Raskaudenajan pelot
Miten paljon muita pelottaa? Tuntuu jotenkin niin uskomattomalta, että monet uskaltavat suunnitella kaikenlaista jo aivan alkuraskaudesta. Ostavat jopa vaunuja ym. Itse pelkään niin paljon, etten uskalla varmaan hankkia mitään, ennen kuin viikkoja on reilusti päälle kolmenkymmenen. Jos sittenkään. Tiedän että tässä on takana lähipiirin huonosti menneet raskaudet (siskojen lapset kuolleet viikoilla 17, 20 ja 35 ja serkun syntyneet viikoilla 25 ja 26), mutta silti. Olen jotenkin täysin varma, että tulevassa NP-ultrassa löytyy jotain, ja rakenneultrassa viimeistään kerrotaan että jotain on pahasti vialla. Tai loppuraskaudessa tapahtuu jotain.
Tiedän, olen ehkä hysteerikko, mutta kun itsellä on 6 krooniseksi laskettavaa sairautta, ei tässä oikein hyvillä mielillä olla senkään suhteen. Neuvolassa kyllä näistä jutellaan, mutta kun siellä tulee käytyä harvoin. Pelkopolillekin pääsen, koska synnytys ei tule mulla sujumaan kuten " normaalisti" (sairauksistani johtuen). Mutta silti, olisi kiva lukea, etten olisi tämän kanssa aivan yksin. Vai olenko sittenkin... ?
Kommentit (6)
Tuon viestisi luettuani en todellakaan ihmettele, että sinua pelottaa suunnattomasti :(
Itselläni on takana pitkä lapsettomuus ja siinä tuli p****aa silmille niin tuhannen kertaa, että musta jo tuntui, ettei mun kohdalla ikinä mikään voi onnistua vaan mut on luotu epäonnistumaan kaikessa mihin ikinä ryhdynkin :((
Olen terve eli sen puolesta ei ole tuollaista pelkoa kuin sinulle eikä lähipiirissäkään ole moisia juttuja kuin sinulla, mutten siltikään anna itselleni lupaa suunnitella asioita kovinkaan pitkälle....Huomaan kyllä raskauden edetessä miettiväni jo äippälomalle jäämistä ym..ym..Mutta jotenkin tulee sellanen olo, ettei saisi miettiä.
Vauvalle en ole ostanut mitään enkä hetkeen kyllä ostakaan. Siskoni on tarjonnut hoitopöytää ym..ja sanoin vain, että ei sellaisia nyt vielä kannata miettiä-ehtii kyllä.
Miehen kanssa ollaan kyllä suunniteltu pientä pintaremonttia makkariin ennen vauvan syntymää....mutta koko aika on sellanen " jarru" tuolla pääkopassa olevinaan ja ehkä hyvä niin.
Olen pudonnut monta kertaa ja TOSI korkealta tässä vuosien varrella, niin on ihan hemmetin vaikeata uskoa, että tämä kaikki hyvä ja ihana mitä masussa nyt on, on tarkoitettu MINULLE :) Ei siis varmasti ole ihmekään, että suhtautuu pienellä varauksella kaikkeen, mutta itse olen koittanut itselleni toitottaa " NAUTI, NAUTI, NAUTI, NAUTI!!!!!" Sillä olen kuitenkin RASKAANA ja sitä olen odottanut monta pitkää vuotta enkä kuuna päivänä olisi voinut kuvitella istuvani tässä juuri nyt masu pullottaen :) Onhan tämä ihanaa!!
Kukaan ei kuitenkaan peloilleen mitään voi ja ymmärrän sua todella hyvin. On varmasti helpottavaa saada puhua niistä peloista jollekin, mutta tosiaan siellä neuvolassa käydään niin harvoin, ettei siellä paljoa saa mieltään purettua...
Koitetaan iloita kuitenkin siitä mitä meillä on nyt, eikös??
Terkuin: Je_Ni & " Pikku-Hippu" 10+6
Oli kiva lukea, että muutkin saa hokea, että " nauti" . Mulla tämä raskaus on myös kuuden vuoden odotuksen tulos, joten senkin vuoksi tätä on niin vaikea uskoa. Että kaiken tämän jälkeen tämä voisi olla totta. Hoidoissa kävin vuosia sitten, mutta niitä ei voitu sairauksien vuoksi jatkaa, kun suuret hormoniannokset sotki kroppani systeemit totaalisesti. Luomuraskauteen en ole uskonut. Ennen tätä.
Ekassa ultrassa kävin jo jotain 6+, kun oli pakko saada tietää onko siellä ketään, ja jos on niin missä on. Itku siellä pääsi, kun näin miten pieni sydän vipatti kovaa tahtia ja lääkäri sanoi että kaikki näyttää olevan hyvin ja sikiö oikeassa paikassa. Käyn yksityisellä neuvolassa ja äityspolille tuli just aika, ja tietysti käyn yliopistollisessa sitten " muuten vaan" hoidossa. Oma ihana lääkärini onnitteli mua aivan ensimmäisenä, ei kai hänkään ihan vielä uskonut silloin, mutta ensiviikolla voin näyttää hällekin ultrakuvia ;).
Ehkä NP-ultran jälkeen uskallan hengähtää, siihen on vielä 8 päivää (miten niin lasken hetkiä siihen).
Ehkä minäkin vielä kykenen nauttimaan, oikeasti ja rehellisesti ilman peikkoja. Mutta saattaa olla, että tietyillä edellämainituilla viikoilla sitä on hiukan tavallista herkempi.. Ajatus siitä, että aivan oikeasti lokakuussa minustakin tulisi äiti on kyllä sellainen, ettei sitä itkemättä pysty ajattelemaan. Olisi se aika hurjaa!! :)
Milläs viikolla olet nyt menossa? Mulle tuli tänään täyteen tasan 11 viikkoa ja että se saa hymyn kasvoille :) Mä kävin kanssa alkuraskauden ultran yksityisellä, samoin np-ultran, joka on viikon päästä maanantaina. Uskoisin, että sen jälkeen rupiaa nauttimaan tästä taas uudella tavalla. Samoin on täällä aika uskomaton tunne ajatella olevansa äiti lokakuussa...ai siis minäkö??! *Uih*
Meillä myöskään hoidot eivät tuottaneet tulosta, vaikkakaan ihan sama tilanne ei meillä ollut siinä, että mulle hormonit eivät tuoneet mitään ylimääräistä " kiusaa" ....mutta pitkä oli tie. Mutta hei Töhnö: Nyt on meidän vuoromme nauttia ja olla onnellisia :) Ollaan odotettu jo tätä liiankin pitkään!
Ihanaa sunnuntaipäivää sulle! Mun tarvii mennä tänäänkin töihin ja pakkaa selkä väsymään seistessä :/
Terkuin: Je_Ni 11+0 (paljon enemmän kuin eilen..heh)
P.s Alkoi toi makeutusainekeskustelu vähän karata käsistä tuolla toisessa ketjussa...että sitä osaakin jotkut olla " pilkuntarkkoja" ..tarvii ruveta viljelemään noita lainausmerkkejä, ettei käsitettäis niin väärin aina:D Mutta lähinnä naurattaa tollanen!
Ensiksikin onnittelut molemmille, että olette jo noin pitkällä sen vauvaunelman toteutumisessa. Omalla kohdalla myös raskaus ollut pitkän yrityksen takana, tosin ei se 1,5 vuotta ole vielä mitään verrattuna teidän kokemuksiin. Ehdittiin kuitenkin vuoden verran olla lapsettomuushoidoissa ja lähdettiin viimeiseen inssiin jo vähän sillä mielin, että rankemmat hoidot sitten seuraavaksi. Olin jo alkanut säästääkin rahaa IVF:n kuluja varten, kun olin niin varma ettei onnistu. Eihän se ollut onnistunut edellisilläkään kerroilla! Ja kuinka monta kertaa sitä ehti ajatella sen 1,5 vuoden aikana, että nyt tärppäsi. Oireita oli kyllä ajoittain aina joka lähtöön ja sitä ehti jo laskea lasketut ajat ja haaveilla kunnes raskaustesti pudotti armottomasti takaisin maanpinnalle selvällä negallaan. Tätäkin raskautta testatessa olin huomattavasti varmempi negasta kuin plussasta, toisin kuitenkin onneksi kävi :)
No tulipas nyt paasattua, mutta tälläiset taustat meillä. En ole tosiaan uskaltanut vielä oikein tunnustaa olevani raskaana ja tästä meidän raskaudesta tietää vain muutama ihminen. Viime viikon maanantaina käytiin ekan kerran ultrassa, jossa pikkuinen sitten sydämen sykkeineen ilmoitti olemassaolostaan. Sain kuitenkin silloin sunnuntaina aivan hirveän paniikin ja ahdistuksen päälle, kun ajattelin että entä jos en oikeasti olekaan raskaana ja olisin tehnyt testin väärin tms. Piti sitten illalla vielä tehdä uusintatesti ja selvää plussaahan se näytti, mutta silti sinne ultraan mentiin kädet täristen. Ja edelleenkin se keskenmeno pelottaa, varsinkin kun olen käsittänyt että pcolaisilla tulisi jotenkin huonompilaatuisia munasoluja ja sitä kautta keskenmenoriski olisi tavallista korkeampi. Kovasti jo odottaa ultraa 10rv. ja tuntuu, että sinne on ihan liian paljon matkaa. Toisina päivinä taas tulee vähän sellainen suuttumuskin, että mene sitten kesken jos olet mennäksesi, kun kyllästyy siihen pelkäämiseen ja joka mahan vihlaisusta huolehtimiseen. Silti sitä toivoo joka ilta kädet ristissä, että pikkuinen pysyisi kiinni ja jaksaisi kasvaa ja kehittyä. Mutta minkäännäköisiä vauva- tai äitiysvaatehankintoja en kyllä uskalla tehdä vasta kun sen nt-ultran jälkeen ja anopille tekisi mieli kertoa koko raskaudesta vasta niiden riskiviikkojen mentyä ohi. Onneksi tuo mies jaksaa valaa uskoa ja muistuttaa, että todennäköisyydet sen raskauden jatkumiseen loppuunsaakka ovat kuitenkin huomattavan paljon suuremmat kuin sen keskeytymiseen. Silti tuli taas viime yönä nähtyä keskenmenopainajainen :(
Yritetään kuitenkin nauttia ja mulla ainakin tavoite on mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja sitä kautta kerätä lisää niitä raskausviikkoja. Tehän saatte jo kohta tosiaan huokaista, kun ensimmäinen kolmannes jää taakse. Toivon, että me tämän pikkuisen kanssa päästään myös sen maagisen rajan paremmalle puolelle ja ihan sinne marraskuun alkuun saakka sulassa sovussa ;)
Onnea odotukseen teille molemmille!
Mörötin rv7+4
On tämä vain niin ihmeellistä!! Itse tein raskaustestin, kun viikkoja oli jo 7+4 ja onneksi maltoin niin kauan odottaa sillä olisin tullut hulluksi mikäli olisi pitänyt odottaa ensimmäistä ultraa viikkotolkulla miettien olenko raskaana vai huijasiko testi vai miten siinä oikein on käynyt :) Nyt jouduin odottelemaan vain viikon ja pelosekaisin tuntein itsekin sinne ultraan menin ja kun lääkäri sanoi " onneksi olkoon" ja näytti sieltä ruudulta sitä pikkuista " öttiäistä" niin muistelisin sanoa " Ei ole totta!" En ollut kyllä uskonut, että siellä ihan oikeasti voisi mitään olla :))
Viikot ovat näin jälkikäteen menneet suhteellisen nopeasti, aina laskee päiviä seuraavaan tasaviikkoon...Mulla vaihtuu viikko aina näin sunnuntaisin..Muistan kun mietin, että tulispa pian rv 9 ja sitten rv 10 ja nyt on jo rv 11. Juuri vasta muistan mananneeni sitä, että on vielä KOLME viikkoa np-ultraan ja nyt sinne onkin enää viikko :)
Masusta ainakin huomaa, että kyllä siellä joku asukki on....Ihan mukavastihan tuo jo pullottelee :D
Oikein ihanaa raskausaikaa sullekin!!!
Toivottelee: Je_Ni & " Pikku-Hippu" rv 11
On tämä tosiaan aivan valtavan ihmeellistä aikaa. Mulla siis viikkoja tänään 11+3 (jiihaa!!) ja Np-ultra tasan viikon päästä. Edellisiltana, eli lauantaina, kun etsin sunnuntaiksi esiintymisvaatteita soittokeikalle, tajusin, että eihän mulle enää mene kaikki. Tai siis menee, mutta kun yritetään tätä vielä pitää salassa, niin mikään tyköistuva ei oikein ole hyvä. Siis kun mulla on MAHA! Sellanen pömppö tuossa edessä. Pieni, mutta jos joku asiaa " sillä silmällä" katsoo, niin taatusti huomaa. Aivan valtavan hurjaa!! Silloin kun seisoin peilin edessä ja sovittelin toinen toistaan isompia paitoja päälleni, tuli lähes ekaa kertaa sellainen olo, että olen oikeasti raskaana. Varsinkin kun onnistuin pistämään sellaisen yhdistelmän päälleni, joka oikein korosti tuota pienen pienen pientä kumpua. Olen siis alunperin aika hoikka, joten omiin silmiin tuo oli aivan hurrrrjan suuri (hih).
Tällä viikolla siirryn sitten neljännelle kuulle. Tulee ne maagiset 12 viikkoa perjantaina täyteen. Olen odottanut niitä kuin kuuta nousevaa, kun jotenkin alusta asti olen ajatellut, että kun sinne asti pääsee, niin sitten, ja vasta sitten voin uskoa siihen, että ainakaan kovin herkästi ei spontaania keskenmenoa tule.
Niistä raskaustesteistä.. Itse tein edellisenä iltana, jolloin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Mulla oli siinä vaiheessa ollut rinnat viikon kipeinä ja voin jo pahoin.. Ja sitten aamulla tein kaksi, varmuuden vuoksi. Ja seuraavana päivänä kävin ostamassa vielä neljännen... (nolo).. Itse asiassa mun teki mieli ostaa niitä silloin vielä lisääkin, kun en KERTAKAIKKIAAN uskonut tulosta. Mies sitten jo toppuutteli, että kun kaikissa niissä neljässä testissä (jotka olin siis säästänyt) oli ne kaksi viivaa tallella, että ehkä se tulos nyt oli ihan paikkaansa pitävä. Välillä vieläkin kun kävelen testihyllyn ohi, meinaan napata sellaisen mukaani. Mutta sitten avaan äitiyskorttivihon ja katson pientä mustanpuhuvaa kuvaa. Mun vauvaani.. (ja nyt tuli itku...)
Yritetään kaikki nauttia tästä ajasta. Ehkä tämä tosiaan on nyt se meidän aikamme. Meistä kaikista tulee sittenkin äitejä, aivan oikeasti! Kasvatellaan ylpeinä mahojamme ja yritetään, niinkuin Je_Nikin sanoi: NAUTTIA!!! Olemme sen ansainneet - eikös?!