Lue keskustelun säännöt.
En jaksa olla ystäväni tukena :(
19.02.2017 |
Minulla on ystävä (yksi parhaimmistani), jota elämä tuntuu jatkuvasti kohtelevan kaltoin. Olen yrittänyt kuunnella ja olla tukena, mutta nyt on alkanut tuntua etten enää jaksa. Ystävälläni on monenlaisia terveyshuolia (monimutkainen vyyhti fyysisiä ja psyykkisiä vaivoja), yksi hänen lapsistaan on lievän kehitysvamman vuoksi jatkuvasti valvottava ja muutenkin vaativa, yhtä lasta kiusataan koulussa, perheen molemmat vanhemmat ovat olleet jo vuosia pois työelämästä, on taloudellisia huolia jne.
Kaikki ystäväni yhteydenotot ovat nykyään sitä, että hän kertoo kuinka "loppu" hän on, kuinka apua ei saa mistään eivätkä ammattilaiset (terveydenhoito, opettajat, sosiaalityöntekijät) ymmärrä mistään mitään. Olen yrittänyt auttaa ja tukea, mutta tosiaan oman jaksamiseni rajat alkaa kohta tulla vastaan.
Ikäväkseni olen myös huomannut, että minua on alkanut ärsyttää ystäväni ja hänen tilanteensa. Varsinkin kun ulkopuolisena näen, että monet ongelmat olisivat ratkaistavissa, mutta ystäväni puolisoineen toistaa jatkuvasti vanhoja toimimattomia toimintatapojaan (joiden takia heillä mm. velkataakka kasvaa koko ajan ja heidän taloudellinen tilanteensa on jo nyt aivan katastrofaalinen). Harmittaa myös jatkuva valittaminen kun miettii kuinka paljon heidän perheensä on saanut tukea ja apua yhteiskunnalta.
Haluaisin ottaa etäisyyttä, mutta olen huolissani: entä jos hän tosiaan joku päivä uupuu ja "pimahtaa" lopullisesti? Itsellänikin on ollut omat vaikeuteni elämässä, mutta haluaisin kuitenkin suhtautua asioihin mahdollisimman pisitiivisesti ja mennä elämässä eteenpäin.
Kommentit (14)
Kerroin ystävälleni millä tavoin hän mielestäni voisi saada elämänsä taas järjestykseen, laitoin perään myös uhkauksen, että jos ei muuta elämäänsä, niin menee vieläkin huonommin, mutta että sitten pohjamudissakin kannattaisi muistaa se mitä neuvoin, että sieltäkin pääsee pois. Lopetin yhteydenpidon, mutta pyysin yhteistä tuttavaa vähän jelppimään. Ystävä meni pohjamutiin asti. 10 v myöhemmin hänellä meneekin paremmin (tapasin sattumalta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli hyvin samankuuloinen ystävä, ja lopulta oli pakko viilentää välejä. En siis tehnyt mitään suurta välirikkoa, mutta olen vaan vähentänyt yhteydenpidon minimiin ja kerran taisin sanoa että en ole ammattiauttaja, en yksinkertaisesti jaksa koko ajan kuunnella hänen ongelmiaan ja että minun on keskityttävä nyt oman elämäni ongelmiin. Välillä kalvaa syyllisyys ja tulee mieleen muistoja siitä kuinka monta hyvää ja ikimuistoista hetkeä ystäväni kanssa joskus koin, mutta silti tunnen tehneeni oikean ratkaisun. Nyt vaan on niin paljon helpompi hengittää.
Otat etäisyyttä ystävääsi. Menetät kohta oman mielenterveytesi tuota tahtia! On hienoa kun on hyviä ystäviä, mutta et ole hänen terapeutti, lääkäri etkä puoliso. Ystävyyden tulisi olla molemminpuolista kuuntelemista eikä alituiseen toisen ongelmien vatvomista. Kerro vain ystävällesi ettet nyt jaksa murehtia hänen asioitaan koska sinulla on omiakin murheita.
Tuota eihän pohjamudista aina pääse pois vaan moni sortuu elon tiellä. Jos teillä on aina ollut ratkaistavissa olevia ongelmia, ette ehkä tiedä että kaikkea ei voi ratkaista. Esim.jos terveys menee eikä palaudu voi arki jäädä hyvin hankalaksi ja kalliiksi. Ja yksi ongelma synnyttää usein seuraavan, esim. huono terveys, paljon kuluja, velkakierre.
Se on totta että ystävälle kaikkien huolien kaataminen ei ole oikein eikä hyödyllistä. En kylläkään ymmärrä, miten joku voi siitä kuormittua niin paljon. Teidänhän ei ole pakko kärsiä, on mahdollista laittaa rajoja, ottaa etäisyyttä, jopa katkaista välit. Jos toisella menee hyvin tai normaalisti jatkuvasti ja toisella pitkään huonosti, on epätodennäköistä että suhde voisi säilyä tasapainoisena. Esimerkiksi toinen haluaisi kertoa lomamatkastaan, kun toisella sellainen on niin utopistinen unelma ettei sellaista enää ajattelekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei terve ihminen pimahda. Se on jotain median luomaa, että jokainen voi pimahtaa ja ajaa päin bussia lapset kyydissä.
Off topic, mutta
Säälittää kun niin moni juuri esikoisen saanut äiti nykyään luulee, että saattaa ravistaa väsyneenä vauvaa tai heittää sen seinään. Tai että ylipäänsä saattaa seota. Mistä lie tämäkin kuva tullut?
Pelkäsin ystäväni puolesta, kun hänet jätin. Onneksi hän kuitenkin veti vain itsensä pohjamutiin ja pääsi sieltä vielä ylöskin! Tarkkailija tuttu toimitti apua ajoissa. Pohjakosketus tuntui ainoalta mahdollisuudelta parempaan elämään, koska muuten olisi vetänyt vaan auttajiaan syvemmälle.
2.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin vain aloittajan tekstin ja kokemuksesta totean, että mitä pikemmin pääset eroon tuosta ihmisestä, sitä parempi sinulle!
Negatiiviset ihmiset tartuttavat negatiivisuutensa muihin. Ja sinä et voi olla vastuussa toisen ihmisen mahdollisesta pimahtamisesta!
Itse olen karsinut valittajat ja vinkujat pois ja oloni on paljon keveämpi. Siis vaan tervettä itsekkyyttä kehiin ja anna valittajan olla omissa oloissaan.
No älä ole tukena. Eikä kannata tuntea huonoa omaatuntoa. Ei kukaan suakaan halua tukea, sit kun sulla menee perseelleen. Yhtä rasittava sinäkin tulet olemaan. Taakka kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee LaSu
Samaa mieltä. Tai pyydä kaveria kertomaan väsymyksensä jollekin ammattilaiselle, esim. neuvolassa ja pyytämään sieltä apua.
Varjele omaa mielenterveyttäsi.
Sinä et voi pumpata ystävääsi positiivisuutta, mutta hän kyllä pumppaa sinuun negatiivisuutta. Tarkoittaa sitä, että kun otat vastaan hänen roskansa, eivät ne suinkaan vähene hänellä, vaan lisääntyvät vain sinulla. Ja todennäköisesti hänelläkin, sillä sinun "apusi" vain mahdollistaa hänen käytöksensä.
Et näe nyt omaa tukkia silmässäsi - sinä olet tuon käytöksen mahdollistaja. Et ole vastuussa ystävästä, hän ei "hajoa" jos lopetat mahdollistamisen, eikä hän koskaan myöskään muutu jos jatkat sen roskan vastaanottamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden ystävän kanssa uuvutettiin toisiamme jatkuvalla ongelmien vatvomisella. Sovimme, että osa tapaamiskerroista on sellaisia, että kumpikaan ei valita yhtään mistään. Yllättävän hyvin toiminut. Sama homma ei kyllä toimi muissa ihmissuhteissani. Rajotan esim. sanomalla että nyt ei ole aikaa tai en aina vastaa puhelimeen. Pakko se on ajatella itseäkin, jos toisella ei ole mitään käsitystä kuinka paljon toisia voi omilla ongelmilla kuormittaa.
Mä olen itse masentunut ja on traumataustaa ym. menneisyydessä, mutta en KOSKAAN valita niistä kavereilleni vaan voin kertoa että nyt on heikompi jakso tms. JOS JOKU KYSYY. On helvetin vaikeaa olla sellaisen ihmisen kaveri, joka ei muuta tee kuin valita kaikesta! Mullakin on lähipiirissä yksi tämmöinen ihminen ja lopulta oli pakko sanoa suoraan että en jaksa kuunnella jatkuvaa marmatusta, kun itsellänikin on ongelmia mutta koitan silti olla masentamatta muita.
Ymmärrän ja jaan nuo tunteet.. Mulla myös ystävä jolla tuntuu koko ajan olevan kaikenlaista huolta ja myös tarve jakaa ne huolet ja vatvoa niitä. Lähes jokainen yhteydenotto sisältää valitusta tai oman tilanteen surkuttelua. Minä kuuntelen, minä tuen, minä autan minkä voin mutta turhaudun kun osa ongelmista on sellaisia mitkä olisivat ratkaistavissa.
Oman ystäväni kohdalla uskon tuon johtuvan hänen persoonastaan, hän on ainoa lapsi ja kasvanut melko dominoivan äidin ja syyllistämisen kautta riitelevien vanhempien kanssa. Hän itse ei näe sitä mutta minä näen kyllä nuo ihan samat toimintatavat hänessä itsessään tänä päivänä. Hänelle on äärimmäisen tärkeää että hän on oikeassa ja jos jokin menee pieleen niin siitä ei voi syyttää häntä, aina syy on jonkun muun. Hän haluaa että asiat tehdään hänen päänsä mukaan ja sitten kun tehdään ja joku menee pieleen niin hän kääntää sen aina niin että joku neuvoi häntä väärin tai muiden olisi pitänyt sanoa heti alussa että kannattaa tehdä toisella tavalla. Hän syyttää lähes aina riidoissa toisia manipuloinnista ja syyllistämisestä mutta samaan aikaan oma facebook-sivunsa on täynnä tilityksiä "hyvästä ystävyydestä" (kohdistettu niille jotka eivät hänestä ole hyviä ystäviä), tukiverkon tärkeydestä lapsiperheille (kohdistettu hänen vanhemmilleen, isovanhemmille, muulle suvulle jotka eivät auta lastenhoidossa hänen mielestään tarpeeksi), huru-ukkojen "tutkimuksia" milloin mistäkin aiheesta - esim unentarve, kotitöiden jako, erilaiset seksihalut parisuhteessa jne ja saatesanoina aina jotain "Meilläkin minä teen kaiken ja mies ei mitään", "Minä se aina herään lasten kanssa oli arki tai pyhä". Siis ihan todella passiivisaggressiivista touhua ja aina jos joku noista harmistuu ja kertoo sen hänelle niin siitä seuraa hirveä tilitys miten ei pidä ottaa itseensä ja oli ihan yleisesti tarkoitettu.
Vaikka kaikki ymmärtävät että kyllä se nimenomaan oli jollekulle henk.koht tarkoitettu.
Hän on sellainen ihminen jonka elämässä kaikki on rankempaa ja vaikeampaa kuin muiden. Kun hänellä on flunssa niin kyllä se on pahempi flunssa kuin muilla. Hänellä flunssat on pahempia koska hänelle ei koskaan nouse kuume. Ja sitten kun se kuume joskus nouseekin niin kuume on pahempi kuin kellään muulla koska hänellä ei yleensä ole sitä kuumetta. Aika harva meistä saa sairastaa niin että ei tarvitsisi mitään tehdä kotona mutta hänelle sekin on suuren avautumisen ja valituksen aihe vielä pari viikkoa flunssan jälkeen kun selvästi tuntee ettei ole vielä täysissä voimissa. Kaikkeen, ihan kaikkeen löytyy selitys! Paino nousee koska syö kortisonia (ei suinkaan siksi ettei harrasta yhtään mitää liikuntaa, edes hyötyliikuntaa). Lapsi kiukuttelee koska on kipeä, ei siksi että on tottunut saamaan tahtonsa läpi ja olemaan äitinsä huomion keskipiste. Isommat lapset kiukuttelee pahemmin kuin muiden teini-ikäiset ja luultavasti niillä on jotain diagnosoitavaa esim keskittymishäiriö koska muuta selitystä ei ole esim sille että tyttö häiriköi koulussa. Parisuhde väljähtyy koska ei ole yhteistä aikaa, ei siksi että kumpaakaan ei kiinnosta olla mukava toiselle ja koittaa keksiä jotain yhteistä harrastusta.
Ja tästä kaikesta saan useita viestejä joka päivä. Uuvuttavaa.