Lue keskustelun säännöt.
Olitko ala/yläasteella nolo,tavis vai kovis?
30.01.2017 |
Minkälaista aikaa tuo oli sinulle? Miksi arvelet kuuluneesi siihen "ryhmään" mihin kuuluit? Minkälainen ihminen sinusta kasvoi, ja mitä teet nykyään?
Itse olin tavis. Luultavasti siksi, että en ollut ruma enkä mitenkään erikoinen, vaan yritin olla niinkuin muutkin. Yritin pukeutua kuin muut ja yritin olla melko huomaamaton. En kuitenkaan ollut tarpeeksi rohkea ja hyvännäköinen ollakseni kovisten kanssa. Muutamia kertoja muistan, että kovikset kiusasivat ja se oli perseestä. Niitä sai aina vähän pelätä. Nykyään olen ihan normaali aikuinen ja käyn melko hyväpalkkaisessa työssä.
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että olin nolo, koska mulla oli ihan hirveät pullonpohjarillit, ja äidin ompelemat vaatteet. Kavereitakaan ei ihan hirveästi ollut. Nykyään olen VTM ja ihan hyvässä työpaikassa.
Olin kovis. En kyllä kiusannut ketään.
Hieman nolo tavis, en silloin vielä osannut kunnolla meikata tai pukeutua. Toisaalta harva kai tuossa iässä tyyliään on löytänyt, paitsi ehkä ne itsevarmat pissikset/kovikset.
En ollut mitään noista. Porukoiden ulkopuolelle suljettu hikari ehkä. Mutta se oli vaan luokan tyttöjen tulkinta, en itse ollut millään lailla oikeasti hikipinko, saati nolostellut mitään. Olin vaan älykäs ja asioista kiinnostunut ja opin helposti asioita kertakuulemalla - ja asuin toisella puolella kaupunkia kuin muut, ja laiha riuku kropaltani.
Lukiossa meni jo oikein hyvin sosiaalisesti, koska luokan kokoonpano muuttui ja mukana oli nuoria muualtakin kuin siltä yläasteen luokan tyttöjen asuinalueelta.
Joten eniten nuo luokittelut kertovat luokittelijastaan kuin luokitelluista.
Olihan se sosiaalinen syrjintä perseestä, ja teki minusta aran lähestymään ihmisiä, joksikin aikaa. Onneksi olen noin perusluonteeltani topakka ja itsevarma, joten kun sitten myöhemmin sain kavereita, niin ei siitä mitään isompia traumoja jäänyt.
Nyt olen hienossa duunissa, akateemisesti koulutettu, naimissa, lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaankin nolo kovis :) Oli ihanaa aikaa, parasta aikaa elämässäni, oli paljon kavereita ja aina oli jotain tekemistä kavereiden kanssa!
Nykyään olen tavis, kahden nuoren yh-äiti, työelämässä ollut opiskelujen jälkeen käytännössä aina. Sen jälkeen kun sairastuin masennukseen, on kaverit jääneet elämästä, joskus se surettaa, mutta pääsääntöisesti sekin on ok, viihdyn yksin, tosin se johtuu tästä sairaudesta...
Ööööh mä olin nolo, koska olin ilmaisutaidonluokalla. Jos olisin jatkanut tuolta vaikka kallioon lukio-opintoihin tai päätynyt teatterikorkeaan, niin olisko se nolous karissut pois, vai olisko musta tullut xtra-nolo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin nolo nössö. Se jolle naureskeltiin ja jota kiusattiin.
Pärjään elämässä ihan hyvin.
Teen työtä josta oikeasti pidän, teen graafista suunnittelua. Olen opiskelluja ja työskennellyt Britanniassa ja Saksassa ja matkustelen perheeni kanssa paljon. Minulla on mahdollisuus tehdä elämässäni niitä asioita joista nautin.
Nössö olen edelleen, ja ehkä nolokin. Voi olla että joku naureskelee minulle, mutta se ei haittaa. Olen onnellinen siitä mitä minulla on ja siitä mitä voin tehdä.
Varmaan muiden mielestä nolo, mutta minulla oli jokin oma luottamus pärjäämiseeni. Opettajatkaan eivät minua paljon arvostaneet, sain numeroita alle suoritustasoni. Lukiossa tilanne numeroiden osalta korjaantui, mutta luultavasti kaverit pitivät minua aika nolona edelleen, ehkä kuitenkin tajusivat, että pärjäsin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin/olen nolo. Mutta se on pääasiassa muiden mielipide minusta. Käytin aina huppareita ja ylipitkiä farkkuja (Nykyään osaan sentään kääriä lahkeet ja yhdet farkut olen lyhentänyt). Meikkinä oli pelkästään silmämeikki ja huulipuna (kauhealta näytti varmasti yhdistettynä vaaleisiin kulmakarvoihin ja nuhjuiseen tukkaan). En yhtään välittänyt yläkoulussa mistään muodista, enkä varmaan edes tiennyt monien muiden pukeutuvan kuin massateinit. Kavereita minulla ei ollut, enkä kaivannutkaan. Olin se "outo hiljainen tyttö joka taas seisoo tuolla yksin".
Nykyään olen samanlainen, tosin meikkiä ja liian rumia vaatteita en käytä.
Ala-asteella olin nörtti, kiusattu hylkiö ja yläasteella sitten nörtti, kiusattu goottihylkiö. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yläasteella olin ihan järkyttävän nolo näin jälkeenpäin mietittynä. Olin tosi arka ja mietin kokoajan mitä kaikki muut ajattelee. Esitin kovista mutta usein itkin kun olin yksin. Olin myös ihan liian rakkauden kipeä enkä mitään muuta halunnut niin paljon kuin että joku rakastais mua ja tän seurauksena olin aikamoinen "polkupyörä". Pitkään koulun jälkeenkin käyttäydyin noin ja halusin että joku rakastais mua mutta nyt se on onneksi loppunut. Se polkupyöränä oleminen siis vieläkään mua ei rakasta kukaan enkä sitä enää edes halua. Haluan vain olla yksin niin ei tarvitse hävetä itseään.
Tavis ja yläasteella myös kiusattu