Viimeinen suomalainen syntyy 2067
Nyt se on sitten virallisestikkin laskettu. Viimeinen suomalainen syntyy vuonna 2067 ja sen jälkeen olemme kuolleet sukupuuttoon. Paluuta ei enää ole jos syntyvyys ei muutu kolmessa vuodessa. Tilanne on pahin Pirkanmaalla. Sielä muutos pitää tulla vuodessa tai kohta on paljon tyhjiä asuntoja. Tosin, niitä on muutenkin kun 30% väestöstä kuolee pois. Pirkanmaalla, koko Suomessa ja koko euroopassa.
Nuoret usein sanoo ettei ole rahaa tehdä lapsia ja kädessä on 700e kännykkä, kotona 500e tabletti ja nettiyhteydestä maksetaan 50e/kk. Samalla unohdetaan 1500e vuokra/kk ja leasingautot. No, "itselleen sika hallaa tekee jos kaukalonsa kaataa" sanoo vanha sananlasku. Nuoret saavat ihan itse päättää minkälaisen elämän ja yhteiskunnan haluavat rakentaa.
Kommentit (2)
No uussuomalaiset korjaa tilanteen.
Luultavasti mä en ole enää elossa tuolloin (s.1979) mutta lapset sitten saavat kokea tuonkin ihanuuden.