Päiväkodin juorut
Olen juuri valmistunut varttuneempi nainen. Työpaikallani pk:ssa on ruvennut ärsyttämään ja stressaamaan työntekijöiden juoruilu ja suoranainen pahantahtoisuus. Haukutaan lasten vaatteita, lasten vanhempia, lasten käytöstä... jatkuvaa valitusta koko työaika. Myös lasten kuullen olevinaa vaivihkaa ihmetellään erilaisia asioita. Onko tämä yleistäkin? Mistä johtuu? Mitä tehdä?
Kommentit (29)
Eihän siellä siitä juoruta, että ei ole ne ykkösvaatteet päällä. Vaan siitä, jos vaatteet on jotenkin sopimattomat esim. Pitkään olleet pesemättä, likaisia ja haisee pahalle, ja jatkuvasti. Jo niin pieniä, että lapsen olo hankala, tai kuluneita, ettei esim. Ulkona lämmitä. Tai sitten jotain cuccuuta mikä on niin piukeeta, ettei sitä lapsi mitenkään saa itse riisuttua/puettua. Opettele siinä sitten omatoimisuutta.
Vaatimukset päiväkotia kohtaan, silloin kun kotona ei tehdä mitään asian eteen, esim. Kuivaksiopettelu, on rasittavia.
Siellähän me sitten pidetään lasta, jolla ei ole vessassa käynnistä mitään hajua ilman vaippaa, ja siivotaan sotkuja 11 muun kanssa...
Näitä ikuisuus negatiivisia työntekijöitä on. Ja niiden kuuntelu on tosi kuluttavaa. Ja ikävä kyllä se asenne myös tarttuu.
Ja kyllä, se juoruilu ja ihmisten jaottelu alkaa pomosta.
ään lasta
Työntekijöillä on huono itsetunto ja paha olla. Tunnetko päiväkodin johtajan? Voisit jutella hänen kanssaan tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ on oikeasti niin perseestä ja rasittavaa, että se purkautuu joillakin juuri näin. Hoitoalalalla yleensä ottaen sama juttu. Ryhmät on liian suuria ja levottomia, ja aina vaan pahemmaksi menee. Sijaisia ei saa, koska säästöt. Ja kuka hullu tänne tulis?
Itse en osallistu juoruiluun, mutta kyllä sitä tapahtuu. Lohduksi vanhemmille se, että enemmän puukotetaan selkään työkaveria kuin valitetaan lapsista tai vanhemmista.
Työstä on tullut joka vuosi raskaampaa. Tärkeää se kyllä on yhä, etenkin kun lasten ongelmat ovat yhä pahempia.
LTO
Olet töissä varhaiskasvatusalalla etkä hoitoalalla. Vanhan päivähoitolaki on kumottu.
T: vakaope
Olet takuulla trolli kun jankutat tätä. Tai jotenkin pimahtanut.
Voisitteko te naiset hoitaa ne omat lapsenne kun tämä yhteiskunnallinen hoitojärjestelmä ei selvästikään toimi.
Moni mies olisi tyytyväinen naiseen joka hoitaisi kodin ja lapset.
Ammattilaiset keskittyvät perustehtäväänsä eivätkä juoruamiseen ja valittamiseen asiakkaista, palkoista tms.
Tiimin kesken kannattaa säännöllisesti esim. viikkopalaverissa purkaa negatiivinen kuorma, mutta se ei saa olla arjen työssä se vallitseva olotila ja käytäntö.
Omassa tiimissäni jaksetaan juuri tästä syystä.
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia en ikinä vienyt lapsiani hoitoon. Roska sakkia ne ämmät. Sorry AP.
Toki töissäkin on käytävä. Missä lapsesi silloin olivat?
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko te naiset hoitaa ne omat lapsenne kun tämä yhteiskunnallinen hoitojärjestelmä ei selvästikään toimi.
Moni mies olisi tyytyväinen naiseen joka hoitaisi kodin ja lapset.
Moni mies on tyytyväinen, ettei joudu yksinään vastaamaan koko perheen toimeentulosta. Äiti kotona 24/7 ja isä käy vain nukkumassa kotona ei ole hyvä ratkaisu.
Minusta on ihan päivänselvää, että jos tulee hoitoon eri aikaan kuin on ilmoitettu tai viipyy yli ilmoitetun noutoajan, se vyöryy koko muun porukan päälle. Se todella on rasite.
Myös parkuva tai tottelematon lapsi on rasite. Sen tietää jokainen ihminen, jolla on lapsi. Vieraita lapsia kohtaan ei ole edes minkäänlaisia rakkauden tai sukuvelvollisuuden tunteita, jotka ehkä hiukan vähentävät sitä rasittavuutta. Päivähoitoryhmässä kun kaikki kumuloituu, niin en todellakaan kadehdi sitä hommaa, varsinkin kun kaikkialla haisee jatkuvasti paska. Itse en siihen työhön pystyisi.
Minusta on ihan se ja sama, jos työntekijät purkautuvat aggressioistaan juoruamalla keskenään siitä, että meidän lapsella on kulunut toppahaalari tai maaliset kurahanskat. Aivan sama minulle, kunhan hoitavat kunnolla lapseni sinä aikana, kun hän siellä hoidossa on.