Miksi ette äänestä mutta silti valitatte?
Kommentit (7)
Kansanedustajaehdokkaat ym. tyrkylläolijathat pitävät aina kaikki vaalilupaukset, niinkö? Tyhjää saa pyytämättäkin.
Minä olen monet kerrat ihmetellyt samaa kuin ap. Nyt tein vielä askeleen pidemmälle ja lähdin itse ehdokkaaksi. Toivon, että onnistun omalta osaltani tuomaan sellaisia uusia tuulia poliittiseen vaikuttamiseen, jota ovat kaivanneet muutkin kuin minä itse. :)
Saatte valittaa ihan vapaasti ilman ehtoja, vaikka ap:n mielestä tähän on olemassa joku hänen oma sääntönsä. Älä ap valita, valta on kapitalismissa muualla kuin älykkyydessä tai oikeudenmukaisuudessa. Sitä saa mitä ansaitsee. Tällä järjestelmällä on vain yksi tie joka ei muutu äänestämisellä.
Valittaminen on helpompaa, kun ei ensin ole itse ollut valitsemassa väärin. 😂
Olen aina äänestänyt ja äänestän vastakin, joka vaaleissa. Se antaa minulle puheoikeuden, myös valittamiseen. Kaikilla tosin on puheoikeus, mutta en voi suhtautua vakavasti ja kunnioituksella äänestämättä jättäneisiin. Toisaalta ihmiset, jotka eivät äänestä, ovat mielestäni heikkoälyisempiä, joten on ehkä parempi etteivät he "pääse" vaikuttamaan.
Ei mulla ollut äänioikeutta jenkkien vaaleissa, niin en voinut äänestää