Aikuisuudessa inhottavinta on ollut huomata se, että kouluaikojen ylimielisimmät ja ne "suositut", myös koulukiusaajat menestyvät elämässään.

Minustakin kyllä ne kiusaajat ja ylimieliset on menestyneet, mutta ei minun tutuissani entisten kiusattujen ja ei-suosittujen osakaan noin kurja ole kuin kuvaat. Useimmat on kouluttautuneet korkealle, on hyvä työ, perhe, tavallista hyvää elämää. 

Niinhän se on, mihin se ihmisen luonne muuttuisi? Sosiaaliset ja aikaansaavat rohkeat ihmiset pärjäävät.

No jaa. Niistä peruskoulun koviksista on omalla luokallani tullut sellaista pubikansaa, ja meistä taviksista hyvätuloisissa töissä hyvää perhe-elämää eläviä tohtoreita, DI:jä ja diplomaatteja. Mikä nyt sitten kenellekin on menestystä.

Kyllä omasta yläasteluokastani ne suosituimmat ja kadehditut nykyään palvelevat minua lapsuuden kotikaupunkini kassoilla ja tulevat vastaan kunnon wt-tamineissa lapsilauman kanssa tai baarissa räkäkännissä. Tosin tämä nyt oli havaittavissa heidän koulumenestyksestään.

Kohtuullisen kovatasoisen lukioni suosituimmat taas ovat nykypäivänkin menestyjiä. Siellä sattui niinä vuosina kulkemaan ulkonäkö ja koulumenestys aika monella käsikynkkää. Ja muutamista silloinkin porukkaa hauskuttaneista suosikeista on tullut viihdemaailman kestojulkkiksia.

No jaa. Kävin 9-linjaisen yläasteen, eli 27 luokkaisen, joten otanta on aika iso. Yksikään koulukiusaamiseen taipuvainen ei ole oikein menestynyt elämässään. Reppana on reppana aikuisenakin.

Olen itse ollut koulukiusattu koko ala-asteen. Yläasteen aikana ei kiusattu enää ruumiillista väkivaltaa käyttäen, mutta en koskaan oikein kuulunut mihinkään ryhmään ja sain huutelua ja huorittelua osakseni. Olin masentunut ja oirehdin itsetuhoisella käytöksellä sekä syömishäiriöllä.

Olin aina hyvä koulussa ja urheilussa ja siitähän jaksettiin haukkua. Onneksi isäni oli aina tukena, joten jaksoin uskoa, että minusta tulee vielä jotakin. Halusin näyttää kiusaajille.

Aikuistuessani nousin lajissani yhdeksi Suomen parhaista. Opiskelin juristiksi. Sain oman perheen. Kiusaajistani en ole kuullut mitään noin 15 vuoteen ja olen jotenkin päässyt jo siitä näyttämisenhalusta eroon. Takaraivossa on silti aina tunne, ettei keneenkään voi luottaa ja etten ole tarpeeksi hyvä. Toivon, että kiusaajat ovat aikuistuneet ja tajuavat tekonsa. En ole katkera, mutta toivon, että hekin muistavat, mitä ovat tehneet.

Haluan tarinallani sanoa, että kiusaaminen ei ole este elämässä menestymiselle, mutta jälkiä se jättää kiusattuun aina.