Onko lapsesi ollut kielikurssilla ulkomailla? Minkäikäisenä?
Kommentit (10)
Olen ollut opettajana englannin kielikurssilla, ja voin sanoa, että kurssit ovat pelkkää rahastusta. Jos on oikeasti kiinnostunut kielestä, sen oppii vaikka lukemalla kirjoja ja katsomalla televisiota. Jos ei ole, nin kurssi ei auta. Ainakin yhdessä tietämässäni koulussa isäntäperheet tai osa niistä on kiinnostunut vain rahasta ja ohjaajille maksetaan surkeasti tai ei ollenkaan - siis pelkät päivärahat.
Tai ehkä vanhemmat tietävätkin tämän ja haluavat vaan teinit pois jaloista.
Ei kai sinne vain oppituntien takia mennäkään, jos opetusta on 3-4oppituntia päivässä eli oikeassa ajasa rilu 2-3tuntia, niin se muu on paljon enemmän. Kai siellä tulee itsenäistymistä ja kieltä käytettyä ihan arjessa. Jollei sitten hengaa vain suomalaisten kanssa.
Tyttäreni oli 17-vuotiaana EF:n kurssilla Espanjassa. Suurin ongelma oli se, että pakollista ohjelmaa oli aamuyhdeksästä iltayhdeksään ja koko ryhmä oli koko ajan yhdessä. Tilaisuuksia espanjan käyttämiseen oli yllättävän vähän, koska koko ajan liikuttiin yhtenä ryhmänä ja osa ryhmästä osasi tosi huonosti espanjaa. Tyttäreni oli onneksi kansainvälisellä kurssilla, joten vapaa-ajalla puhuttiin oppilaiden kesken sentään englantia eikä suomea. Jos ryhmä olisi koostunut pelkästään suomalaisista oppilaista, niin todennäköisesti 90 % vapaa-ajasta tyttäreni olisi puhunut pelkästään suomea. Oppitunnit olivat oikein hyviä, mutta tämäkin on ihan sattumankauppaa. Rinnakkaisryhmässä oli selvästi huonompi opetus.
Kuulemani mukaan englannin kielimatkoilla on se ongelma, että vaikka ryhmä olisi kansainvälinen, niin tasoryhmiin jaettaessa suurin osa suomalaisista laitetaan parhaimpaan ryhmään, johon tulee vain vähän muunmaalaisia oppilaita. Niinpä vapaa-aikanakin suomalaiset ovat tyypillisesti omassa porukassaan ja puhuvat keskenään suomea.
Itse olin STS:n kautta Kaliforniassa kun olin 15-vuotias (juuri täytin 15 ennen kielikurssia). Oli todella upea kokemus, en vaihtaisi pois! Tuli rohkeutta puhumiseen ja opin uusia sanoja. Siinä oli 3 viikkoa itsenäistä aikaa ja oppi tulemaan toimeen kaikkien kanssa ym. Suosittelen!
Kannattaa katsella esim. Sisäoppilaitosten ym. järjestämiä kursseja. Edut: ei muita suomalaisia, laadukas opetus, täyshoito, valvottu vapaa-aika, tasokkaat aktiviteetit kuuluvat hintaan jne.
Ovat listahinnoiltaan korkeampia kuin nämä Suomesta järjestettävät kurssit, mutta tasokin on ihan eri luokkaa + kokonaishinta ei kauheasti eroa, koska kaikki kuuluu hintaan ja käyttörahaa ei paljon kulu.
Meillä lapset ovat olleet useampana kesänä (Briteissä, Ranskassa ja Sveitsissä) ja olemme olleet tyytyväisiä, erityisesti kielitaito on parantanut entisestään (opetus pienissä ryhmissä tason mukaan, korkeakoulutuksen saaneet kokeneet opettajat+ vapaa-ajan kommunikointi).
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa katsella esim. Sisäoppilaitosten ym. järjestämiä kursseja. Edut: ei muita suomalaisia, laadukas opetus, täyshoito, valvottu vapaa-aika, tasokkaat aktiviteetit kuuluvat hintaan jne.
Ovat listahinnoiltaan korkeampia kuin nämä Suomesta järjestettävät kurssit, mutta tasokin on ihan eri luokkaa + kokonaishinta ei kauheasti eroa, koska kaikki kuuluu hintaan ja käyttörahaa ei paljon kulu.
Meillä lapset ovat olleet useampana kesänä (Briteissä, Ranskassa ja Sveitsissä) ja olemme olleet tyytyväisiä, erityisesti kielitaito on parantanut entisestään (opetus pienissä ryhmissä tason mukaan, korkeakoulutuksen saaneet kokeneet opettajat+ vapaa-ajan kommunikointi).
iän unohdin: n. 13-vuotiaana ovat menneet ensimmäisen kerran. Noille kursseille voi mennä nuorempanakin (nuorimmat taisivat olla 8-9v), koska huolenpito on 24/7. Toki lapsen pitäisi jollain tasolla pystyä kommunikoimaan jollain muulla kielellä kuin suomella, se mielestäni on lähdön edellytys.
6, voitko antaa vinkkejä siitä, mistä kannattaa lähteä etsimään? Noissa sisäoppilaitoksissa on varmasti paljon huonojakin. Miten tunnistaa hyvät joukosta?
Vierailija kirjoitti:
6, voitko antaa vinkkejä siitä, mistä kannattaa lähteä etsimään? Noissa sisäoppilaitoksissa on varmasti paljon huonojakin. Miten tunnistaa hyvät joukosta?
Kannattaa aloittaa Googlelle ja kun löytää sopivia, niin etsii käyttäjäkokemuksia. Kannattaa katsoa myös koulun sivut, millaista opetusta järjestää lukuvuoden aikana. Nuo ovat puhtaasti yksityisiä kouluja ja niissä liikkuvat isot rahat, huonolla maineella ei saa asiakkaita. Noiden kesäkurssien opettajiksi on iso tunku, joten opettajien taso on kova. Opettajat pitävät vain tunnit ( yleensä aamupäivällä 3-4h ja lltäpäivällä 1-2h ja pienet ryhmät), ohjaajat ja asuntolan ja koulun henkilökunta huolehtivat muuten. Eli työ ei ole rankkaa ja edut ovat hyvät, joten koulut pystyvät valitsemaan parhaat päältä. Noilla Suomesta järjestettävillä kursseillahan on usein ihan opiskelijoita opettajina (muutama tuttu oli opiskeluaikana).
17-vuotiaana oli STS:n kurssilla Oxfordissa. Mun mielestä oli aika hyvä ikä ja sopivan pieni ja rauhallinen kaupunki. Tyttö tykkäsi itsekin kovasti. Kuulemma parasta oli se, että tutustui uusiin ihmisiin ja sai hirveästi rohkeutta kun huomasi että pärjää yksin.
Olihan siellä aina kaupungillakin sts:n ihmisiä, että apua oli aina lähellä, mutta kuitenkin 3 viikkoa ilman vanhempia ja sai samassa perheessä asuvien ruotsalaisten tyttöjen kanssa koulun jälkeen aina välillä kulkea katselemassa paikkoja, kahviloissa ja kaupoilla ennen illan ohjattua ohjelmaa. Saivat host-äidiltään luvan jäädä välillä syömään kaupungille eikä tarvinnut käydä host-perheessä joka päivä päivällisellä ja taas lähteä 20min bussimatkan päähän keskustaan sen jälkeen kiireellä. Tänä kesänä lähtee yhden kielikurssilla tavatun ranskalaistytön kanssa New Yorkiin ja pitää moneen muuhunkin kaveriin yhä yhteyttä.
Olin itse Brightonissa 17-vuotta täyttäessäni vuonna 2011. oli oikein kiva reissu, en ehkä varsinaisesti oppinut mitään uutta kielellisesti, mutta sain tosi paljon rohkeutta oikeasti käyttää englantia,olin ollut aiemmin vähän arka sen kanssa. toki sittemmin olen reissannut yksin vaikka kuinka paljon, mutta kyllä se tuolloin oli iso itsenäistymisaskel.
Ressu ei missään nimessä ollut mikään biletysreissu vaan nimenomaan opiskelujuttuja, mitkä nyt välttämättä ei ollu ihan superhyödyllisiä ja lisäksi sain paljon kavereita ja pidettiin hauskaa yhdessä!