Mikä mun ekaluokkalaista vaivaa, olen aika neuvotan jo,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sit tokan syysloman jälkeen (olin aiemmin antanu luvan kaikkiin tarpeellisiin tukitoimiin ja tutkimuksiin) lapsi siirrettiin erityisopetuksen pienryhmään äikän ja matikan tunneiksi. Ja kas, edistyminen oli 2kk:ssa sama, ku siihen asti koko kouluaikana.

Mun lapsi ei vaan pystyny keskittymään lähes 30 oppilaan ryhmässä.

Vain äidinkielen ja matikan osalta? Muissa aineissa pystyy keskittymään isossa joukossa?

En ole se kenelle esität kysymyksen, mutta keskittyminen herpaantuu  herkästi aineissa, jotka tuottavat hankaluuksia. Ei jaksa tai halua alkaa opetella ja keskittyä.

Muistetaan nyt kuinka paljon opettajat ovat viime aikoina valittaneet työnsä raskaudesta. Haukkua osaavat, mutta missä se hyvä palaute, joka tasoittaa?

Onko teillä kotona ollut jotain muutoksia verrattuna aiempaan tilanteeseen? Jos ei, niin asia liittyy kouluun ja sitä on aika mahdoton kotoa käsin yksin lähteä korjaamaan. Tuollaisessa tilanteessa pelkkä viestittely on aika hedelmätöntä ja kannattaisi varmaan ehdottaa tapaamista koululle niin, että lapsi, opettaja ja vanhemmat ovat kaikki paikalla (mahdollisesti myös kuraattori ja erityisopettaja).

Veikkaan, että lapsi oireilee nyt jotain - oppimisvaikeuksia, kiusaamista tai jotain muutosta kotona tai koulussa.

Voisiko lapsella olla vain turhautuneisuutta, kun ei kykene oppimaan muiden tahdissa?

Se on siitä lapsen rankaistuksesta kiinni ei noi tietokone takavarikot muutakun ärsytä lasta lapselle pitää olla kuri niin lapsi ei uskalla tehdä tuollaista kun tietää seuraukset erään kaverini perheessä lapsella ei ollut kuria ollenkaan ja hänestä tuli oikea häirikkö oppilas kuri pitää olla mutta en tarkoita että koko ajan.

Oletko jutellut lapsen luokkakavereiden vanhempien kanssa? Mitä mieltä he ovat opetuksesta, tunnelmasta koulussa jne.? Tuollaiset tokaisut, että "en ole jättämässä lasta luokalle" eikä muuta, kuulostavat minusta aika karuilta. Minulla on kaksi lasta ja kyllä nimenomaan ne ekatokan opettajat ovat usein aika innostuneita, empaattisia ja halukkaita oikeasti pohtimaan asioita laajemminkin kuin luokalta pääsemisen kannalta. Mielestäni ekaluokkalaiset ovat usein aika kilttejä koulussa, kotona voi enemmän olla uhmaa. Jos siellä kiroillaan luokassa jne., ei opettajalla ole ehkä homma ihan hanskassa. Kirjoitit jossain viestissä, että tuon kaiken uhmakkuuden lisäksi lapsi ei halua olla yksin kotona, on pelokas, ja minusta se pitäisi ottaa vakavasti. Siihen ei pitäisi reagoida rangaistuksilla. Voi olla, että lapsi oireilee isän masennusta. Lapsen logiikalla voi ajatella niinkin, että isä on masentunut hänen takiaan? Sinua tämä koettelee nyt kovasti ja lähetän voimia. Jos opettaja on jatkossakin yhtä harvasanainen, ottaisin yhteyttä vaikka koulupsykologiin, et tarvitse siihen opettajaa tietysti edes välikädeksi.

Lapsille ei ole puhuttu isän masennuksesta, mutta olen kyllä tosi kovilla nyt äitinä. Kotona on raskasta, ja meidän vanhempien välit aika huonot. Mulla ei ole oikein mitään tuttavaa kenen kanssa tätä puhuisi. Koen olevani epäonnistunut. Lapsi lukee kotona aika kivasti, takkuaa toki, mutta kuitenkin. Käsiala on parantunut kovasti, matikka menee oikein hyvin. Mutta koskaan ei tule hyvää palautetta. Lapsi on sellainen helposti itkevä ja herkkä. Nytkin kertoi itkeneensä tuon kaverin tönäisyn vuoksi kovasti. Luulen, että on joutunut vähän sylkykupiksi. Tekisi mieli kysyä näistä tönimisistä opelta vietitse, mutta kun tuntuu sekin vaikealta. Pelkään, että se provosoi tätä tilannetta. Tosiaan kaikki yhteydenpito on viestien varassa, ne ovat sellaisia huomautuksia tai pyyntöjä puhua lapsen kanssa. Silloin kun soitin perään, ope oli aika harvasanainen, ei ole sellainen keskusteleva. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sit tokan syysloman jälkeen (olin aiemmin antanu luvan kaikkiin tarpeellisiin tukitoimiin ja tutkimuksiin) lapsi siirrettiin erityisopetuksen pienryhmään äikän ja matikan tunneiksi. Ja kas, edistyminen oli 2kk:ssa sama, ku siihen asti koko kouluaikana.

Mun lapsi ei vaan pystyny keskittymään lähes 30 oppilaan ryhmässä.

Vain äidinkielen ja matikan osalta? Muissa aineissa pystyy keskittymään isossa joukossa?

No, muissa aineissa opuskelevat toiminnallisesti, eli eivät tee vastaavasti tehtäviä. Matikan osalta ei ole mitään oppimisvaikeuksia. Tuo oli open päätös..

Vierailija kirjoitti:

Lapsille ei ole puhuttu isän masennuksesta, mutta olen kyllä tosi kovilla nyt äitinä. Kotona on raskasta, ja meidän vanhempien välit aika huonot. Mulla ei ole oikein mitään tuttavaa kenen kanssa tätä puhuisi. Koen olevani epäonnistunut. Lapsi lukee kotona aika kivasti, takkuaa toki, mutta kuitenkin. Käsiala on parantunut kovasti, matikka menee oikein hyvin. Mutta koskaan ei tule hyvää palautetta. Lapsi on sellainen helposti itkevä ja herkkä. Nytkin kertoi itkeneensä tuon kaverin tönäisyn vuoksi kovasti. Luulen, että on joutunut vähän sylkykupiksi. Tekisi mieli kysyä näistä tönimisistä opelta vietitse, mutta kun tuntuu sekin vaikealta. Pelkään, että se provosoi tätä tilannetta. Tosiaan kaikki yhteydenpito on viestien varassa, ne ovat sellaisia huomautuksia tai pyyntöjä puhua lapsen kanssa. Silloin kun soitin perään, ope oli aika harvasanainen, ei ole sellainen keskusteleva. Ap

Lapset ovat aika herkkiä vaistoamaan myös kodin tunnelmaa. Tunnetko itse mistään  iloa ja näytätkö sitä koskaan kotona, vai oletko ihan uupunut jo? Lapsi voi olla huolestunut  kotioloista varsinkin, kun ei saa vastauksia ehkä mielessä oleviin kysymyksiin. Kannattaisiko sinun puhua lapselle yleensä ihmisten jaksamisesta ja että aina ei mene niin kovin hyvin, mutta että aina on toivoa ja eteenpäin mennään?  Jos vaan jaksat, näyttele nyt vahvaa ja rauhallista. Puhu siitä tönimisestä ja kysy  lapsen kokemuksia ja millaisia tunteita se hänessä herätti. Tuntuu, että sekin asia painaa häntä. Ole kuulolla ja pyri olemaan "luotsi", joka johdattelee lasta elämän karikoissa kohti rantaa. Kehu muutamasta asiasta poikaasi päivittäin, vaikka kuinka pienestä. Sinulle sanoisin, että olet aikamoinen leijonaemo ja sisukas äiti. Hae myös itsellesi apua. Itse lähetän sinulle kantavia ajatuksia. Olen äitinä kokenut paljon pahoja vaikeuksia,  mutta aikuisen pojan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsille ei ole puhuttu isän masennuksesta, mutta olen kyllä tosi kovilla nyt äitinä. Kotona on raskasta, ja meidän vanhempien välit aika huonot. Mulla ei ole oikein mitään tuttavaa kenen kanssa tätä puhuisi. Koen olevani epäonnistunut. Lapsi lukee kotona aika kivasti, takkuaa toki, mutta kuitenkin. Käsiala on parantunut kovasti, matikka menee oikein hyvin. Mutta koskaan ei tule hyvää palautetta. Lapsi on sellainen helposti itkevä ja herkkä. Nytkin kertoi itkeneensä tuon kaverin tönäisyn vuoksi kovasti. Luulen, että on joutunut vähän sylkykupiksi. Tekisi mieli kysyä näistä tönimisistä opelta vietitse, mutta kun tuntuu sekin vaikealta. Pelkään, että se provosoi tätä tilannetta. Tosiaan kaikki yhteydenpito on viestien varassa, ne ovat sellaisia huomautuksia tai pyyntöjä puhua lapsen kanssa. Silloin kun soitin perään, ope oli aika harvasanainen, ei ole sellainen keskusteleva. Ap

Miksi ette puhu isän masennuksesta? Lapsi ymmärtää, että jokin on pielessä, mutta on yksin hämmennyksensä kanssa, kun aikuiset ei puhu. Onko yllätys, jos oireilee?

Lapsille voi tosiaan kertoa masennuksesta. Esimerkiksi käyttämällä termiä "aivosairaus" ja tämä sairaus vaikuttaa tavoilla x sairastuneen käyttäytymiseen. Toki on sitten suotavaa että isä on jo hoidon piirissä asian suhteen, että voi senkin lapsille sanoa. Tästä kertomisesta ikätasoisesti löytyy varmasti netistä ohjeitakin, eri mielenterveysyhdistysten sivuilta jne.

Jos ei yhteistyö open kanssa suju, ota yhteyttä kuraattoriin, koulupsykologiin tai kouluterkkaan, tai vaikka kaikkiin. Mut ethän sä voi "pelätä" opettajan kanssa keskustelua sillä perusteella että open viestinnässä on puutteita. Jos koulusta ei tule mistään mitään apuja niin perheneuvola on sitten seuraava osoite.

Tosiaan kovasti tsemppiä!

Älykäs lapsi on tyypillisesti tuntosarvet ojossa ja tajuaa kyllä että kaikki ei kotona ole Ok. Kyllä isän masennuksesta ja siitä että äiti saa vähän tsempata ekstraa kannattaa hänenkin kanssaan puhua - ja korostaa, että meidän perhe on Ok ja isä ja äiti molemmat rakastaa sinua ja että ei pidetä salaisuuksia vaan kurjistakin asioista voi jutella (hän voi 'säästää' sinua koska tajuaa että sinä et oikein jaksa). Itse en ehkä puhuisi masennuksesta 'aivosairautena' - se voi lapsen korviin kuulostaa tosi uhkaavalta? Kertoisin ennemmin, että (kun iskällä ei nyt ole työtä/töissä on rankkaa/tms) niin iskälle tulee helposti masennusaikoja, jolloin iskä ei jaksaisi tehdä mitään ja kaikki asiat tuntuu kurjilta (voi olla että saatte tästä hyvän keskustelun lapsenkin arjesta ja murheista). Mutta että yhdessä me selvitään ja iskälläkin on paljon helpompaa kun hän saa tehdä juttua x lapsen kanssa?

Minulla on 4- ja 6-vuotiaat lapset. Ihan avoimesti olen puhunut masennuksesta, miten en aina jaksa, mutta yritän parhaani niinä hetkinä kun jaksan. Olen kertonut, että välillä voin olla äkäinen ja kuinka silti rakastan. Huonojen hetkien jälkeen palaan aina tähän sairauteen ja siitä lapsia muistutan. Kerron myös, mitä hoitoja siihen on eli en jätä lapsia miettimään asiaa yksinään ja annan toivoa.

Kannattaa nyt selvittää koulussa tarkemmin, millaisissa tilanteissa oireilua tulee ja missä aineissa. Sujuuko yksilötyö, parityö, ryhmätyö jne., ovatko välkät ongelmallisia vai tunnit. Ihan lapselta ja opelta kyselemällä.

Saisko perheneuvolaan aikaa. Voisivat ohjata miten isän masennuksesta keskustellaan.

Vierailija kirjoitti:

Saisko perheneuvolaan aikaa. Voisivat ohjata miten isän masennuksesta keskustellaan.

Kannattaa soittaa ensin ihan tavalliseen neuvolaan jos ei saa pian aikaa perheneuvolaan. Neuvolassa voi sitten yhdessä miettiä miten eteenpäin ja varmaan jatkossa mentävä selvittämään lapsen ongelmia ja ratkaisuja, psykologi, terapiaa jne...monien asioiden ja tekijöiden kartoittamisesta lähdettävä liikkeelle.

Minulla on myös ekaluokkalainen ja rankkaahan se on, kun sekä sosiaaliset että akateemiset taidot eivät ole ihan huippua. Annetaan poikiemme olla ihan pikkuisia, helliteltäviä mamman mussukoita kotona, ulkomaailmasta paineet ovat kovat. Aikaa, kiinnostusta lapsen asioihin, rakkautta ja läheisyyttä.

Jaksamista koko teidän perheelle!