Eläinlääkäreistä varoituksen sana (Turku)
Vein koirani Turun Tuhatjalkaan ilmaiseen hampaiden arviointiin. Hoitaja ilmoitti, että ei ole mitään akuuttia ja hammaskivitilannekin on ihan ok. No, halusin kuitenkin varata ajan hammaskiven poistoon ja koira meni sinne sitten jo samalla viikolla. Hammaskiven poiston jälkeen minulle annettiin koiran hammaskartta ja ilmoitettiin, että yhdeksän hammasta tulisi poistaa ja mieluiten mahdollisimman pian. Pyysin, että lähettävät hinta-arvion sähköpostiin ja sain tietää, että operaation hinta tulisi maksamaan 800-1000 euroa.
Päätin vertailla hintoja, sillä operaatio on kuitenkin iso ja pyysin hinta-arvion Jaravet -nimiseltä klinikalta. Jaravetilta vastattiin hinta-arvioksi 400-600 euroa. No ei siinä mitään, minulla oli tiedossa, että hintahaitari operaatioilla on aika valtava klinikoiden välillä.
Päätin viedä koiran Jaravetiin ja tänään, reilu viikko hammaskivenpoiston jälkeen, Jaravetin eläinlääkäri soitti minulle, että koiralta ei tarvitse poistaa kuin vain kaksi hammasta ja HAMMASKIVEN POISTO ON TEHTÄVÄ UUDELLEEN, koska sitä ei oltu tehty tarpeeksi huolellisesti edellisellä lääkärillä.
Ihmettelen tässä vain, että miten ihmeessä Tuhatjalassa ollaan noin vain poistamassa 9 hammasta koiralta, jos tarvetta oikeasti on vain kahden hampaan poistoon. En haluaisi uskoa, että Jaravet tieten tahtoen haluaisi kieltäytyä rahakkaasta operaatiosta ilman painavaa syytä.
Aivan käsittämätön juttu ja haluaisin kuulla, jos jollain muulla on ollut samankaltaisia kokemuksia.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Netistä ei löydy enää koko Tuhatjalkaa Turusta, onko lopettanut vai vaihtanut nimeään (huonon palautteen vuoksi).
Tuhatjalallahan oli aikoinaan Turun Kaupungin pieneläinpäivystys, mutta soppari irtisanottiin valitusten vuoksi.
Näyttäis olevan nykyisin Omaeläinklinikka
Olen käynyt siellä monta kertaa eri elukoitten kanssa, ja aina on palvelu ollut priimaa ja kohteliasta.
Kannattaa selvittää ja ottaa ylös itselle kaikki tarpeeksi lähellä olevat klinikat, että olisi mihin soittaa mihin aikaan tahansa. Huonot pitäisi saada yhteistoimin pois alalta, ei varmaankaan riipu vain klinikan "hengestä", vaan kyse on siitä, että väärät ihmiset ovat alalla. Ei siis pidä palkata minnekään muuallekaan, eihän niitä voi joka hetki toinen lääkäri vahtia, ja hoitajat nyt eivät uskalla sanoa mitään.
Joku voisi listata tähän ketjuun ne päivystävät (ja hyvämaineiset) klinikat.
Vierailija kirjoitti:
Joo ei toi hinta mua yllättänyt niinkään vaan juuri se, että he halusivat poistaa yhdeksän hammasta, kun toinen taas lääkäri sanoo, että vain kaksi pitää poistaa. Ja, että se hammaskiven puhdistus ei oltu tehty tarpeeksi perusteellisesti, että se pitää uusia.
ap
Onhan se ylellinen elämäntapa jonkun maksettava. Voi sitten tilata sen muskeliveneen niillä rahoilla.
herrajumala joku valitus menemään. Pyri hankkimaan lausunnot todisteeksi.
Hyvää palvelua saanut aina Tuhatjalassa... pelastivat kerran koiran hengen , toisen klinikan epäonnistuneen operaation jälkeen . Tänään hoitivat myös rauhoituksessa tehtävät hoidot hyvin . Hintataso on tosin korkea ..
Jaravetistä on hyviä kokemuksia ja mukava palvelu ollut aina :)
Ihmisellekin voi käydä hampaan kanssa noin. Multa lähti paikka ja menin vieraalle hammaslääkärille (oma oli lomalla). Hän sanoi, että on pakko tehdä juurihoito. Minä vielä halusin, että varmistetaan röntgenkuvalla ja juu, on pakko. Laittoi väliaikaisen paikan ja käski varata ajan juuri hoitoon.
Menin omalle lääkärille ja sanoi, ettei mitään juurihoitoa tarvita. Kaikki kunnossa edelleen 15 vuoden kuluttua. Ohis
Tuhatjalasta ei mitään hyvää sanottavaa! Onneksi päivystys saatiin pois sieltä kuoleman klinikalta. Meillä oli hyvin lähellä koiralla hengenlähtö, kun heräsimme yöllä siihen, että koira laski alleen, ei pystynyt kävelemään, läähätti kuin kuolemankielissä. Veimme äkkiä Tuhatjalkaan yöpäivystykseen ja totesin jo koiraa viedessä, että sillä on krooninen pissatulehdus ja tämä ei ole sitä! Käskivät kuitenkin ottaa pissanäytteen ja sehän onnistui hienosti, kun koira jokaisella kävely-yrityksellä kaatui naamalleen. Diagnoosihan oli yllätys, yllätys: Pissatulehdus, menkää kotiin! En suostunut tähän vaan sen verran hysteerisenä vaadin koiraa tippaan ja seurantaan yön ajaksi, jotta voin viedä sen elossa aamulla toiseen eläinlääkäriin. Lopulta pitkin hampain ottivat sisään. Seuraavana päivänä veimme koiran Eläinsairaalaan, missä sillä todettiin punkin aiheuttama sydänlihastulehdus ja kerrottiin, että koira olisi kuollut yön aikana, mikäli ei olisi ollut tipassa. Puistattaa vieläkin vaikka tästä on jo yli neljä vuotta aikaa.
Sama eläinten tappaminen jatkuu nyt nimellä omaeläinklinikka. Onneksi päivystys siirtyi evidensialle.
Onko kokemuksia kun muuttunu Omaeläinklinikaksi?
Vierailija kirjoitti:
Älkää narisko koirienne vuoksi.
Narisen aivan varmasti. Monta kertaa vielä.
Mieluummin koirien vuoksi, ei ihmisten.
Kokemuksia omaeläinklinikasta nykyään??
Oi ei! En voi muuta kuin huudahtaa,sydän pamppaillen olen lukenut kokemuksianne omaeläinklinikan tekemistä virheistä,itselläni oma koira oli hammaspuhdistuksessa ja tiesin tehneeni maailmanluokan virheen astuessani suloisen koiruuteni kanssa sisälle liikkeeseen.Valitettavasti asia valkeni minulle vasta hoidon jälkeen ja luulin olevani ainoa tapaus koko maailmankaikkeudessa!Pahin oli jo tapahtunut,koirani kärsi pitkän ajan toimenpiteestä ja kaikenkukkuraksi hampaat eivät näyttäneet minusta puhtailta,minulle selitettiin kaikensorttista ja ehdotettiin uusintaa puoleen hintaan.Olin kuitenkin aivan saletti varma siitä,ettei koirani enää tuohon liikkeeseen mene tassuttelemaan.Huomio siitä,että myös tassusankari on asiakas ja voi kertoa tykkääkö vai ei paikan meiningeistä.Tämän jälkeen koirani ei halunnut, vaan kun olimme lähellä liikettä,hän halusi kotiin takaisin.
Nyt kysyisinkin teiltä rakkaat koirat ja niiden omistajat,mikä olisi paras paikka hampaitten puhdistamiseksi?
Onko kellään kokemuksia Vetean toiminnasta?Hinnat ovat edulliset,mutta onko siellä varmasti myös hyvä hoito?
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksia omaeläinklinikasta nykyään??
En suosittele!
Kallis paikka ja tahditon eläinlääkäri.
Näin on meilläkin käynyt!
kovin ovat ystävällisiä ja kohteliaita ja elukat on aina saaneet oikein esimerkillistä kohtelua!🏽
Netistä ei löydy enää koko Tuhatjalkaa Turusta, onko lopettanut vai vaihtanut nimeään (huonon palautteen vuoksi).
Tuhatjalallahan oli aikoinaan Turun Kaupungin pieneläinpäivystys, mutta soppari irtisanottiin valitusten vuoksi.