Tampereen Vuores, millainen alue?
Mietitään alueelle muuttoa, koska mies sai Tampereelta töitä. Millaista aluetta Vuores on? Onko kovasti "keskeneräistä"? Ilmeisesti paljon on rakennettu ja vielä rakennetaan. Mitä hyviä ja huonoja puolia?
Kommentit (28)
Vain yksi bussi kulkee puolen tunnin välein. Eli autolla liikkuvat.
Uusi melko tyhjä koulu. Kaksi lähikauppaa. Ei kaupungin uimarantaa. Useita leikkipuistoja.
Itse asun Hervannassa.
Kovasti rakennetaan. Luonto lähellä, syrjässä keskustaan nähden. Kohtuu hyvät liikenneyhteydet omalla autolla, julkinen liikenne viä vähäistä. Vähän palveluja, mutta Hervantaan lyhyt matka (jossa isommat ruokakaupat) eikä Turtolaan tai Ideaparkkiinkaan oo paha matka.
Jos työ ois länsipuolella miettisin kaks kertaa. Jos keskustassa/idässä, niin voisin harkita.
En ole itse asunut Vuoreksessa, mutta olen välillä pyörinyt siellä työn vuoksi. Rauhalliselta alueelta vaikuttaa. Kivan näköisiä taloja on. Sellaisia vähän erikoisempia. Ei tavallisia harmaita laatikoita. Palveluita siellä ei juurikaan ole ja bussi kulkee huonosti. Voisin itse asua siellä, jos omistaisin auton. Vaikuttaa viihtyisältä paikalta.
Olen käynyt siellä, itse olen Hervannasta. Todella rauhalliselta vaikutti, ihanan modernia ja luontoystävällistä. Luonto on todella lähellä ja kauniita paikkoja löytyy. Palveluita on tulossa lisää ja varmasti yhteydet paranevat kun alue kasvaa ja täyttyy. Rakentamista on vielä, mutta suurin osa on tehty. Hervantaan kävelee alle puolessa tunnissa, bussilla tietysti paljon nopeammin. Hervannassa sitten kaikki palvelut joita Vuoreksessa ei ole.
Yötyöläisen on hankala liikkua ilman autoa. Bussit kulkee huonosti myöhään illalla. Päiväsaikaan pääsee hyvin.
Me muutimme aluksi ihan keskustaan kaksioon. Oli helppo tutustua kaupunkiin ja joka paikkaan pääsi julkisilla kätevästi. Asuimme pari vuotta vuokralla, tutustuimme rauhassa asuinalueisiin ja katselimme asuntoja.
Keskellä ei mitään. Jos on oma auto varmaankin ihan ok, julkisilla aika eristyksissä.
Riippui vähän omista mieltymyksistä. Itse olen asunut nyt jonkin aikaa ja tässä plussat/miinukset:
Hyvää: Kaikki on uutta ja puhdasta, kaunista ja toimivaa, on äärimmäisen rauhallista asukkaiden puolesta, hyvä sijainti autolliselle ihmiselle mikäli arvostaa omaa rauhaa kuitenkin lähellä kaupunkia, vuokrat on edullisia ja ihan hyvät ulkoilumahdollisuudet löytyy. Lisäksi peruskaupat ja pizzamesta löytyy.
Huonoa: Tyhjää on. Alue on tosi elotonta ja jos haluaa omalta asuinalueelta jotain aktiviteettia tai etsii ylipäätään inspiroivaa ympäristöä, täältä sitä ei mielestäni saa. Jos haluaa mennä johonkin, niin käytönnössä aina autolla. Toinen asia on se, että tietyillä alueilla asutaan käytännössä keskellä rakennustyömaata. Ei varsinaisesti haittaa itseäni, mutta paljon on keskeneräisiä kerrostaloja ja työmaahommia. Sitten jälleen sijainnista, esimerkiksi lenkkeily on melko piinallista, koska Vuores on oma pieni kylä keskellä metsää. Samaa tietä voi juosta kahteen eri suuntaan, tai sitten kiertää pientä tylsää ympyrää.
Lapsiperheille voisin suositella, samoin ihmisille jotka ei tykkää asua keskellä hälinää ja kiirettä, mutta ei myöskään halua syrjään kaupungista. Esimerkiksi kerrostalothan täällä on käytännössä kaikki sisältä melko samankaltaisia ja näistä on vaan hyvää sanottavaa.
Olen asunut nyt 4-vuotta. On viihdytty hyvin perheen kanssa. Lapsilla on paljon kavereita. Alue on viihtyisä ja turvallinen. Päiväkoti on aika tukossa, mutta nyt valmistui uusi yksityinen ja lisääkin varmaan tulee myöhemmin. Koulun ja päiväkodin yhteistyö vaikuttaa mukavalta, kevyt siirtymä sitten päiväkodista eskarin kautta kouluun, kun paikat ja aikuiset on jo lapsille tuttuja.
Bussiyhteydet voisi tosiaan olla paremmat. Itse en juuri kulje bussilla, mutta silloin kun sitä tarvisi, niin niitä ei kulje. Esim. viikonloppuöinä.
Smart-postin ja Matkahuollon noutopisteiden tuleminen oli mielestäni hieno juttu, ei useinkaan enää tarvitse jonottaa Hervannan postissa.
Julkinen terveydenhuolto on Hervannan Omapihlajassa, jonne voi olla vaikea saada puhelimitse aikaa, mutta kun menee paikanpäälle, niin lääkärille on kyllä päässyt päivystävän hoitajan kautta.
Vierailija kirjoitti:
Sitten jälleen sijainnista, esimerkiksi lenkkeily on melko piinallista, koska Vuores on oma pieni kylä keskellä metsää. Samaa tietä voi juosta kahteen eri suuntaan, tai sitten kiertää pientä tylsää ympyrää.
Tarkoitatko ympyrällä mitä? Vuoreksesta on hyvät yhteydet esimerkiksi Suolijärvelle sekä Birgitan polulle. Ei luulisi lenkkimaaston heti loppuvan? ;)
Rakennustyöt ovat vielä kesken, mutta muutoin mukava alue.
Olen asunut Tampereella, ja tykkään monista sen alueista. Vuores on liian uusi, jotta sillä minun mielestä olisi vielä luonnetta ja kodikkuutta. Uusi lähiö keskellä metsää. Varmasti siistejä taloja, mitään muuta siellä ei oikein vielä ole.
Minun mielestäni Vuoreksessa on paljon enemmän kuin monessa vanhassa lähiössä. On tapahtumia, taidetta, keskuspuisto ym. Olen asunut Tampereella lähiöissä, joissa on vähemmän palveluita kuin Vuoreksessa ja ei mitään tapahtumia tai virikkeitä asukkaille, joten olen kokenut että Vuores on viihtyisämpi kuin jotkin muut kaupunginosat.
Asuuko Vuoreksessa paljon lapsiperheitä?
Vuoreksessa asuu pääosin lapsiperheitä, toki muitakin. Bussi kulkee nyt elokuusta alkaen sekä keskustaan että Hervantaan 4 kertaa tunnissa, ja viikonloppuöinä pääsee keskustasta Vuorekseen.
2 kauppaa (joista Salesta tulossa S-market lähivuosina), 3 päiväkotia, ala-aste (ja yläaste tulossa 2019), hyvät lenkkeily/ulkoilumaastot, uimarantoja muutaman kilometrin päässä ja Vuoreksen oma ranta tulossa Särkijärvelle lähivuosina. Paljon leikkipuistoja ja järviä, ja autolla pääsee näppärästi liikumaan, ja jatkossa bussillakin paremmin. Olemme asuneet vajaan vuoden pienten lapsien kanssa, eikä mitään valittamista. Käymme töissä Hervannassa ja keskustassa, ja molempiin pääsee bussilla, autolla ja pyörällä. Lapsille on kerhoja, harrastuksia ym.
Vuoreksen nettisivut ja Facebook- ryhmät ovat tsekkaamisen arvoiset.
Minulle pitäisi maksaa että muuttaisin Vuorekseen. Paikka on ei mitään, olen autolla ajanut muutaman kerran ja kolkolta näyttää.
No mieti! Miltä mahtaa tuntua asua jossain vuares?
Vuores on mainio, luonnonläheinen alue, ja liikkumaan pääsee bussilla, pyörällä, autolla.
Etäisyys keskustaan on sama kuin vaikka Haukuluomasta, Atalasta, Lentävänniemestä, eli ei ollenkaan syrjässä, päinvastoin; ohitustielle ja 3-tielle lyhyt matka, ja Patrolaan, Turtolaan ja Linnainmaalle (missä isot automarketit) ajaa 10 minuutissa.
Ja Salesta ja K-kaupasta saa ne peruselintarvikkeet ensi hätään.
Harvassa lähiössä sitä kauppaa ja pizzeriaa enempää palveluita onkaan.
Joka puolella on hyvä asua ja liikenneyhteydet toimii. Itse tykkään silti eniten pyynikki, pispala, tahmela, hyhky alueesta. Voisin silti asua myös itä-tampereella. En ole tamperelainen, mutta olen asunut jo useamman vuoden Tampereella. Hyvä kaupunki!!!