestään selvää että sinä otat lapset?Mikä optio meillä naisilla on lapsiin,jos miehes on kunnollinen yrittäjä.
Ota nyt kaikessa rauhassa asioista selvää ja hanki itsellesi asunto. Kannattaa miettiä, miten saat alun rahoituksen onnistumaan, eli hätiköidä ei kannata, jos uhka ei muodostu liian suureksi.
Näin ikävänä asiana vielä, pystyykö isäntä varmasti yksin hoitamaan eläimet, jos tilalla on?
Muista myös, että työkkärin kanssa voi tulla mela-vakuutuksen takia ongelmia. Jos olet omistaja, et välttämättä pääse heti työttömäksi työnhakijaksi. Ota näistä asioista oikeasti selvä,ennen kuin lähdet ovet paukkuen, takaisin on nolo tulla.
Sosiaalitoimiston kanssa voi myös tulla ongelmia jos omistat tilasta osan. Nämä on keljua ja ikäviä asioita, mutta maatilalla on varat pääomassa kiinni, eikä sitä ole kovin helppo jättää. Valmistaudu oikeasti siihen paperisotaan, tai kerää ennen lähtöäsi kunnon pesämuna.
Kiitos vastauksista. Olen aika hyvin selvillä näistä asioista, olin jo "talossa" kun mies erosi edellisestä vaimostaan ja tappeli elareista, osituksesta ja kaikesta. Juuri nyt on rahallisesti hyvä aika erota, jos en vaadi mitään, saatan selvitä ilman velkaa. Mutta juurikin nuo mela ja muut vastaavat asiat mietityttää.
Ja miehen tuntien en yllättyisi että joudun maksumieheksi monessakin asiassa, osaa olla ilkeä ja pitää huolen etten vain jää voitolle. Mies ei tule haluamaan lapsia, en ole varma edes tapaamisista. Jos tapaisi edes joka toinen viikonloppu, näkisi lapsiaan sillon useammin kuin nyt.
Olen ollut tässä emäntänä 20 vuotta enkä halua enkä tule saamaan tästä rahallista hyötyä senttiäkään. Vain maksamaan että pääsen täältä pois. Maatalouden verotuksen ja kaiken saa erittäin taitavan tilinhoitajan kanssa näyttämään ihan miltä haluaa. En jaksa tästä nyt enempää selvittää mutta minulle on ihan fine että mies pitäköön omaisuutensa. Miehen kotitila tämä onkin vaikka omistamme kaiken 50/50.
Enemmän mietityttää miten pärjään sitten kun tästä pääsen irti. Mitä tukea saa aikuisopiskelija, onko varaa pitää autoa. Lasten päivähoito on varmasti ilmaista. Täällä pikkukylässä ei ole oikein julkista liikennettä eikä mitään, asiat menee hankalaksi ilman omaa autoa. En halua olla työtön ja pelkään ihan hirveästi sitä. Ottaako työnantajat kaltaisiani töihin, en ole koskaan ollut edes työhaastattelussa. Olen ollut ikäni yrittäjä eikä minulla ole siitä mitään papereita. Vanhat koulutodistukset oli tuhoutuneet vesivahingossa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut ikäni yrittäjä eikä minulla ole siitä mitään papereita. Vanhat koulutodistukset oli tuhoutuneet vesivahingossa.
Jos olet oikeasti yrittäjä puoliso miksi siitä ei ole mitään papereita? Mikä koulutus sinulla on?
Muuta pois sieltä pikkukylästä. Ei siellä ole tulevaisuutta eikä töitä.
Jos nyt miettisit oikeasti uudemman kerran, onko avioero ainoa mahdollisuus.
Olen itsekkin ollut tuossa tilanteessa ja sinnitellyt siihen asti, että lapset ovat olleet aikuisia ja eron myötä meni tila myyntiin, mutta sain omani pois. Toin tilalle rahaa ja vielä kävin töissä tilan ulkopuolella.
Eli ketään en kupannut.
Jos aiot nyt erota on melkein sinulle ainoa mahdollisuus joko maatalouslomittajaksi tai sitten kouluun ja uusi ammatti, mutta elääkö noilla aikuiskoulutustuilla, onkin sitten toinen asia. Entäs sitten jos mennään piirulleen ja osituksessa sinulle tuleekin läksiäislahjaksi velkaa. Miten sitten ajattelit selvitä? Elarit eivät siihen riitä, kun ne tulevat tulojen mukaan, joten se 150 euroa per lapsi taitaa jäädä tasoksi.
Miettisin sinuna hyvin tarkkaan myös sen, kumpi saa lapset? Miten heidän hoitonsa järjestyy ja kaikki muukin. Kannattaisi ehkä puhua miehenkin kanssa ja miettiä olisiko muuta ratkaisua teidän ongelmiinne.