Sirpa Selänne on mielipiteineen kuin Nina Mikkonen ennen muinoin
Olipa kauheaa huomata, miten tolkun ihmisenä pidetty nainen on täysin todellisuudesta vieraantunut.
Kommentit (25)
Blue Jasmine -elokuva tuli eilen tv:stä. Väkisin tuli mieleen keskiviikkoinen Veitolan haastattelu. Jasmine jopa haaveili sisustussuunnittelijan ammatista. Kyllä vähän nauratti.
Kui? Hänellä on oikeus mielipiteeseensä yhtä lailla kuin sillä punavihreällä hipsterillä, joka laittaa puolivuotiaan lapsensa päivähoitoon voidakseen rauhassa pössytellä kaiket päivät.
Onhan tuo paluu kauas menneisyyteen noine asentaineen. Jotain samaa näissä naisissa todellakin on.
Sirpa on suunnitellut myös palaavansa vähitellen työelämään ja fysioterapeutin opintojaan vastaaviin töihin.
13.06.2016 Elle
Sirpa on elänyt niin etuoikeutettua elämää, ettei hänen mielipiteitänsä kannata kuunnella.
Uskon, että useimmat haluaisivat hoitaa lapset kotona, jos se olisi taloudellisesti mahdollista.
Onko pikkasen vanhentunut se hänen ammattitaitonsa? Päivääkään ei varmaan ole niitä töitä tehnyt.
Ja miksi ihmeessä Sirpa menisi töihin, kun ei ole pakko tehdä töitä. Arvostaisin enemmän, jos hän tekisi vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyyttä jne, kuten rikkaat usein tekevät.
Ei Teemukaan varsinaisesti enää töitä tee. Hyväntekeväisyyttä kyllä ja vapaaehtoistyötä, mutta eihän hänen tarvitse enää koskaan tienata euroakaan, hän on jo sen tehnyt.
Vierailija kirjoitti:

Niin ja vielä, ovathan he tehneetkin hyväntekeväisyyttä ja sitten Teemulla on se oma ravintola myös. Ja varmasti rahaa kasvamassa korkoa jossakin.
Kyllähän mielipiteensä saa sanoa, mutta sitten kun nämä eukot alkavat selittää, että NÄIN pitäisi kaikkien muidenkin naisten tehdä, niin minä näen punaista.
Haluaisinpa kysyä, että EIVÄTHÄN he aio kouluttaa tyttäriään peruskoulua pidemmälle? Ihan turha naisten käydä kouluja, jos (heidän mielestä), naisten on jäätävä kotiin lapsia hoitamaan...
Onhan tuo heidän elämäntyylinsä kallista ja rahaa kuluu mielettömästi jo talon ylläpitoon.
Toivotaan että rahaa ja rakkautta riittää jatkossakin.
Teemun ehdoilla tuossa suhteessa on menty ja mennään edelleen. Kiltti pieni kotivaimo. Toki hänellä on mielipiteitä ja saa pitää mielipiteensä.
Ihmettelin tytön huonoa puhetta, kielipuoli. Luulisi että osaa suomea kun molemmat vanhemmat suomalaisia.
Toki onhan Teemun puhe vähän sellaista puuromaista tai kun kuuma peruna olisi suussa.
Sirpalla on selkeä artikulaatio. Kaunis nainen hän on, toki iän tuomat rypyt mutta niinhän niitä tulee kaikille.
Ahaa, olikin mennyt tämä Sirpan haastattelu ja siihen liittyvä kohu ohi itseltäni. Nyt tajusin tuonkin, miksi täällä on ketju jossa kiihkeästi väitetään Selänteiden yhden lapsen olevan eri isälle (ei todellakaan ole). Kyllähän siinä repeää AV-raivo, kun joku nainen panostaa perheeseensä eikä uraansa ja vielä kaiken lisäksi lapset saavat kasvaa kunnollisessa ydinperheessä eikä hullunkurisissa uusperhe-/sateenkaariperhekokoonpanoissa, joissa isä-, äiti- ja sisarpuolet vaihtuvat parin vuoden välein.
Teemu tekee hyväntekeväisyyttä myös pitämällä kesäisin Vuokatissa suosittua kiekkoleiriä junnuille. Junnuperheet siis maksavat leiristä, mutta Teemu kavereineen opettaa heitä ja tuotto menee hyväntekeväisyyteen.
Harva huomasi, että Sirpa on elänyt USAssa kutakuinkin 20 vuotta. Hänen maailmansa on siellä. Eikä USAssa ole käytännössä ilmaista päivähoitoa kuten meillä, siellä ei työpäivä ole vaivaiset 7 h 21 min kuten monella suomalaisella on, eikä edes 8 h vaan 10-12h. Siinä äidillä jää hyvin vähän aikaa olla lastensa kanssa, koska harvan työmatka on alle tunti päivässä. Turvallisuussyistä lapset viedään autolla kouluun ja jos vanhemmat ovat töissä, tarvitaan aamuun oma hoitaja. Koulut pyörivät vapaaehtoisvoimin (paitsi ne valtion kustantamat säilytyslaitokset), joten äitiä tarvitaan sielläkin.
Amerikkalaisen äidin velvollisuudet ovat jotain ihan muuta kuin suomalaisen äidin. Siksi ymmärrän Sirpan mielipiteen. Hän ei ole ollut äitinä täällä, missä lapsille saa automaattisesti jopa ilmaisen hoitopaikan, kun vanhempainvapaa päättyy. Amerikassa ei vanhemmuutta ole siirretty yhteiskunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Kui? Hänellä on oikeus mielipiteeseensä yhtä lailla kuin sillä punavihreällä hipsterillä, joka laittaa puolivuotiaan lapsensa päivähoitoon voidakseen rauhassa pössytellä kaiket päivät.
"Tervetuloa luennolle aiheesta argumentaatiovirheet. Yllä näemme hienon esimerkin aiheesta olkiukko."
Vierailija kirjoitti:
Kui? Hänellä on oikeus mielipiteeseensä yhtä lailla kuin sillä punavihreällä hipsterillä, joka laittaa puolivuotiaan lapsensa päivähoitoon voidakseen rauhassa pössytellä kaiket päivät.
Jos tuo mielipiteensä julki, saa kai sitä arvioida?
Vierailija kirjoitti:
Sitä se raha ja julkisuus teettää. Unohtuu kummasti elämän realiteetit kun mies tienaa miljoonia
Sanon rehellisesti, että edes rahasta en alistuisi moiseen diiliin.
Ei pidä myöskään unohtaa, että Teemu kuuluu Trumpin kannattajiin. Joten mikään ei ainakaan minua yllätä.
Vierailija kirjoitti:
Olipa kauheaa huomata, miten tolkun ihmisenä pidetty nainen on täysin todellisuudesta vieraantunut.
Mitäh? Kyllähän toi Sirpa on tolkun ihminen verrattuna "nykymoderniaahniintrendikkäisiin" minttuihin ja metteihin..
Sitä se raha ja julkisuus teettää. Unohtuu kummasti elämän realiteetit kun mies tienaa miljoonia