Lue keskustelun säännöt.
Jos äitiys kerran on sitä isointa onnea ja rakkautta, mitä elämä voi naiselle tarjota...
12.02.2017 |
...Niin miksi käytännössä kaikilla näkemilläni äideillä on ilme sen näköinen, että olisivat mielummin missä tahansa muualla, kuin julkisissa/kaupassa/kaupungilla/leikkipuistossa lastensa kanssa? En siis edes muista milloin olisin nähnyt missään julkisella paikalla äidin, joka olisi edes hymyillyt lapselleen, saati sitten leikittänyt tätä tai selittänyt lasta innostaen vaikka junista kun sellaisessa istuu lapsen kanssa. Luulisi, että jos se äitiyden paljon markkinoitu rakkaus ja ilo nähdä kun lapset kasvaa olisi niin ylitsevuotavaa, niin se näkyisi arjessakin? Vai näkyykö se sitten pelkästään siellä oman kodin seinien sisällä?
Kommentit (18)
Missä ap oikein asuu, jos ei ole nähnyt ikinä iloisesti lastensa kanssa jutustelevia vanhempia???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis rakastan miestäni vaikka en meidän tuolla kaupungilla ollessa hymyile ja säteile aina.
Pidän työstäni, vaikka en aamulla bussissa pompi innosta matkalla töihin.
Ei se äitiys kyllä kaikille ole tuota.
Se isoin onni ja rakkauskaan ei estä väsymystä tai huonoa tuulta. Kun on valvonut sanotaan vaikka pari vuorokautta putkeen, ei oikein jaksa kaupassa hymyillä tai lapselle lirkutella. Silti sitä lasta rakastaa eniten maailmassa. Sitä paitsi lapselle on terveellistä nähdä kaikenlaisia tunteita, ei vain onnea ja autuutta. Näin hän oppii elämään tässä todellisuudessa eikä jossain harhaisissa pilvilinnoissa. Se on sitä todellista rakkautta, että kaikki tunteet on sallittuja eikä rakkaus vähene vaikka aina ei jaksa hymyillä.
Minäkin kyllä mietin, missä Keravan takanurkassa täytyy asua ettei koskaan näe hymyilevää äitiä.
Kyllä minulle isompaa onnea olisi ihan mikä tahansa muu kuin äitiys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos henkilö on kämppäänsä syrjäytynyt joka näkee perheitä vain neljän jälkeen marketissa niin voihan olla ettei perunat ole parhaimmiillan. Tuu meille sunnuntai-aamuna kun makaillaan kaikki läjässä ja höpötellään.
Ap luulee ihan väärin. Ei se äitiys todellakaan ole suurinta onnea ja rakkautta. Mä keksin heti asioita joista saan enemmän iloa ja onnea kuin äitiydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidit on ihan tavallisia ihmisiä. Mä en jaksa näitä todisteluketjuja. Jos sä et ap halua lasta niin älä tee, ei sun tarvi valinnalles löytää mitään perusteluja, riittää kun tuntuu siltä.
Ai, kuulostaa surulliselta :( minä kyllä olen iloinen lapseni kanssani vaikka nyt en koko ajan hymyilekkään. On se suurinta onnea <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, onko sulla puolisoa? Jos on, hymyiletkö hänelle aina ja kaikkialla? Jos, et hymyile, et omalla logiikallasi rakasta puolisoasi. Rakkaus kun näkyy vain hymyilynä, eikö niin?
Mulle äitiys on ihaninta maailmassa ja lapset rakkaimpia, mutta todellakin näytän hapanta naamaa julkisilla paikoilla koska tuntemattomat miehet on tullu iskemään niin hiton monta kertaa etten enää kestä. Murhanhimoisen näköisenä pysyy suurin osa loitolla. Ennen olin iloinen junassakin yms ja kaikkialla. Kiitti miehet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä juttelen ja hymyilen lapsille. Nauretaan ja puhutaan. Mua katsotaan kuin hullua... Mies huomannut saman. Hän myös puhuu ja selittää lapsille paljon.
Suomalaiset nyt ylipäätään näyttää suht happamilta aina. Ei täällä ole tapana hymyillä kun kulkee kadulla. Säälihän se on eikä sillä ole mitään tekemistä lasten kanssa tai onnellisuuden. Kyllä monikin asia voi elämässä tuoda onnea ja eihän lapseton sitä tiedä olisiko onnellisempi lasten kanssa vai ilman.
Minulle suurinta onnea tänään oli kun tulin töistä kotiin ja 2 vuotias taaperona tuli vastaan ja liikuttuneena sanoi "MINUN ÄITI!" Ja tuli antamaan suukon. Niin vilpitöntä onnea ja rakkautta hän oli täynnä ja minä myös.
Siltikin aika usein väsyttää ja stressaa. Kuten lapsettomiakin. Ja äitinä vielä se kamala menettämisen pelko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko isyys suurin rakkauden kokemus miehelle?
Ansainnee oman ketjunsa...
Vierailija kirjoitti:
Ai, kuulostaa surulliselta :( minä kyllä olen iloinen lapseni kanssani vaikka nyt en koko ajan hymyilekkään. On se suurinta onnea <3
Se juuri on ap:n mielestä tässä ongelma, että ei hymyile koko aikaa. Hänen mielestään, kun rakkautta ei voi olla jos ei hymyile koko aikaa. Me muut kyllä tiedämme, että hymy ei ole automaattinen viesti rakkaudesta eikä rakkaus ilmene vain hymyinä.
Onpa tyhmä aloitus. Väsynyt ja ajoittain ärtynyt äiti voi olla loistava äiti samoin kuin isä isä. Kyllä lapsi tehdään yhdessä.
En tiedä. Näkemäni äidit on olleet ihan ns. tavallisia normaaleine ilmeineen ja käytöksineen (en tosin olekaan tarkkailemalla tarkkaillut). Kyllä äitiys/oma lapsi on ihan ihaninta tässä maailmassa, vaikka perusilmeeni kaupassa onkin varmaan jotenkin yrmeä (minkäs sitä naamalleen voi).
Kurjalta kuulostaa.
Mulla saattaa olla ajoittain naama pitkällään, lapsilla tai ilman, mutta varmaan ihan joka kertaan kun kotoa poistutaan mahtuu myös sitä hymyä ja kivaa jutustelua ja innostunutta selittämistä ja hellää kosketusta (kädestä pitämistä, pusua poskelle). No joo, ehkä ei ihan joka-jokaisella jos on tukka putkella juostu korvian näyttämään lääkäriin niin ei ehkä ole pysähdytty ihastelemaan syksyn lehtien väriloistoa, mutta noin enimmäkseen :)