Mihin 1 v päivähoitoon?
Eli otsikossa kysymys. Meillä on jo nyt selvää, että joudutaan laittamaan pikkuinen ensi talvena noin vuoden ikäisenä päivähoitoon. Valinta mietityttää lähinnä kunnallisen pph:n, ryhmiksen tai päiväkodin välillä.
Pph:n etu ja haitta on pieni ryhmä - jos hoitaja on hyvä niin tuo lienee paras, mutta sitähän ei kukaan voi ennakkoon tietää. Kukaan (toinen aikuinen) ei valvo mitä hoidossa päivisin tapahtuu eikä 1 v osaa kertoa mahdollisista ongelmista.
Ryhmiksen etuna päiväkotiin verrattuna olisi kodinomaisuus ja hoitajien mahdollisesti pienempi vaihtuvuus. Ryhmäkoko kuitenkin sama tai jopa isompi kuin päiväkotiryhmässä (8+2 tai 12+3). Ilmeisesti ryhmiksessä hoitajille kuuluu myös mm. siivous ja kokkaus, mikä on väkisin pois lastenhoidosta. Toisaalta olen kuullut, että ryhmiksessä hoitajan sairastuessa hänelle tulee sijainen, mutta päiväkodissa joudutaan usein venymään samalla porukalla. Ja ulkoillessa tuo minimihoitajamäärä ei ilmeisesti päiväkodissa päde, vaan 1-2 hoitajaa voi joutua valvomaan koko päiväkodin lapsikatrasta mikä kuulostaa todella riskialttiilta.
Mielipiteitä?
Ja ennenkuin ketju ruuhkautuu viesteistä jotka eivät vastaa kysymykseen, niin ei, en ole jäämässä kotiin pidemmäksi aikaa. Ja jos jonkun mielestä olen tämän vuoksi huono äiti niin saa toki senkin mielipiteen tässä ketjussa kertoa, mutta se on turhaa. Minä olen eri mieltä ja sillä selvä. ☺
En lähtökohtaisesti laittaisi itse vuoden ikäistä suureen päiväkotiryhmään (12 lasta ja 3 työntekijää). Niin pieni lapsi ei kertakaikkiaan saa päiväkotipäivistä mitään irti ja valitettavasti hukkuu suuren ryhmän ja isompien lasten jalkoihin etenkin, jos ei osaa vielä edes kävellä. Toki aina lapsesta riippuen, onhan niitä poikkeuksiakin. Mutta näin alle 3-vuotiaiden ryhmän työntekijänä sanoisin, että 1-vuotias on päiväkotiin liian pieni. Yksilöllistä huomiointia ei ehdi toteuttaa, kun vahdittavana on niin monia muitakin pieniä lapsia. Vaaratilanteita tulee jatkuvasti, kun silmät ja kädet eivät riitä vahtimaan kaikkein pienimpiä, kun ryhmästä sattuu löytymään niitä useita ja vaikka päälle vielä yksi ylivilkas ja aggressiivinen lapsi. Syli ei riitä kaikille jatkuvasti: kun noin pieni tarvitsee vain sen kodinomaisen turvallisen arjen, eikä erikoisia aktiviteetteja tai toimintoja, joita päiväkotiryhmässä on pakko isommille taas jo toteuttaa.
Lapsen on myös lähestulkoon pakko mukautua päiväkodin rytmiin ja usein myös yksiin päiväuniin, joskin nykyään kai useissa paikoissa pystytään tässä joustamaan jonkun verran. Omaa vuoroa joutuu aina odottamaan, vaikka kuinka yrität palvella pienet lapset ensin. Kyllä itseäni aina surettaa, kun saan kuulla, että taas on tulossa ryhmään joku ihan pieni, välillä jopa alle 1-vuotiaita. Parhaamme teemme, mutta ainakaan itse en pysty nykyresursseilla sellaiseen parhaaseen, että itse voisin hyvällä omallatunnolla jättää oman 1-vuotiaan päiväkotiin.
Perhepäivähoito tai ryhmis ovat parempia vaihtoehtoja, vaikka ryhmiksenkin ryhmät voivat olla suuria. Jos olisi mahdollisuus sellaiseen, että 3 työntekijää ja vaikka max 8 lasta, olisi juttu jo ihan toinen - näitä on, vaikkakin harvassa. :)
Jos päädyt laittamaan isoon lapsiryhmään, valitse edes sellainen päiväkoti, missä tilat mahdollistavat kolmeen pienryhmään jakautumisen päivittäin. Ja sellainen, jossa on pienille oma ulkoilutila. Terveisin: meidän päikystä ei löydy kumpaakaan. :/ Niin ja tosiaan se, että max 8 lasta ryhmässä ja kolme työntekijää tai ryhmä, jossa on pelkästään aivan pieniä lapsia (alle 1,5-v aloittaessa).