•••••• Jaksatko työelämässä 70-vuotiaaksi? On pakko! ••••••
Uuden lainsäädännön myötä nuorempi sukupolvi pääsee eläkkeelle vasta 70-vuotiaana. Näin ovat viisaat päättäjämme päättäneet, mutta pakkohan se olikin, koska valtion eläkekassa tyhjenee huolestuttavaa vauhtia.
Mutta kuinka moni oikeasti jaksaa nykyajan kiireistä ja nuoruutta ihannoivaa työelämää 70-vuotiaaksi? Kuinka moni enää edes saa työtä noin vanhana? Osa miehistä ehtii kuolla vanhuuteen ennen eläkettä.
Miettikääpä hieman alle 70-vuotiasta tekemässä fyysisesti raskasta työtä jossain rakennustyömaalla tms.! Vieläkö enää riittää terveyttä eläkkeelle?
Kommentit (18)
En pysty sairauden takia. Saa nähdä miten käy kun olen 50+.
Mun työ on niin raskasta että sitä ei jaksa tehdä 70v. asti.
40+
Ei ole pakko. Ainut mikä meille kaikille on pakollinen, on kuolema.
Silloin kun eläkeikä aikoinaan asetettiin, se oli suurempi kuin keskimääräinen elinikä. Nykyajan nuorten odotettu elinikä hipoo jo sataa vuotta, siinä on reilusti aikaa levätä eläköitymisen jälkeen.
Vähän ristiriitaista, koska moni asiantuntija on sitä mieltä, että Suomessa on jo sukupolvi, "jonka omat vanhemmat joutuvat hautaamaan". Meinaavat sitä, että nykyisillä elintavoilla, osa kuolee elintapasairauksiin jo 40-vuotiaina. Jenkeissä tätä jo tapahtuu. Monella pikkulapsella on jo selkävaivoja ym. Miten he muka jaksavat työelämässä?
Olen 55v, viimeiset 10v olen ollut lähihoitaja, joskus iltavuoron jälkeen itken, miten ihmeessä tällä joka paikasta särkevällä kropalla jaksaa edes sinne 65v, saati 70v.
Pitää laittaa anomus vanhainkotipaikasta vuotta ennenkuin jää eläkkeelle. Voi sitten vaan jäädä suoraan hoitajasta asukiksi.
Olen kiireisessä ja vaativassa työssä, enkä todellakaan tiedä miten jaksan.
Vuosia kuitenkin kertyy, mutta täytyy yrittää huolehtia hyvinvoinnistaan. Aika näyttää millainen terveys on lopulta.
N 42
En jaksanut edes kolmekymppiseksi.
Eläkeikä on aina ollut niin korkea että suurin osa ikäluokasta ei pääse elävänä eläkkeelle. Nyt eläköitymässä olevien 50-luvulla syntyneiden elinajanodote on noin 60 vuoden tienoilla, miehillä alle ja naisilla hieman yli.
Kun nuorempien ikäluokkien elinajanodote on jo 80-90, niin on selvää että eläkeikää on pakko nostaa. Yhteiskunta ei selviä siitä että tulevaisuudesssa 1/3 elämästä ollaan lapsia ja opiskellaan, 1/3 käydään töissä ja 1/3 nautitaan eläkettä. Nuoret tulevat silti olemaan keskimäärin paljon pidempään eläkkeellä kuin vanhempansa.
Minä olen 63-vuotias mies ja pääsisin parin kuukauden kulutta eläkkeelle. Olen siis ikäluokkani sitkeimpiä koska olen vielä hengissä. Aion jatkaa työssä 68-vuotiaaksi, pakottavana syynä on liian pieni eläkekarttuma, 70-luvun ja 80-luvun alkupuolen pienistä palkoista ei juuri eläkettä kertynyt.
Enpä osaa varmuudella vielä parikymppisenä sanoa, että jaksanko vai en. Sen sitten näkee.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeikä on aina ollut niin korkea että suurin osa ikäluokasta ei pääse elävänä eläkkeelle. Nyt eläköitymässä olevien 50-luvulla syntyneiden elinajanodote on noin 60 vuoden tienoilla, miehillä alle ja naisilla hieman yli.
Kun nuorempien ikäluokkien elinajanodote on jo 80-90, niin on selvää että eläkeikää on pakko nostaa. Yhteiskunta ei selviä siitä että tulevaisuudesssa 1/3 elämästä ollaan lapsia ja opiskellaan, 1/3 käydään töissä ja 1/3 nautitaan eläkettä. Nuoret tulevat silti olemaan keskimäärin paljon pidempään eläkkeellä kuin vanhempansa.
Minä olen 63-vuotias mies ja pääsisin parin kuukauden kulutta eläkkeelle. Olen siis ikäluokkani sitkeimpiä koska olen vielä hengissä. Aion jatkaa työssä 68-vuotiaaksi, pakottavana syynä on liian pieni eläkekarttuma, 70-luvun ja 80-luvun alkupuolen pienistä palkoista ei juuri eläkettä kertynyt.
Sinun ikäisten elinajanodote on kyllä tuolla 80 vuoden tienoilla. Mistä ihmeestä olet saanut nuo virheelliset tiedot.
Voihan sitä lopettaa työt ja elää säästöillä/kämpän myynnistä saaduilla rahoilla.
En aio ainakaan itse olla, en missään nimessä. Uuden eläkelain avulla pystyy alkaa nostaa työeläkettä 61-v. ja siihen asti meinaan selvitä töitä tekemättä. Onhan tuohon 61:n aikaa vielä mutta tehköön nuoremmat työt, en aio enää itse töihin mennä.
Ei tarvitse jaksaa, koska olen työtön. En kyllä muutenkaan aikoisi olla työelämässä noin pitkään.
VAIN SUOMESSA. Tää maa on niin kustu tahalleen eikä kukaan tee mitään. Oksettavaa.
Aion lusmuilla ja saikuttaa työssä niin paljon kuin suinkin kehtaan. Se edesauttaa työssä jaksamista. (Lusmuilen nytkin kun olen täällä av:lla).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeikä on aina ollut niin korkea että suurin osa ikäluokasta ei pääse elävänä eläkkeelle. Nyt eläköitymässä olevien 50-luvulla syntyneiden elinajanodote on noin 60 vuoden tienoilla, miehillä alle ja naisilla hieman yli.
Kun nuorempien ikäluokkien elinajanodote on jo 80-90, niin on selvää että eläkeikää on pakko nostaa. Yhteiskunta ei selviä siitä että tulevaisuudesssa 1/3 elämästä ollaan lapsia ja opiskellaan, 1/3 käydään töissä ja 1/3 nautitaan eläkettä. Nuoret tulevat silti olemaan keskimäärin paljon pidempään eläkkeellä kuin vanhempansa.
Minä olen 63-vuotias mies ja pääsisin parin kuukauden kulutta eläkkeelle. Olen siis ikäluokkani sitkeimpiä koska olen vielä hengissä. Aion jatkaa työssä 68-vuotiaaksi, pakottavana syynä on liian pieni eläkekarttuma, 70-luvun ja 80-luvun alkupuolen pienistä palkoista ei juuri eläkettä kertynyt.
Sinun ikäisten elinajanodote on kyllä tuolla 80 vuoden tienoilla. Mistä ihmeestä olet saanut nuo virheelliset tiedot.
Oikea tieto löytyy täältä: http://www.stat.fi/org/tilastokeskus/elinajanodote.html
Vierailija kirjoitti:
VAIN SUOMESSA. Tää maa on niin kustu tahalleen eikä kukaan tee mitään. Oksettavaa.
http://www.etk.fi/elakejarjestelmat/kansainvalinen-vertailu/elakeiat/
Voitko täsmentää, miksi eläkeiät nousevat mielestäsi VAIN SUOMESSA?
Ei työnantajat rupea pitämään porukkaa töissä 70-vuotiaaksi, ne potkii pihalle hyvissä ajoin ja kortistossa saa odottaa 70-vuotispäivää.