15-vuotiaalla ei ole lupaa määritellä omaa suuntautumistaan, joten 15-vuotias ei voi olla hetero
Näin ovat maailman laittaneet.
Sedät ja tädit ovat nyt palstalla päättäneet, että 15-vuotiaat eivät ole tarpeeksi kypsiä kertomaan omasta suuntautumisestaan. Siten alaikäiset eivät voi ilmoittaa olevansa heteroita, koska sen ikäisten lasten tulisi olla vapaita aikuisten määritelmistä ja yliseksualisoituneesta kulttuurista.
Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että ajatellessaan 15-vuotiasta homoa sedät ja tädit alkavat heti ensimmäiseksi ajatella seksiä 15-vuotiaan lapsen kanssa. Normaalit ihmiset ymmärtävät, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole yhtä kuin seksi, mutta valitettavasti meidän on mukautettava maailma sellaiseksi, että vähän yksinkertaisemmatkin ymmärtävät asiat.
Siksi tästä eteenpäin seksuaalinen suuntautuminen ylipäänsä on kielletty alle 18-vuotiailta. Kansalaisaloite avattaneen lähipäivinä.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
On kyllä huolestuttavaa, että aikuiset jaksavat päivästä toiseen jauhaa lasten seksuaalisuudesta anonyymeilla nettipalstoilla. 15-vuotias vuoden homo on vuoden homo juuri siksi, että muutkin 15-vuotiaat homot saisivat tuntea olevansa hyväksyttyjä ja homouden olevan ihan ok.
Mieleen muisti Robin kesäkumibiisin laulajana - myös kesäkumikampanja on suunniteltu ennen kaikkea nuorille, mutta mammat alkoivat heti ajatella seksiä alaikäisen Robinin kanssa ja kohuhan siitä syntyi. Siitä Sannin biisistä en muuten edes aloita.
Aikuisilla on joku ihmeen tarve omia lasten ja nuorten luonnollinen seksuaalisuus itselleen - siitähän seksuaalinen hyväksikäyttökin kumpuaa.
...siis vallankäytöstä lapsia tai nuoria kohtaan. Aikuiset määrittelevät jatkuvasti lasten ja nuorten seksuaalisuutta eivätkä annan näiden olla oma itsensä. Jos 15-vuotias ilmoittaa olevansa homo niin sitä pitäisi kunnioittaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että ajatellessaan 15-vuotiasta homoa sedät ja tädit alkavat heti ensimmäiseksi ajatella seksiä 15-vuotiaan lapsen kanssa. Normaalit ihmiset ymmärtävät, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole yhtä kuin seksi, mutta valitettavasti meidän on mukautettava maailma sellaiseksi, että vähän yksinkertaisemmatkin ymmärtävät asiat.
Tässä ei ole mitään uutta. Pelkästään seksiin keskittyminen on ihan tyypillinen homofoobikoiden tapa käsitellä homoseksuaalisuutta - aivan kuin ihmisen seksuaalisuus ja parisuhde-elämä olisi pelkkää penetraatiota! Tässä Vuoden homo -tapauksessa homofobia yritetään peitellä "lapsiin kohdistuvalla huolella" - kuinka tyypillistä.
Samat tyypit ovat sitä mieltä, että Jeesus oli hetero, vaikka missään kohtaa Raamattua ei sanota niin.
Vierailija kirjoitti:
Samat tyypit ovat sitä mieltä, että Jeesus oli hetero, vaikka missään kohtaa Raamattua ei sanota niin.
Ja valkoihoinen, vaikka syntyi lähi-Idässä...
15-vuotias saa aivan vapaasti päättää suuntautumisistään. Vierailla aikuisilla ei sen sijaan ole asiaa nostaa tämän alaikäisen yksityisasioita julkisuuden valokeilaan. Eikä edes 16-vuotiaan.

"Yksityisasioita", kun kyse on avoimesti homosta teinijulkkiksesta. Kunnon moralisti :D
Vierailija kirjoitti:
Näin ovat maailman laittaneet.
Sedät ja tädit ovat nyt palstalla päättäneet, että 15-vuotiaat eivät ole tarpeeksi kypsiä kertomaan omasta suuntautumisestaan. Siten alaikäiset eivät voi ilmoittaa olevansa heteroita, koska sen ikäisten lasten tulisi olla vapaita aikuisten määritelmistä ja yliseksualisoituneesta kulttuurista.
Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että ajatellessaan 15-vuotiasta homoa sedät ja tädit alkavat heti ensimmäiseksi ajatella seksiä 15-vuotiaan lapsen kanssa. Normaalit ihmiset ymmärtävät, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole yhtä kuin seksi, mutta valitettavasti meidän on mukautettava maailma sellaiseksi, että vähän yksinkertaisemmatkin ymmärtävät asiat.
Siksi tästä eteenpäin seksuaalinen suuntautuminen ylipäänsä on kielletty alle 18-vuotiailta. Kansalaisaloite avattaneen lähipäivinä.
Höpö, kuka sellaista on muka väittänyt, ettei 15-vuotias muka voisi julistaa omaa seksuaalista suuntautuneisuuttaan? Tottakai saa.
Ja se vuoden homo -palkinnon saaja oli söpö ja vaikuttaa fiksulta. Varmasti 90% ihmisistä ajattelee näin, ne vaan ei jaksa kirjoittaa. Ainoastaan ne kirjoittavat, joilla on jotain ongelmia asian kanssa. Eli tällöin kokonaiskuva asiasta vääristyy.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Samat tyypit ovat sitä mieltä, että Jeesus oli hetero, vaikka missään kohtaa Raamattua ei sanota niin.
Jeesus vaikuttaa evankeliumien perusteella aseksuaalilta koskaan minkäänlaista mainintaa vaimosta tai tyttöystävästä ei ole. Homous olisi varmasti aiheuttanut Jeesuksessa kovia sisäisiä ristiriitoja koska tietää Isänsä jyrkän suhtautumisen homouteen. Nämä olisi todennäköisesti mainittu evankeliumeissa jos niitä olisi ollut. Kyllähän Raamatussa miesten kesken makaamisesta mainitaan useammassa paikassa joten ei konsepti täysin vieras ole.
Vierailija kirjoitti:
15-vuotias saa aivan vapaasti päättää suuntautumisistään. Vierailla aikuisilla ei sen sijaan ole asiaa nostaa tämän alaikäisen yksityisasioita julkisuuden valokeilaan. Eikä edes 16-vuotiaan.
Mutta jos 18-vuotias kertoo julkisuuden valokeilassa, että oli umpihomo jo 13-vuotiaana, kelpaako tämä sinulle? Tai jos 18-vuotias nuori nainen kertoo aloittaneensa seksielämän jo 13-14-vuotiaana?
Vierailija kirjoitti:
15-vuotias saa aivan vapaasti päättää suuntautumisistään. Vierailla aikuisilla ei sen sijaan ole asiaa nostaa tämän alaikäisen yksityisasioita julkisuuden valokeilaan. Eikä edes 16-vuotiaan.
Käsittääkseni tämä 15-vuotias on ihan itse omilla ansioillaan päässyt julkisuuteen, ja tavoitteellisesti pyrkinytkin siihen. Jos tuota sinun logiikkaasi tässä asiassa noudatettaisiin, kukaan ala-ikäinen ei saisi esiintyä julkisesti missään.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
15-vuotias saa aivan vapaasti päättää suuntautumisistään. Vierailla aikuisilla ei sen sijaan ole asiaa nostaa tämän alaikäisen yksityisasioita julkisuuden valokeilaan. Eikä edes 16-vuotiaan.
"Yksityisasioita", kun kyse on avoimesti homosta teinijulkkiksesta. Kunnon moralisti :D
Se on yksityisasia muille aikuisille vaikka alaikäinen teini siitä miten youtubettaa. Alaikäisen youtubettelijan seksuaalisen suuntautumisen käyttö kyseisen suuntautumisen mainostamiseen aikuisten taholta on mautonta.
Kaffepulla kirjoitti:

Pötyä. Kun kyse on seksuaalisesta suuntautumisesta alaikäistä on jo juridiikankin takia käsiteltävä varovammin kuin jos vaikka kyse olisi beatbox taiturista tms ei-seksuaalisesta asiasta.

Aivan, aivan, olet homofoobikko ja käytät lasta sen oikeuttamisessa. Hyi.

Vastaatko tähän: Mutta jos 18-vuotias kertoo julkisuuden valokeilassa, että oli umpihomo jo 13-vuotiaana, kelpaako tämä sinulle? Tai jos 18-vuotias nuori nainen kertoo aloittaneensa seksielämän jo 13-14-vuotiaana?
Vierailija kirjoitti:
Pötyä. Kun kyse on seksuaalisesta suuntautumisesta alaikäistä on jo juridiikankin takia käsiteltävä varovammin kuin jos vaikka kyse olisi beatbox taiturista tms ei-seksuaalisesta asiasta.
No miten asiaa pitäisi "käsitellä" sinusta? Tuo nuori kertoi itse asiasta omalla YouTube -tilillään ihan vapaaehtoisesti. Olisiko video sinusta pitänyt poistaa, vai mikä se oikea "käsittely" tälle asialle olisi mielestäsi ollut?
🇺🇦🇮🇱
Juridiikka ymmärtänee eron seksin ja seksuaalisen suuntautumisen välillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
15-vuotias saa aivan vapaasti päättää suuntautumisistään. Vierailla aikuisilla ei sen sijaan ole asiaa nostaa tämän alaikäisen yksityisasioita julkisuuden valokeilaan. Eikä edes 16-vuotiaan.
"Yksityisasioita", kun kyse on avoimesti homosta teinijulkkiksesta. Kunnon moralisti :D
Se on yksityisasia muille aikuisille vaikka alaikäinen teini siitä miten youtubettaa. Alaikäisen youtubettelijan seksuaalisen suuntautumisen käyttö kyseisen suuntautumisen mainostamiseen aikuisten taholta on mautonta.
Aivan, aivan, olet homofoobikko ja käytät lasta sen oikeuttamisessa. Hyi.
Vastustan alaikäisen käyttöä minkä tahansa seksuaalisen suuntauksen mainostamiseen. Antakaa alaikäisten olla rauhassa ja löytää itsensä ilman mediarummutusta.