Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sisarusten elämäntietous hyvin erilaista?

Vierailija
10.02.2017 |

Onko täällä muita varttuneempia tai muuten vastaavia miettineitä paikalla? Meillä on kolme hyvin pitkälti jo aikuista lasta.

Vanhin lapsista on opiskellut koko ikänsä, mutta työelämä on vienyt menessään ja gradu on jäänyt kesken. Hän käyttää mielestäni liikaa myös alkoholia. Hän ei ole koskaan tuonut seurustelukumppania näytille. Hän asuu vuokralla yksin ja aiokaan perustaa perhettä (utelin).

Keskimmäisellä on akateeminen koulutus, jonka hän opiskeli normaalivauhtia, ilman välivuosia. Hän sai vakinaisen työn, avioitui, näki vähän maailmaa, mutta teki koko ajan myös töitä, otti asuntolainaa ja on kahden lapsen äiti. Hän eli ensin päiväkodin ja nyt pienten koululaisten ja työn välisessä puristuksessa. Puoliso on mukana menossa. En ole heikon terveyteni vuoksi voinut auttaa heitä kovinkaan paljon, mutta onneksi en ole myöskään huolestunut heistä.

Kolmas lapsi taas on seurustellut useita kertoja, mutta ei ole ollut valmis sitoutumaan. Hän on nähnyt maailmaa, saanut päätökseen akateemisen tutkintonsakin, vaikkakin hitaasti, vaihtanut muutaman kuukauden tai vuoden välein työpaikkaa, viipynyt useita vuosia ulkomaillakin töissä. Hänelle alkaa tulla ikää ja olisi aika toimia, jos tahtoo lapsia saada. Hän ei tällä hetkellä seurustele. Hän on sosiaalinen ja menevä.

Keskimmäinen kertoi, että hänen on aika vaikeaa suhtautua nuorimmaisen elämään. Nuorimmainen kun arvostelee häntä äitinä ja pitää lapsia ylivilkkaina, mutta ei näe omaa osaansa tässä. Nuorimmainen vierailee harvoin, jolloin lapset eivät käyttäydy hänen seurassaan aivan tavallisesti vaan kyse on kuin "sirkushuvista, kun tätä saapuu matkoiltaan ja antaa rajallisesti, vähän aikaansa lapsille". Vieras yllyttää lapsia villeiksi. Nuorimman käsitys lapsista vain vahvistuu negatiivisemmaksi.

Vanhin ja keskimmäinen taas tulevat hyvin toimeen keskenään. Keskimmäinen on huolestunut myös vanhimman alkoholinkäytöstä, (lähinnä oluesta, mutta määrästä) ja arvelee, että siinä on syykin, että ei ole hankkinut omistusasuntoa tai seurustellut. Kuitenkin saa säännöllistä palkkaa, mutta meneekö se viheltäen?

Mitä näistä huomaakaan? Elämä ei olekaan sellaista miltä se ulkopuolelta näyttää? Kukin näkee asiat parhaasta näkökulmasta itselleen?

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
10.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset ovat erilaisia. Sisaruksetkin. 

Vierailija
2/2 |
10.02.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totaa... ööö ? Lapsesi ovat erilaisia persoonia. Onnea samaan muottiin änkemisessä. Ps. Yritä piilottaa edes se että suosit keskimmäistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi kaksi