Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka henkilökohtaisista asioista juttelet äitisi kanssa?
31.01.2017 |
Kerrotteko jos esim. parisuhteessa on ongelmia tms.?
Me soitellaan äidin kanssa muutaman kerran viikossa, mutta ei koskaan jutella kovin "henkeviä". Nyt sitten kun äiti taas soitti ja juteltiin niitä näitä, niin iski hirvittävä tarve saada kertoa miten huonosti avioliitossani menee ja kaikki muut mieltäni vaivaavat asiat. En kuitenkaan osannut sitä tehdä vaan itkua pidätellen vain puhuin niitä turhia höpinöitä. Ja nyt sitten itkettää kaksin verroin, kun ei ole ketään kenelle puhua.
Pystyttekö te puhumaan ihan mistä vain äidille?
Kommentit (17)
En puhu kovin henkilökohtaisista jutuista äidille, etenkään mistään parisuhdekuvioista. Ei olla sillä tavalla läheisiä, eikä se tuntuisi luontevalta, vaikka ihan hyvissä väleissä ollaankin muuten.
Huomasin jo joskus ala-asteikäisenä, että äiti ja minä olemme melko erilaisia, ajatellaan eri tavalla asioista, asenteet ja arvot poikkeavat toisistaan, vaikka toki tähän vaikuttaa suuri ikäerokin. Välillä vähän harmittaa, ettei äidin kanssa voi olla avoimempi, mutta eipä sille oikein mitään voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En puhu ihan mistä tahansa. Perus elämästä kyllä mutta en mene yksityiskohtiin tai kerro esim parisuhdeongelmista. En kertonut myöskään kun sain kaksi keskenmenoa.
Äiti taas puhuu minulle kaikesta. Vaikka en haluaisi tietää. Esim seksielämästään.
Eipä kiinnosta juuri puhua mistään. Jostain on kuitenkin puhuttava, joten puhun aika yleisistä asioista. Keskustelu on lähinnä äitini valittamisen kuuntelua.
En puhu oikein normaaleiatakaan asioista kunnolla, vaikka ollaankin väleissä. Joko äiti ei ymmärrä tai sit kertoo asiat eteenpäin. Itse se taas selittää mulle kaikki mahdolliset asiansa, omansa ja muiden....
Asutaan n.300km välimatkan päässä ja paristi viikossa puhelimella ollaan yhteydessä.
Sujuvasti juttelen huolista liittyen lapsiini, toiveista saada sterilisaatio (jota puoliso ei vielä täysin tue), suodattaen stressistä kotona ja töissä, terveysongelmista, suurista mullistuksista (raskaudet, erot jne) lähipiirissä jne.
Eli jos kotona ottaa miehessä joku päähän, niin kyllä jutellaan tyyliin "No enpä ole ehtinyt soittaa, kun mies on taas tehnyt tuplavuoroa, vetänyt kakaroiden treenejä ja ollut ties missä, niin että eipä olla oikeammin edes nähty. ". Äitini tietää, että mieheni sukulaiset, jotka asuvat lähellä ovat ankeita juoppoja, joista ei ole mitään tukea arjessa - ei olla edes tekemisissä ja hyvä niin. Mitään kovin henkilökohtaista kakkaa en ala äitini kanssa läpipuimaan (mm. pakkasella ruuhkavuosien takia ollut sukupuolielämä jne), mutta kyllä yleiset linjat on tiedossa puolin ja toisin. Näille henkilökohtaisimmille asioille löytyy tuki ja ymmärrys parhaalta ystävältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena aikuisena kerroin vielä äidille asioitani, mutta hänpä käytti niitä hyväkseen ja loukkasi todella pahasti. En juttele omista enkä perheenjäsenten asioista, sillä äiti joko pahastuu tai kertoo, mitä teemme väärin.
Itse olen pienestä pitäen joutunut kuuntelemaan äidin tilitystä ikävästä parisuhteestaan. Kesti parikymmentä vuotta ennen kuin äiti uskoi, että minä en enää halua kuunnella. Äidillä on siskokin, mutta hänelle ei voi puhua, sillä heillä on iänkaiken kestänyt kilpailu, kummalla menee paremmin. Äidin siskolla on aina mennyt paremmin, oli parempi mies ja ennen kaikkea paremmat lapset.
Ei olla missään kovin läheisissä väleissä, äiti pilannut ne juomisellaan. Jos avioliitossa tulisi jotain ongelmia, niin ei mullakaan olisi ketään, ei näitä lapsillekkaan voisi purkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teininä ja nuorena aikuisena tulin niin tyrmätyksi ja ylikävellyksi oman elämäni asioissa, että "keskustelut" äidin kanssa on olleet luokkaa "äiti kertoo mitä kummin kaimoille kuuluu".
Sitten kun näytti että 35v oli elämäni suunnilleen äidin hyväksymissä uomissa ja mielen päällä oli hyvän ystävän masennus. Veljelläni oli ollut samoja ongelmia ja äidiltä asiaa kysäisin, siis miten kannattaisi edetä yms. Vastaus oli: "mitä sä sellasen kanssa vielä yhteyttä pidät".... Siis mun paras kaveri, olisi pitänyt hylätä kun löytyi parisuhde!
Sen jälkeen en ole hiiskahtanutkaan omista iloista tai murheista. Luojan kiitos, äiti lopulta dementoitui ja lakkasi höpisemästä mulle joutavia. Ihana hiljaisuus.
Kyllä lähes kaikesta voin äitini kanssa puhua, vaikka usein olemmekin asioista täysin eri mieltä. Hän ei sentään yritä väkisin tuputtaa omia näkemyksiään minulle, joten erimielisyyksistämme ei ole haittaa. Tapa puhua äidilleni kaikista murheista on jäänyt varmaankin elämään lapsuudesta ja nuoruudesta, kun tuli aina iltaisin useita tunteja hänen kanssaan juteltua. Toki on muutamia asioita, joista en ikinä puhuisi hänelle, mutta niistä asioista en puhu monelle muullekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En puhu kipeistä asioista äitini kanssa, esim parisuhdeongelmat tai vaikeudet äitiydessä. Kuulumisia ja konkreettisia asioita (lapset kävi luistelemassa blaa blaa ) kerron. Äitini ei ole ollut kovin ihana äiti minulle. Mutta ihmettelen kyllä niitäkin naisia (tunnen yhden ) jotka tuntuvat selvittelevän vanhempiensa kanssa parisuhdettaan vaikka ikää on jo lähes 40, tuntuu että siinäkin joku napanuora jäänyt katkaisematta. Siis jos joka ongelmasta ja kriisistä pitää keskustella äitinsä ja isänsä kanssa. Loukkaavaa puolisoa kohtaankin.
Henkilökohtaisista asioista? En mistään.
Äidilläni on todella kova tarve sekaantua ihan kaikkeen ja kontrolloida kaikkea.
Omaa puolisoa, omia vanhempia, meitä lapsia, muita sukulaisia, naapureita, työkavereita...
Jos hänelle puolellakaan sanalla vihjaa mitään henkilökohtaista niin sitähän käsitellään vuosikaudet, haetaan piilomerkityksiä ja keskustellaan tuntikausia asioista jotka ovat vain äitini mielikuvituksen tuotetta.
Jos vaikka sanon että menen huomenna vähän aikaisemmin töihin, niin äitini kuulee sen todennäköisesti näin: "musta on niin kamalaa on kun on pakko mennä aikaisemmin töihin huomenna, mä niin vihaan mun työtä ja aion irtisanoutua".
Sitten äiti alkaa saarnaamaan kuinka irtisanoutuminen on typerää nykyisessä työllisyystilanteessa. Vetää tähän mukaan puoli sukua ja värvää ihmisiä soittelemaan ja kertomaan kuinka vaikeaa työpaikan löytäminen tänä päivänä on.
Siitä saadaan aikaan mahdottoman suuri polemiikki, jota käsitellään vielä vuosien päästä.
Äiti haluaa käsitellä vielä sellaisikin asioita mitä olen tehnyt tai sanonut 2-vuotiaana. "Miksi sanoit silloin niin, mitä sillä tarkoitit? Ymmärrät kait sinä nyt sentään ettei sellainen ole viisasta!"
Ei. En todellakaan paljasta mitään omasta elämästäni äidille. Miehenikin on oppinut että kannattaa olla mieluiten hiljaa silloin kun anoppi käy kylässä. Aluksi jutteli hänelle niinkuin muillekin ihmisille, ja esim. omille vanhemmilleen. Mutta huomasi kyllä nopeasti että sillä on ikäviä seurauksia.
Olen nelikymppinen ja äitini kohtelee minua kuin 4-vuotiasta. Tai ei 4-vuotiastakaan sillä tavalla kukaan kohtele.
Vanhempani ovat eronneet, ja muistan kuinka isäni käytti alkoholia melko vahvasti kaikki vapaa-ajat silloin kun olivat vielä yhdessä äitini kanssa.
Lapsen uskoin äitini puheita siitä että isäni on alkoholisti ja muutenkin rappiolla. Nyt ymmärrän että se oli hänelle vain selviytymiskeino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu täällä. En keskustele äidin kanssa mistään ns. vaikeista aiheista. Meillä oli aika tulehtuneet välit kun olin nuori, minkä takia myös muutin muutaman sadan kilometrin päähän oman mielenterveyteni takia. Puhutaan puhelimessa pari kertaa viikossa, mutta todellisuudessa hän ei tiedä elämästäni juuri mitään. Meidän perheessä veljeni oli se suosikkilapsi ja tämä asetelma jatkuu vieläkin.
Äiti on oikeasti ihan mukava ja hyväntahtoinen hössö, mutta en koskaan puhu hänelle mistään henkilökohtaisuuksista. Ollaan yhteyksissä tekstiviestein ehkä viikoittain ja puhelimessa puhutaan ehkä kerran kuussa jos sitäkään, nähdään parin kuukauden välein koska asutaan eri paikkakunnilla. Tiedän että hän jäisi vain jotenkin vatvomaan niitä juttuja...
Sillä on sellainen outo tapa, jos vaikka kerron olevani aikeissa muuttaa, ihan ajatuksen tasolla mietin että vois hankkia 'paremman kämpän', niin hän varmaan ainakin seuraavan kuukauden viettää kaiken vapaa-aikansa etuovi.comissa ja linkittelee sieltä mulle mitä paskempia vaihtoehtoja, saunallisia rivarineliöitä ja soluhuoneita Kantsusta Korsoon tietämättä edes lainkaan missä kämpät sijaitsee kun itse etsin 50 neliön kaksiota alle 1500e vuokralla Punavuoresta.
Tuo oli tosi karkea esimerkki ja ymmärrän hänen tarkoittavan vaan hyvää, mutta pelkään kertoa hälle mitään kun tiedän hänen takertuvan niihin juttuihin ja välillä menee sitten hermo ja pelkään loukkaavani häntä ilmoittamalla että jo riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekis mieli kertoa mielenpäältä asioita, mitkä on tosi isoja, mutta ei oo mun salaisuuksia. Mut äiti näkee kun mua painaa joku ja osais auttaa mua.
Mut mun äiti tuntee mun kaverit, ni ei tee mieli siks kertoo asiaa.
Mut hitto tää vaivaa mua niin paljon et meen kohta terapeutille juttelee 🙈 oliko se sekasin chatti minkä ikäsille?
En, hoidan itse ongelmani. Mutsi alkaa vaan stressaa jos alan avautumaan mistään.
Puhutaan aika henkevistäkin asioista seksi poislukien. Siitä en puhu enkä missään nimessä halua kuulla.
Alue: Aihe vapaa
En, kuulostaa tutulta. Ihan yleisissä pysytään, lapsien asioita jaan mutten omiani tai mieheni. Ollaan tekemisis ja äiti kyllä kertoo asiansa. Mutta ollaan niin eri luontoisia ja eri taajuudella, että tuntuu jos puhun kattilasta niin äiti luulee ettö kattilankannesta.