Voi perkeleen v*ttu
Saamarin kumppani (jääköön sukupuoli mysteeriksi) ignooraa minua aivan huolella! Olen viime aikoina puhunut erosta ja tunteiden laantumisesta vakavammin kuin aiemmin, ja kumppanin tuntien uskoisin hänen ignooraavan ihan tästä syystä, ikään kuin se jotain auttaisi. Enkö ole huolissani? Olen toki, mutta kerran sain jo häneen yhteyden, joten tuskin makaa kuolleena missään. En myöskään usko kumppanin jättäneen minua, koska hän on aikuinen ihminen eikä tietääkseni ole koskaan käyttäytynyt niin. Siis eronnut vain katoamalla. Mutta mitä hän kuvittelee voittavansa tuolla. Aivan kuin en voisi halutessani ilmoittaa viestillä, että kun en kerta saa mitään yhteyttä sinuun niin tämä oli sitten tässä. Voi perkele että ärsyttää. Veikkaukseni on, että kumppani odottaa että minä hiljenen, ja ottaa sitten yhteyttä koska ei mukamas ole enää eron uhkaa.