Lue keskustelun säännöt.
Aion erota hyvästä miehestä. Apua.
20.02.2017 |
Aion päästää hyvän miehen sinkkumarkkinoille, joku onnekas hänet saa.
Oletan, että tulen saamaan paljon kummastusta kun hänet jätän, mutta en näe meillä yhteistä tulevaisuutta.
Olemme kovin erilaisia monessa suhteessa ja minussa on paljon puolia, jotka eivät miestäni miellytä ja joita olen peitellyt, mutta nyt ne puskevat läpi voimalla ja aion olla minä, jokaiseen soluun asti.
Me emme riitele, nalkuta toisillemme tai tiuski. Kaikki on päällisin puolin ihan hyvin. Olemme kuitenkin melkein kuin kämppiksiä.
Nyt päätös on tehty.
Ja en tiedä kuinka kertoisin hänelle...
Kaipa hän jotain voi aavistaa viilenneestä, mutta kuitenkin ihan mukavasta käytöksestäni, mutta luulen asian tulevan melko pommina.
Pelottaa, mutta on pakko päästä vapaaksi.
Neuvoa, tukea, kommentteja, kokemuksia?
Kommentit (25)
Voimia. Ei kannata roikkua suhteessa joka ei toimi vain siksi että se ulospäin näyttää hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies jää yksin eikä saa enää ketään.
Ai oikein aiot päästää hyvän miehen sinkkumarkkinoille. Voi miten jaloa! 😇😂 🙄 Miksi ne sinun "puolesi" miellyttäisi ketään muutakaan miestä? Miten aidan takan ruoho olisi aina vihreämpää? No, edestäsi löydät. 😉
Minkä ikäinen olet? Jos olet nuori ja lapseton, niin ei siinä sitten mitään. Kokeile vaan onneasi, että jostain löydät sulle sopivamman miehen. Jos sulla on ikää +30, niin varoituksen sana: kaikki hyvät miehet on jo viety.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Jos olet nuori ja lapseton, niin ei siinä sitten mitään. Kokeile vaan onneasi, että jostain löydät sulle sopivamman miehen. Jos sulla on ikää +30, niin varoituksen sana: kaikki hyvät miehet on jo viety.
Parempihan se on yksin olla kuin suhteessa, jossa ei saa olla oma itsensä koska ei sovita ollenkaan yhteen ellei näyttele muuta kuin on oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin mun näppiksiltä! Paitsi, etten ole vielä tehnyt noin vahvasti sitä eropäätöstä. Koska lapset.
Mutta kunhan erotaan, niin voin hyvin kuvitella ne ihmisten päivittelyt kuinka voin noin hyvästä miehestä erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä kiertele vaan sano suoraan että rakkautta ei vaan ole...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Jos olet nuori ja lapseton, niin ei siinä sitten mitään. Kokeile vaan onneasi, että jostain löydät sulle sopivamman miehen. Jos sulla on ikää +30, niin varoituksen sana: kaikki hyvät miehet on jo viety.
Parempihan se on yksin olla kuin suhteessa, jossa ei saa olla oma itsensä koska ei sovita ollenkaan yhteen ellei näyttele muuta kuin on oikeasti.
Miten niin et "saa olla oma itsesi"? Mitä se mies tekee, jos olet oma itsesi? Olitko oma itsesi silloin, kun tapasitte vai esititkö heti jotain ihan muuta? Jos olit alussa oma itsesi, niin eikö se mies siihen sitten ihastunut? Ettet vain kuvittelisi, että mies haluaa susta jotain muuta kuin mitä oot. Varoittelen vaan, koska oon sivusta todistanut parikin tapausta, kun nainen on omien sisäisten ongelmiensa takia jättänyt "hyvän miehen" ja sitten on jälkeenpäin itketty sen miehen perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika yleistä nykyään. Ei kukaan enää kysele miksi olet eronnut, eikä kukaan enää ole pahoillaan tapahtuneesta.
Eroa. Jos kerran ei ole lapsia, niin mitä sitä roikkumaan. Jos väkisin yrittää ja joutuu siinä rajoittamaan itseään niin se on väärin omaa elämää kohtaan.
Mulla on ollut vähän samanlaisia kokemuksia. Miesystävä on ollut ns paperilla täydellinen, mutta. Yritin kovasti, yritin että jos tehdään asioita joita suhteeseen kuuluu (kuten puhutaan yhteenmuutosta, luojan kiitos sitä ei tehty) mutta samalla tajuaa ettei pidä itsestään, ei halua muuttua sellaiseksi millaiseksi on matkalla, niin se on väärin itseä ja toista kohtaan.
Ei se väkisin yhdessä pysyminen ole palkinto kummallekaan. Tai mikään elämän tarkoitus.
On eri asia, jos suhteessa tulee eri vaiheita. Että aina ei huvita. Mutta kun sitä parempaa aikaa ei ole näkyvissä, kyllä sen sisimmässään tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Jos olet nuori ja lapseton, niin ei siinä sitten mitään. Kokeile vaan onneasi, että jostain löydät sulle sopivamman miehen. Jos sulla on ikää +30, niin varoituksen sana: kaikki hyvät miehet on jo viety.
Parempihan se on yksin olla kuin suhteessa, jossa ei saa olla oma itsensä koska ei sovita ollenkaan yhteen ellei näyttele muuta kuin on oikeasti.
Miten niin et "saa olla oma itsesi"? Mitä se mies tekee, jos olet oma itsesi? Olitko oma itsesi silloin, kun tapasitte vai esititkö heti jotain ihan muuta? Jos olit alussa oma itsesi, niin eikö se mies siihen sitten ihastunut? Ettet vain kuvittelisi, että mies haluaa susta jotain muuta kuin mitä oot. Varoittelen vaan, koska oon sivusta todistanut parikin tapausta, kun nainen on omien sisäisten ongelmiensa takia jättänyt "hyvän miehen" ja sitten on jälkeenpäin itketty sen miehen perään.
Mun tapauksessa, ja en ole ap vaan viestin 1 kirjoittaja, ei, en ollut oma itseni kun tapasimme. Ihastuin niin älyttömästi, että tein mitä tahansa saadakseni miehen, muutin itseni hihitteleväksi perinaiselliseksi tyypiksi, mielistelijäksi ja miehen ihailijaksi. Eipä tämä alkuun minuakaan haitannut koska rakastumisen ensihuuma peitti alleen ahdistuksen siitä että en saanut olla oma itseni. Sitä paitsi, sainkin suurimman osan aikaa niin kauan kuin ei asuttu yhdessä.
Yhteen muutettua kuitenkin kävi ilmi, että minua alkoi ahdistaa koska joutuisin näyttelemään koko ajan. Tajusin etten pysty siihen, joten pakko oli alkaa tulla esiin omana itsenään, joka onkin aika päinvastainen kuin se näyttelemäni hahmo: vakava, tosikko nörtti, monessa mielessä aika äijämäinen ja introvertti. Mies ei pitänyt tästä minun tosiluonteestani yhtään. Hän halusi naisen joka sopii perinteisen naisen rooliin, on sosiaalinen ja iloinen ja tarvitsee miestä miesten hommiin. Mies yritti saada minut mm hakemaan lääkkeitä että minusta tulisi taas sellainen iloinen ja naisellinen kuin olin ennen. Mutta kun minä en koskaan aidosti ollut sellainen, se oli vain roolihahmo jolla hurmasin miehen johon ihastuin.
Olin 32 kun erosin tuosta miehestä. Minä en tosiaan ole sen jälkeen löytänyt ketään, mutta ei se minulle mikään surullinen kohtalo ole. Nyt olen 42 v tyytyväinen elämäntapasinkku, joka en enää edes haluaisi ketään.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Jos olet nuori ja lapseton, niin ei siinä sitten mitään. Kokeile vaan onneasi, että jostain löydät sulle sopivamman miehen. Jos sulla on ikää +30, niin varoituksen sana: kaikki hyvät miehet on jo viety.
Eikö joka toinen liitto päätykään eroon? Näin on ainakin toitotettu. Eronneita ainakin tarjolla näyttäis olevan.
Jos mieleisensä eronneen "onnistuu nappaamaan", niin kyllä niistä vielä tervejärkisiä ja leskiäkin löytyy. Ikävä puoli on sitten ne lapset, eli uusioperheen rakentaminen on raskas urakka toisinaan. Ei kaikille tietenkään. Mutta ne exät ovat mukana kuitenkin, ja mitä on täälläkin tilitetty, ei mitenkään ystävällisin mielin.
Et sä mitään neuvoja tarvitse, kerrot rehellisesti vaan tunteesi ja että haluat molemmille paremman elämän. Ja sitä rakkautta, mitä nyt ei enää ole. Kyllä mies tuosta toipuu, mutta toivottavasti ei katkeroidu. Ei pakolla yhdessä voi olla ja näytellä toista mitä on. Sielun vankila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi surku! Miehesi kuulostaa olevan kilttimies. Tuossa käy niin että hyvä mies syrjäytyy lopullisesti parisuhdemarkkinoilta.
Sitten löydät jonkun jännämiehen ja tulet pian tänne palstalle itkemään, kuinka se on sika.
Nut meni ylitse että hilse pölisi.
En oikein ymmärtänyt mitä yritit kommentillasi sanoa. Ö
Et tunne kumpaakaan osapuolta ja tiedät jo kuinka heille käy tulevaisuudessa! Oletko ennustaja vai selvännäkijä?
Itse tein saman päätöksen, roikuin ja kärsin, kunnes tapasin uuden. Sen jälkeen on mennyt hyvin. Uuden kanssa yhteistä taivalta jo kohta 17 vuotta, enkä vaihda pois! :) :)
taas näitä lesbolaisjuttuja.."ihastuin työtoveriini ja lesboillimme, en ole enää hetero, saara aaltoa katsoin ja lesbouden henki muutti minuuunkin"
Kaverini erosi ns. hyvästä miehestä, jos siihen riittää että käy töissä, näyttää ihan hyvältä, ei lyö eikä ryyppää. Mutta ei heillä mitään yhteistäkään ollut, ja mies oli aika pahvi. Olin helpottunut kun erosivat, kaverini oli jo kireä kuin viulun kieli. Nykyisin uusi mies, ja on jo kuusi vuotta ollut silminnähden onnellinen. Ja erosi 40+.
Vierailija kirjoitti:
Kaverini erosi ns. hyvästä miehestä, jos siihen riittää että käy töissä, näyttää ihan hyvältä, ei lyö eikä ryyppää. Mutta ei heillä mitään yhteistäkään ollut, ja mies oli aika pahvi. Olin helpottunut kun erosivat, kaverini oli jo kireä kuin viulun kieli. Nykyisin uusi mies, ja on jo kuusi vuotta ollut silminnähden onnellinen. Ja erosi 40+.
Mitäköhän tuolle "pahville" mahtaa kuulua?
Eipä tuossa muutakaan voi kuin lähteä jos noin kerran on. Jos jää, todennäköisesti se ero tulee lopulta kumminkin ja mitä enemmän siinä on toiseen kiintynyt ja tottunut, sitä kipeämpää se tekee, joten pitkittäminen ei hyödytä.
Itselläni kävi kerran myös nuorempana noin, että ihastuin komeaan ja hauskaaan mieheen niin, että "saadakseni" hänet tein itsestäni sellaisen ihmisen josta vaistosin hänen pitävän. Kuitenkin sitten kun mentiin avoliittoon asti, enhän minä enää pystynytkään näyttelemään sellaista perinaisellista pikkurouvaa vaan todellinen luonteeni alkoi puskea väkisin läpi. Siitä mies ei pitänyt yhtään, joten eroonhan se päätyi, 4 vuoden jälkeen.