Länkyttäjä Susanna Päivärinta erosi Ylestä - jee
Kommentit (15)
Pauli Vahtera kirjoitti Päivärinnasta seuraavaa:
Olin maahanmuutosta Susanne Päivärinnan grillattavana ohjelmassa Päivärinta vuonna 2002. Ennen suoraa lähetystä kaksi ohjelmaan tulossa olleista keskustelijoista ilmoitti olevansa kanssani samaa mieltä. Ohjelman aikana jäin yksin, koska maahanmuutosta ei voi puhua kriittisesti. Päivärinta on yksi YLEn parhaista toimittajista, mutta maahanmuutto on hänen musta aukkonsa. Hän ei pysty käsittelemään sitä objektiivisesti kuten toimittajien pitäisi. Tai sitten hän ottaa YLEn velvoitteen edistää monikulttuurisuutta liian kirjaimellisesti. Edistäminen kääntyy itseään vastaan, jos sen tekee sokeasti faktoista välittämättä. Ohjelmilla on vastuulliset toimittajat. Hyväksyvätkö vai kannustavatko he yksisilmäisyyteen.
A-talk-ohjelmassa Päivärinta käänsi mustan valkoiseksi väittäessään, että Tukholman mellakoista pidätetty on suomalainen. Kansalaisuuden saaminen ei tee suomalaiseksi, eikä mellakoijan tausta muutu sillä suomalaiseksi. Suomalainen Martti Turunen lähti vuonna 1967 lähetyssaarnaajaksi Japaniin. Vaikka hän on Japanin parlamentin ylähuoneen jäsen nimellä Marutei Tsurunen, häntä pidetään edelleen suomalaisena. Tsuruselle myönnettiin tänä vuonna Suomen leijonan komentajamerkki.
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2013/06/03/maahanmuuttajien-su…
Mikä länkyttäjä se sellainen on, joka ei siedä ympäripyöreitä vastauksia ja kiertoilmaisuja? Joka väliin joutuu haastateltaville sanomaan, että "vastaa nyt vain tähän kysymykseen" esim. kyllä vai ei, eli tuleeko leikkauksia lisää vai ei? Länkyttäjiä ovat poliitikot, jotka tunnetusti kai haalivat mammonaa ja hyötyä itselleen ja läheisilleen. He länkyttävät joutavaa hevonpaskaa ja takki kääntyy kuin tuuliviiri. Haastattele siinä sitten. Taitaa olla kuitenkin su vak ki, mikä taas sotii mun ajatusmaailmaa vastaan. (Hädässä olijoita autetaan, ei huijareita siis)
Eli Ylestä lähtee kaikki hyvät toimittajat, nyt olisi kyllä johtoportaassa suursiivouksen paikka. Kepulaiset ulos.
Varmaan olisi löytynyt edustavampikin kuva artikkelin kylkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä länkyttäjä se sellainen on, joka ei siedä ympäripyöreitä vastauksia ja kiertoilmaisuja? Joka väliin joutuu haastateltaville sanomaan, että "vastaa nyt vain tähän kysymykseen" esim. kyllä vai ei, eli tuleeko leikkauksia lisää vai ei? Länkyttäjiä ovat poliitikot, jotka tunnetusti kai haalivat mammonaa ja hyötyä itselleen ja läheisilleen. He länkyttävät joutavaa hevonpaskaa ja takki kääntyy kuin tuuliviiri. Haastattele siinä sitten. Taitaa olla kuitenkin su vak ki, mikä taas sotii mun ajatusmaailmaa vastaan. (Hädässä olijoita autetaan, ei huijareita siis)
Hölmöön kysymykseen ei voi vastata kyllä tai ei. Väkisin inttäminen antaa kuvan lähinnä hölmöstä toimittajasta joka ei muuta osaa kuin seurata ennalta laadittua kysymyslistaa tai tarkoitushakuisesta haastattelusta jossa tärkeintä on antaa vaikutelma eikä ottaa selville totuutta..
Tosi rasittava haastattelija, antaa ehkä kolme sekunttia aikaa vastata ennen kuin ihan pakko puhua päälle. Tässä yhtenä iltana A-studiossa myös vihjaili, että Suomen pitäisi haastaa USA oikeuteen pakolaissopimusten rikkomisesta. No huh huh, USA on yksi tärkeitä kauppakumppaneita ja tärkein Naton jäsen. Suututetaan vaan jenkit niin kukaan ei auta meitä, jos Venäjän kanssa tulee ongelmia. Ihan hyvä, että erosi mokoma propagandisti.
Jotenkin mulle tuli eilisen a-studion jälkeen sellainen olo että näinköhän oli hänen viimeinen lähetyksensä. Hän ikään kuin normaalia tunteellisemmin kiitti katsojia ohjelman katsomisesta.
Päivärinta oli hyvä hiillostamaan huijareita, mutta politiikantoimittajana hän ei ollut hyvä, koska asiantuntemus ei riittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin mulle tuli eilisen a-studion jälkeen sellainen olo että näinköhän oli hänen viimeinen lähetyksensä. Hän ikään kuin normaalia tunteellisemmin kiitti katsojia ohjelman katsomisesta.
Päivärinta sanoi lähetyksen lopuksi "hyvät katsojat, eiköhän tämä ollut tässä".
Mitä rohkea Päivärinnassa oli? Vihervassareiden mielistelyä sen ohjelmat oli kuten muukin Ylessä.
Vierailija kirjoitti:
Pauli Vahtera kirjoitti Päivärinnasta seuraavaa:
Olin maahanmuutosta Susanne Päivärinnan grillattavana ohjelmassa Päivärinta vuonna 2002. Ennen suoraa lähetystä kaksi ohjelmaan tulossa olleista keskustelijoista ilmoitti olevansa kanssani samaa mieltä. Ohjelman aikana jäin yksin, koska maahanmuutosta ei voi puhua kriittisesti. Päivärinta on yksi YLEn parhaista toimittajista, mutta maahanmuutto on hänen musta aukkonsa. Hän ei pysty käsittelemään sitä objektiivisesti kuten toimittajien pitäisi. Tai sitten hän ottaa YLEn velvoitteen edistää monikulttuurisuutta liian kirjaimellisesti. Edistäminen kääntyy itseään vastaan, jos sen tekee sokeasti faktoista välittämättä. Ohjelmilla on vastuulliset toimittajat. Hyväksyvätkö vai kannustavatko he yksisilmäisyyteen.
A-talk-ohjelmassa Päivärinta käänsi mustan valkoiseksi väittäessään, että Tukholman mellakoista pidätetty on suomalainen. Kansalaisuuden saaminen ei tee suomalaiseksi, eikä mellakoijan tausta muutu sillä suomalaiseksi. Suomalainen Martti Turunen lähti vuonna 1967 lähetyssaarnaajaksi Japaniin. Vaikka hän on Japanin parlamentin ylähuoneen jäsen nimellä Marutei Tsurunen, häntä pidetään edelleen suomalaisena. Tsuruselle myönnettiin tänä vuonna Suomen leijonan komentajamerkki.
Pauli Vahteraa eivät äänestäneet edes hänen kolumninsa lukijat. Ehkä juuri siksi.
Tämähän tule suvakkipiireissä olemaan suoranainen trendi, kun alkavat tajuta laajemmin kuinka mitättömän pieni se osa kansaa on, joka jakaa heidän hullun maailmankuvansa.
Tervemenoa vaan!
Päivärinnan poliittiset mielipiteet ja hänen oma sensurointinsa häiritsi ohjelmien katsomista. Päivärinnalla varmaan jo uusi työ valmiina.