Minkälainen ikäero sinulla ja puolisollasi on?

Minä 26 ja mies 32

Minä 26 mies 32, ikäero siis 6v 1kk

Minä 29v ja vaimo 28v. Yhdessä 8v. M29 ja latino

Minä 48, mies 49. Yhdessä 30 v ja onnellisia ollaan. Minustaki on ihana, kun meillä on samat muistot lapsuudesta ja nuoruudesta. Muistellaan seitkytluvun musiikkia, leffoja, telttareissuja perheen kanssa, Kekkosta jne. Ja tietty 80-luvun teinivuosia. Puhumista riittää ja nyt jo hiljalleen varovasti toivotaan, että josko jonain päivänä niitä lastenlapsia saataisiin paijattavaksi ;).

M39 N31, toinen kierros miehellä, suhde alle vuosi.

Oma isäni oli 30 kun sai minut. Nyt 55-vuotiaana kun seuraan häntä ja vertaan elämääni kyllä hieman surettaa nuo hyvin suuren ikäeron pariskunnat. MInä elän aktiivista työssäkäyvän arkea, lapset aikuisia, seurustelen ikäiseni miehen kanssa, matkustelemme, hiihdämme, rakastelemme. Isä sairastaa toista syöpää, tasapaino alkaa kärsiä hoidoissa, aina ei pääse vessaan. Keskustelut kääntyvät menneisyyteen josta mielellään äitini kanssa puhuukin, lähimuisti alkaa heiketä. Äitini, samanikänen isäni kanssa, auttaa ja ymmärtää. Itse kokisin jääväni jotain vaille jos jo nyt joutuisin muuttamaan elämäntyylini vanhukseksi, olen parempikuntoinen ja terveydeltäni parempi kuin moni kolmevitonen. Ymmärrän miksi kolmekymppiset naiset voivat ihastua ikäisiini miehiin mutta kannattaa muistaa, että tuo ikäero tuntuu huomattavasti suuremmalta kun itse olette sen miehenne ikäisiä. Eikä se mieskään kykene teistä paljon iloa silloin saamaan, juttelee mieluummin teidän vanhempienne kanssa niistä vanhoista ajoista, omasta nuoruus ja lapsuusajastaan, sinne se ajatus vanhemmiten kääntyy.

Minä 18, mies 22. Ikäeroa siis 3v 10kk.

Nuoria ollaan, varsinkin minä, mutta eiköhän se tästä.

Minä 25, mies 26. Vuosi ja 19 päivää ikäeroa :D

Vierailija kirjoitti:

Oma isäni oli 30 kun sai minut. Nyt 55-vuotiaana kun seuraan häntä ja vertaan elämääni kyllä hieman surettaa nuo hyvin suuren ikäeron pariskunnat. MInä elän aktiivista työssäkäyvän arkea, lapset aikuisia, seurustelen ikäiseni miehen kanssa, matkustelemme, hiihdämme, rakastelemme. Isä sairastaa toista syöpää, tasapaino alkaa kärsiä hoidoissa, aina ei pääse vessaan. Keskustelut kääntyvät menneisyyteen josta mielellään äitini kanssa puhuukin, lähimuisti alkaa heiketä. Äitini, samanikänen isäni kanssa, auttaa ja ymmärtää. Itse kokisin jääväni jotain vaille jos jo nyt joutuisin muuttamaan elämäntyylini vanhukseksi, olen parempikuntoinen ja terveydeltäni parempi kuin moni kolmevitonen. Ymmärrän miksi kolmekymppiset naiset voivat ihastua ikäisiini miehiin mutta kannattaa muistaa, että tuo ikäero tuntuu huomattavasti suuremmalta kun itse olette sen miehenne ikäisiä. Eikä se mieskään kykene teistä paljon iloa silloin saamaan, juttelee mieluummin teidän vanhempienne kanssa niistä vanhoista ajoista, omasta nuoruus ja lapsuusajastaan, sinne se ajatus vanhemmiten kääntyy.

Näinhän se on. Omaa tuttavapiiriä kun katselee, niin eipä monta edes kuusikymppistä miestä ole, joille ei olisi jo kertaalleen pallolaajennusta tehty.

Ajattelen kuitenkin, että oma asiansa, jokainen tekee valintansa ja elää niiden kanssa. Mutta sitä toivoisi, että ymmärtäisivät olla hankkimatta lapsia kovin vanhan kumppanin kanssa. Omat vanhempani olivat nelikymppisiä syntyessäni ja kyllä oli valtava se sukupolvien välinen kuilu, he  olivat kuin joidenkin muiden isovanhemmat. Takaraja lisääntymiselle on mielestäni 45 v ja miehille ehkä vielä vähän alempi, juuri tuon nopeasti heikkenevän terveyden takia. Ihan siis lapsia ajatellen. Puolisohan on itse saanut kumppaninsa valita.

46 ja 50 v

Molemmat 31v, minä 1,5 kk miestä vanhempi. Hänen sukunsa mielestä olen miehelle vanha puolisoksi ja tästä aina jaksetaan muistuttaa.

Minä 29, mies 31.

Vierailija kirjoitti:

Molemmat 31v, minä 1,5 kk miestä vanhempi. Hänen sukunsa mielestä olen miehelle vanha puolisoksi ja tästä aina jaksetaan muistuttaa.

Huumoriveikkoja ilmeisesti.

14 v <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 31 vuoden ikäero mikä tietysti oli alussa (neljä vuotta sitten) ja varmaan vieläkin aikamoinen yllätys perheelle ja ystäville mutta yhdessä ollaan kuitenkin pysytty!

Minä 26, mies 57.

Vaihtelet nyt vaippoja lapsillesi ja ennen lapsenlapsia miehellesi. Meneehän se noinkin.

Oliko kiva kommentti?

Ilkeä ihminen.

Ei toi oo ilkeilyä. Miksei saa sanoa niinkuin on?

16v ikäeroa. Minä 32 ja mies 47. Ikinä en ole rakastanut ketään näin paljon. En koskaan muista ikäeroa, miehelläni on nuori sydän (tai sitten minulla on vanha sydän, niinkuin äitini sanoi kerran). Ollaan onnellisia yhdessä, toivottavasti yhteistä elämää on jäljellä kauan.

Mitä isoon ikäeroon ja tulevaisuuteen tulee, ajattelen että olisi ihan typerää olla huolissaan. Koskaan ei tiedä milloin sairastuu tai kuolee, oli sitten nuori tai vanha. Meillä on nyt ihanaa yhdessä ja se on ainoa mikä merkitsee. En anna onneni mennä ohi suun vain siksi, että mies on sattunut syntymään minua ennen.

6v. Ihan perus, eihän tuota edes huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma isäni oli 30 kun sai minut. Nyt 55-vuotiaana kun seuraan häntä ja vertaan elämääni kyllä hieman surettaa nuo hyvin suuren ikäeron pariskunnat. MInä elän aktiivista työssäkäyvän arkea, lapset aikuisia, seurustelen ikäiseni miehen kanssa, matkustelemme, hiihdämme, rakastelemme. Isä sairastaa toista syöpää, tasapaino alkaa kärsiä hoidoissa, aina ei pääse vessaan. Keskustelut kääntyvät menneisyyteen josta mielellään äitini kanssa puhuukin, lähimuisti alkaa heiketä. Äitini, samanikänen isäni kanssa, auttaa ja ymmärtää. Itse kokisin jääväni jotain vaille jos jo nyt joutuisin muuttamaan elämäntyylini vanhukseksi, olen parempikuntoinen ja terveydeltäni parempi kuin moni kolmevitonen. Ymmärrän miksi kolmekymppiset naiset voivat ihastua ikäisiini miehiin mutta kannattaa muistaa, että tuo ikäero tuntuu huomattavasti suuremmalta kun itse olette sen miehenne ikäisiä. Eikä se mieskään kykene teistä paljon iloa silloin saamaan, juttelee mieluummin teidän vanhempienne kanssa niistä vanhoista ajoista, omasta nuoruus ja lapsuusajastaan, sinne se ajatus vanhemmiten kääntyy.

Näinhän se on. Omaa tuttavapiiriä kun katselee, niin eipä monta edes kuusikymppistä miestä ole, joille ei olisi jo kertaalleen pallolaajennusta tehty.

Ajattelen kuitenkin, että oma asiansa, jokainen tekee valintansa ja elää niiden kanssa. Mutta sitä toivoisi, että ymmärtäisivät olla hankkimatta lapsia kovin vanhan kumppanin kanssa. Omat vanhempani olivat nelikymppisiä syntyessäni ja kyllä oli valtava se sukupolvien välinen kuilu, he  olivat kuin joidenkin muiden isovanhemmat. Takaraja lisääntymiselle on mielestäni 45 v ja miehille ehkä vielä vähän alempi, juuri tuon nopeasti heikkenevän terveyden takia. Ihan siis lapsia ajatellen. Puolisohan on itse saanut kumppaninsa valita.

Juuri noin. HIeman kyllä surettaa noiden miesten puolesta nämä suuren ikäeron avioliitot. Tutkitusti näihin päätyvät miehet, joilla rahaa ja tai asemaa, työläispiireissä hyvin harvinaisia. Ja lähes aina se mies on se vanhempi. Entä kun eläkkeelle mennessä se asema häviää ja rahakin vähenee, ainakin nykyeläkesuuntauksella? Surullisemman tapauksen näin kun 20 v nuorempi nainen ylpeili saavutuksellaan kun sai naimisissa olevan miehen rakastumaan itseensä (humalapäissään huusi: olette vain kateellisia kun sain näin hyvän miehen), mutta miespä sairastuikin vakavasti pian häiden jälkeen. Tuli pikaero eikä tuota nuorikkoa juuri sairaalassa nähty, se  ex vaimo aikuisten lasten kanssa siellä sairaalassa vieraili.

Koskaan ei voi tietää miten elämä menee mutta todennäköisyyksiä voi väestöjakauman avulla miettiä. Ja 55-vuotiaana, aktiivisena, hyväkuntoisena ja viriilinä naisena EN haluaisi olla sidottu 85-vuotiaaseen mieheen, tuon ikäisestä isästä huolehdin tietenkin yhdessä sisarusteni kanssa.

Minä 41, mies 35. Kolme lasta ja yhdessä 12 vuotta.

Minä 24, mies 26. Ikäeroa 1v 10kk.