Omituisimmat mielipiteet mitä tuttavillanne on
Kommentit (616)
Täällä on mainittu homouden kauhistelu moneen kertaan, erityisesti uskonnollisista syistä. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, miten joissain uskonnollisissa piireissä joku asia on täysin kyseenalaistamatta väärin, koska se Raamatussa sanotaan niin, mutta suurinta osaa ko. kirjan luettelemista kielletyistä asioista ei kuitenkaan noudateta. Että sieltä on poimittu muutamat asiat ja ne ovat ehdottoman tärkeitä, muita ei tarvitse noudattaa. Tähän en ole saanut selkeää vastausta kun olen joskus asiasta asiallisesti koettanut keskustella, itsekin Raamatun pari kertaa läpi lukeneena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummoni mielestä tatuoinnit ovat hetken muotijuttu eikä kukaan voi oikeasti haluta sellaisia. Niitä hankitaan näyttämisen halusta ja matkimisesta "kun muillakin on". Kukaan ei voi ottaa kaunista kuvaa ihoonsa ihan vain omasta halusta 😂
Tottahan tuo on. Miksi kukaan tavallinen ihminen ei ottanut tatskoja ennen 1990-lukua? Siihen asti vain merimiehet ja vankilakundit otti kuvia.
Sinusta siis yhtäkkiä on mystisesti alkanut koko kansan parissa muhia tarve ottaa ihan omasta halusta kuva ihoon, mutta ennen 1990-lukua sellaista halua ei esiintynyt. Hmmm... ei kuulosta kovin loogiselta.
Kyllä se idea ottaa tatska tulee siitä että se yleistyi muotina muutama vuosikymmen sitten. Ensin niitä ottivat hevarit, prätkäkundit yms. jotka halusivat olla "kovia", mutta sitten siitä tuli yleinen muoti ja niitä alkoi ottaa kuka vaan Pihtiputaan mummosta alkaen.
Tatuointivillitys alkoi tuhansia vuosia sitten ja eurooppaankin levisi jo James Cookin merten ylitysten myötä. Ei mikään pari vuosikymmentä sitten syntynyt muoti-ilmiö.
Kaverini on sitä mieltä, että kovat skodut uppoo yleisöön.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä tuttavista, mutta tällä palstalla toisessa keskusteluaiheessa joku tyyppi vähätteli sitä, että se nyt ei ole mitään jos lasta heitetään metrin päästä täysillä lumipallolla naamaan. Mielestäni jo täyttää mielisairaan/ omituisen mielipiteen tunnusmerkit.
Olet kyllä aidosti mielisairas ihminen sinäkin.
Väitit tuossa ketjussa mielenterveysongelmaisia feikkaajiksi ja turhien asioiden huvikseen vatvojiksi.
Sitten selitit miten sinuakin on heitetty lumipallolla naamaan, ja olet niin hyvä ihminen, ettet jäänyt sitä vuosikausiksi vatvomaan, vaan osasit mennä eteen päin.
Nyt itkeä tillität ja räyhäät, kun sinulle joku selitti, ettet voi verrata sitä yhtä surkean pientä lumipallokokemustasi, systemaattiseen hyväksikäyttöön, syrjintään, kiusaamiseen, laiminlyöntiin, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan ja oikeasti rankkoihin kokemuksiin, joista kehkeytyy ihmisille ihan oikeita traumoja.
Olet täysi pelle, kun kehtaat täällä vielä seuraavana päivänä rääkyä siitä lumipallostasi!
Eikö sinun pitänyt osata päästää irti, kun olet niin vahva ja mieleltäsi terve?
Et osaa varmaan edes hävetä.
Pelle olet.
Hermonia6767 kirjoitti:
Kaverini on sitä mieltä, että kovat skodut uppoo yleisöön.
Puhu suomea.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on mainittu homouden kauhistelu moneen kertaan, erityisesti uskonnollisista syistä. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, miten joissain uskonnollisissa piireissä joku asia on täysin kyseenalaistamatta väärin, koska se Raamatussa sanotaan niin, mutta suurinta osaa ko. kirjan luettelemista kielletyistä asioista ei kuitenkaan noudateta. Että sieltä on poimittu muutamat asiat ja ne ovat ehdottoman tärkeitä, muita ei tarvitse noudattaa. Tähän en ole saanut selkeää vastausta kun olen joskus asiasta asiallisesti koettanut keskustella, itsekin Raamatun pari kertaa läpi lukeneena.
Jos raamattua valitsee pitää ohjenuoranaan sellaisenaan, niin mielestäni silloin pitäisi tarttua aivan alkuperäisiin teksteihin, eikä varsinkaan monen monta käännöstä läpikäyneeseen ja muotoutuneeseen suomennokseen.
Nyt en löytänyt tähän hätään parempaa lähdettä, mutta esimerkiksi sanan arsenokoitai merkitys täydellisenä synonyyminä tämän päivän homoseksuaalisuus käsitteelle on vähintäänkin kyseenalainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tuttavani oli aikoinaan sitä mieltä, että en saa sinkkuna ostaa yksiötä isompaa asuntoa, koska keskimäärin ihmiset asuvat asunnoissa, joissa on yksi huone jokaista asujaa kohti.
Hah, sama! Ja vieläpä niin, että sinkun kuuluisi asua kerrostalossa, ei rivitalossa. Rivitalot on kuulemma pariskunnille (tai leskille) ja omakotitalot perheille :D
Onkohan meillä sama tuttu? Mainitsin joulupöydässä sukulaisen kuullen ostaneeni rivitalokaksion ja loppuaterialla taivasteltiin, kuinka vien tilaa oikeilta perheiltä😅 että miksi yksin asuva ihminen ei voi nukkua olohuoneessa, kun tähän olisi voinut lapsiperhekin muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Että vasemmisto ei välitä köyhistä, mutta oikeisto välittää.
Kuulemma oikeisto hallitsee talouskysymykset paremmin, hölynpölyä sanon minä!
Vasemmisto nimenomaan välittää, oikeisto halveksii. Jos joku muuta suoltaa, se on pskapuhetta.
Siskoni mielestä imetettävä vauva on vegaani, koska elää pelkällä maidolla. Siksi myös minun, lastani imettävän äidin, ei kuulu käyttää lihatuotteita tai mitään, mikä on tullut eläimestä. Minä en saa juoda lehmänmaitoa, koska se tekisi minusta ulostulevan maidon epävegaaniseksi.
Aivan jörkevönä pitämäni sivistynyt ja korkeakoulutettu henkilö on nielaissut jonkin q-anonilaisten koronateorian ihan painoineennja koukkuineen tms. Kuulemma liskot, pilluminaatit ja vapaarapparit vetelee naruja ja jotenkin Microsoft ja pakokaisetkin liittyy asiaan.
Yksinäisyys himmentänyt raukan.
Vierailija kirjoitti:
Yks vasuri oli sitä mieltä että Suomeen mahtuu vaikka 5 miljoonaa lähi itäläistä...niin varmaan mahtuukin mutta nettoveronmaksajien joukko supistuu sitä vauhtia että kukan ne elättää?
Ei tarvitse heittäytyä rasistiseksi heti. Millä ne ihmiset Lähi-Idässä elää? Onhan siellä vaikka mitä basaareja ym
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että vasemmisto ei välitä köyhistä, mutta oikeisto välittää.
Kuulemma oikeisto hallitsee talouskysymykset paremmin, hölynpölyä sanon minä!
Vasemmisto nimenomaan välittää, oikeisto halveksii. Jos joku muuta suoltaa, se on pskapuhetta.
Eihän välitä. Vasemmistolaisuus johtaa yleiseen köyhyyteen, jossa ketään ei ole varaa tukea. Se on se ongelma. Tarvitaan maksajia, jotta voidaan maksaa. Se on vasemmistolle vaikeaa, koska heidän lyhytnäköinen tarpeensa on lisätä tukiriippuvaisuutta, jotta porukka äänestää heitä taas jatkossakin. Se on Hölmöläisten valon kantamista.
Olen eri, mutta riippunee välittämisen määritelmästä. Se on ymmärtääkseni usein vasemmistolaisilla hyvin erilainen kuin oikeistolaisilla.
Esimerkki: äiti lakkaa ostamasta lihavalle, sokerikoukkuun joutunelle lapselleen sokeriherkkuja. Ei taivu vaikka lapsi itkee ja vaatii ja silminnähden kärsii siitä kun ei saa sokeria. Tämä voi olla jonkun mielestä välittämistä, ja toisen mielestä taas kamalan julmaa, välinpitämättömän ihmisen käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä tuttavista, mutta tällä palstalla toisessa keskusteluaiheessa joku tyyppi vähätteli sitä, että se nyt ei ole mitään jos lasta heitetään metrin päästä täysillä lumipallolla naamaan. Mielestäni jo täyttää mielisairaan/ omituisen mielipiteen tunnusmerkit.
Mielisairaalat ovat pullollaan ihmisiä jotka vähättelevät sinun lumipalloasi. Heitä pakkolääkitään ja heiltä kysellään, että vieläkö vähättelet palstapercreijän lumipallokokemusta.
Äitini: astmaan auttaa Zyrtec ja allergian takia punaiset ja kirvelevät silmät hoidetaan huuhtelemalla. Astmaani ja allergiaani ei siis todellakaan hoidettu oikein, kun olin lapsi.
Serkkuni on taitava laulaja ja saa siitä elantonsa. Kun hän ei parikymppisenä alkanut oopperalaulajaksi, äitini mielestä syy oli se että hän oli niin lyhyt, eli n. 170 cm.
Myöskin sitä mieltä että tuttavapariskunnan mies olisi selvinnyt työpaikkakiusaamisen laukaisemasta kroonisesta masennuksesta aivan hyvin jos vaimo olisi pitänyt parempaa huolta kodista ja lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Että Saab on ylivoimaisesti paras auto ja kaikki muut autot ovat paskoja. Mikään muu ei kelpaa kuin saab.
No mutta tämähän on täysin totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä tuttavistani on todella ehdottomia ja mustavalkoisia mielipiteitä. Kyseessä kolmekymppinen perheenäiti. Esimerkiksi päätti vain ykskaks, että koska esikoinen olinkin helppo hoitaa vauvana pulloruokintana, niin ei meinaa toistakaan lasta imettää. Oli niin kiva, kun töissäkäyvä puoliso pystyi kätevästi siinä töiden ohessa hoitaa myös vauvan yösyötöt, sai sitten itse palautua rauhassa synnytyksestä ja raskaudesta. Mielipide oli, että ihan sama mitä vavana syövät, ei kuulu muille. Jos joku erehtyy edes kysymään mitään vauvan ruokailuun, ruokarytmiin yms. liittyvää, saa kysyjä haukut ja kiroamoset niskaan.
Sama ihminen halusi myös välttämättä "synnyttää" toisenkin lapsen sektiolla, koska esikoinen oli näin syntynyt. Helppoa ja nopeaa!
Muuhun en ota kantaa, mutta jos päättää jättää imettämättä, siinä EI ole mitään kummallista!
Kyllä se silloin ON melko kummallista, jos tämä imettämättä jättäminen on vain äidin laiskuutta ja mukavuudenhalua. Jos ei viitsi edes yrittää, tai yrittää vain tasan sen pari kertaa että voi todeta "yrittäneensä". Kyllä lapsen etu pitäisi mennä oman edun edelle. Ymmärrän ettei imetä silloin, jos siihen oikeasti joku pätevä syy. Ja anteeksi nyt,mutta näin todennäköisesti ajattelee moni muukin.
Melko moni luulee mustakin noin, että jätin laiskuuden tai yrittämisenpuutteen takia imettämättä, koska toi oli ainoa selitys minkä suostuin ventovieraille tai tutuille uteliaille antamaan. Siinäpä muhivat liitoksistaan kun pohtivat miten itsekäs joku voi olla. Joillan ihmisillä on kummallinen luulo, että he saavat tentata mitä mieleen tulee toisen elämänvalinnoista, vaikka taustalla voi olla mitä tahansa. Itselläni oli todella paha masennus, minkä laukaisi aina imetys.
Mitkään valtakunnan ohjeet siihen ei auttaneet, koska se ei dsiihen maidonherumisesta aiheutuvasan hormonimyrskyyn asuta vaan enemmän ärsytti.
Vierailija kirjoitti:
- liikunta on ainoa tapa laihduttaa
- Protu-leireillä opetetaan moraalittomia elämänarvoja
- gluteenittomat ruoka-aineet pitäisi sallia vain keliaakikoille, esim. ostajan pitäisi pystyä kaupan kassalla todistamaan lääkärin todistuksella olevansa keliaakikko Jos ei pysty, myyjä kieltäytyy myymästä
Miten tämä ihminen suhtautuu esim. perunajauhojen tai vaikka piimän ostamiseen? Suurin osa elintarvikkeista on kuitenkin gluteenittomia :D
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa tuo nimikäytäntö on aika yleinen ainakin pohjoisessa. Lapsen nimeä ei kerrota kenellekkään ennen ristiäisiä ja se juontaa juurensa kuulemma juurikin siitä, että hyvä nimi ei mene "hukkaan" jos lapsi sattuu kuolemaan. Tuskin nykyjään enää sitä pelätään kun imeväiskuolleisuus on niin pientä, mutta vanha tapa pitää pintansa.
Sukuhistoriaa tutkiessa huomasin, että jos tietyn niminen lapsi oli kuollut imeväisenä, sama nimi oli annettu heti seuraavalle samaa sukupuoltaedustavalle lapselle. Ei siis mene nimi "hukkaan". Jotenkin karua.
Rokotteet aiheuttavat autismia yms. sairauksia ja fluori on hammastahnoissa sen takia, että sillä tyhmennetään ihmisiä.
5G aiheuttaa koronaviruksen oireet.
Terveisiä Länsi-Suomesta..