Miksi ennen pärjättiin ilman IP-toimintaa.

Mielestäni riippuu lapsen iästäkin ja luonteesta, ei kai kukaan enää nykyaikana ajattele mistään ihmisryhmästä sen olevan homogeeninen? Itse kyllä ajattelisin, että esim. ekaluokkalainen on aika pieni lähtemään yksin kouluun ja tulemaan yksin kotiin tyhjään taloon. Mietin toisinaan, että mitenhän yh-äitien/-isien lapset, joiden ainoa vanhempi tekee vuorotyötä, miettikääpä että huoltaja on vaikka iltavuorossa, pääsee klo 21 töistä, ekaluokkalainen lapsi joutuu olemaan yksin siis käytännössä koko päivän ja laittamaan itse itsensä nukkumaankin. Aika surullinen ajatus :( Eikä siinä paljoa edes iltapäiväkerhokaan auta.

Tai entä yh:n lapsi, joka tekee yötöitä? Yksin koko yö kotona, ei ketään lohduttamassa jos pelottaa ja entä jos tulee esim. tulipalo tai muu katastrofi?

Selviäähän ne, mutta ihan varmasti tuollainen vaikuttaa siihen lapsen psyykkiseen kehitykseen, oli sitten vanhemman tietoinen valinta tai ei.

Onpa nykyään paljon muutakin mitä ennen ei. Pitäiskö olla niin, että juuri nyt asioiden ei tarvitse enää kehittyä, vaan voidaan jämähtää vanhoihin ehkä jopa huonoksi todettuihin asioihin. Ehkäpä sullakin ap kuitenkin on jotain mitä vanhemmillasi ei ollut? Kuten ohjatut harrastukset, pari autoa tallissa, mikroaaltouuni -kuinka ne pärjäs ennen.

Mulla oli aluks äiti kotona, sitten mummo katsoi perään -näin mä pärjäsin. Katsottaisko sitä nyt hyvällä jos olisin kouluikäisten takia kotona?

Omat lapseni eivät olleet iltapäiväkerhossa. Syy oli yksinkertaisesti se, että kodin ja koulun välinen matka oli liikenteen suhteen huomattavasti turvallisempi (ei yhtäkään autotien ylitystä) kuin koulun ja iltapäiväkerhon välinen matka (kaksi valo-ohjaamatonta risteystä sekä kävely autotietä pitkin). Ip-kerho myös loppui klo 16 ja minä olin kotona vasta klo 17 eli lapsi olisi joutunut tulemaan ip-kerhostakin yksin kotiin. Kerran kysyin pojalta, pelottaako häntä olla yksin kotona. Poika katsoi mua kuin vähäjärkistä, osoitti sormellaan meidän isoa koiraa ja sanoi "ai tuon kanssako?". Koira ei nimittäin päästänyt ketään tuntematonta sisään, jos minä en ollut kotona. 

Liikenteen määrä on myös jotain ihan muuta kuin 35v sitten, jolloin itse kävin koulua. Ei tullut mieleenkään enää laittaa ekaluokkalaista tuohon maantielle kävelemään.

Koti ei ollut tyhjä. Vanhemmat kotona töissä ja ukki asui sun muita sukulaisia.

Koska vanhempansa hoitivat suurten ikäluokkien lapset. Isovanhempani asuivat naapurissa ja olivat oleet sairauseläkkeellä jotain 50 vuotiaasta asti ja mentiin koulun jälkeen sinne. Hyvin monella kaverillani oli sama tilanne.

Ennen kuin enemmän lauotaa näitä  "ennekin pärjättiin" lausahduksia, niin muistutan että lapsia kuoli 40 vuotta sitten tapaturmaisesti kaksi kertaa enemmän kuin nykyisin, joten ei sitä niin kauhen hyvin pärjätty. Lapsena kuolleet eivät vaan ole täällä kertomassa miten kävi, vaan ainoastaan ne joille ei käynyt mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Liikenteen määrä on myös jotain ihan muuta kuin 35v sitten, jolloin itse kävin koulua. Ei tullut mieleenkään enää laittaa ekaluokkalaista tuohon maantielle kävelemään.

70 luvulla liikennettä oli puolet siitä mitä nykyisin, mutta liikenteessä kuoli lapsia kaksi kertaa enemmän kuin nykyisin. Nykyvanhemmat eivät vaan hyväksy samanlaisia riskejä kuin suuret ikäluokkat.

Minä olin 80-luvulla 1-2 luokilla naapurin tädillä iltapäivähoidossa. Monilla muillakin oli joku tuttu aikuinen lähistöltä perään katsomassa.

Niinpä. Keskiajalla ei tarvittu lääkkeitä ja hyvin pärjättiin! Kalloon reikiä porattiin että paha henki pääsi pois! (Sarkasmia)

Tilastokeskuksen mukaan lapsikuolemia oli 197 vuonna 1989 ja 92 vuonna 2010. Ennen vanhaan ei vaan yksinkertaisesti kaikki ollut paremmin, vaikka osa porukasta henkiin jäikin.

Muistan että pelkäsin olla yksin kotona. Lähdin kouluun aina todella aikaisin ja odotin ulkona. Iltapäivällä olin pihalla, usein yksin, koska tyhjä koti tuntui ahdistavalta. Olin myös monessa koulun jälkeen järjestettävässä kerhossa, joita oli vielä 80-90-luvun vaihteessa. Asun nyt Tukholmassa ja täällä on ip-kerho kaikille koko ala-asteen ajan, mikä on ihanaa. En haluaisi lapsia Suomeen kouluun ja olemaan itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen käynyt koulua 1980-luvulla, enkä koskaan ollut missään iltapäiväkerhoissa. Eivät olleet kaverinikaan. Koulusta tultiin kotiin ja äiti oli laittanut jääkaapin alahyllylle välipalan odottamaan. Söin sen, tein läksyt ja lähdin kavereiden kanssa ulos. Vanhemmat tulivat töistä neljän jälkeen. Miksi nykyään tarvitaan noita kerhoja? Kertokaa tyhmälle!!

Siksi kun oli varmaan muitakin kun minä, ketkä katsoi ja vahti pienempiä sisaruksiaan eikä ollut muuta elämää. Ihan aina.

Siksi kun on laki, ettei alle 10-vuotiasta tarvitse jättää yksin ja vanhemmalla on lapsen sairastuessakin oikeus jäädä lasta hoitamaan.

Meilläkin äiti pääsi töistä vasta yhdeksältä ja joutui sulkemaan luukut ym niin oli matkojen jälkeen kotona vasta 22.00--> Eli ei siinä ois ekaluokkalainenkaan yksin pärjäillyt, saati eskarilainen mikä nykyisin rinnastetaan jo koululaiseksi uudistusten myötä.

Eli ei kaikkien vanhemmat tule töistä neljän jälkeen. Sitten on lapset ketkä eivät itsekseen pärjäisi sittenkään sairauksiensa takia.

Meilläkin tyttärellä on diabetes eikä vielä tee monipistoshoitoa itse. Eikä saa vastata omasta hoidostaan täysin yksin. Hän on IP-kerhossa, jotta olen varmana kotona kun tulee.

Toisekseen. Itse synnyin 80-luvulla ja olin IP-kerhossa ja välillä aamuisinkin kun mummu ei ollut meillä ja äitini lähti 5.30 töihin.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni riippuu lapsen iästäkin ja luonteesta, ei kai kukaan enää nykyaikana ajattele mistään ihmisryhmästä sen olevan homogeeninen? Itse kyllä ajattelisin, että esim. ekaluokkalainen on aika pieni lähtemään yksin kouluun ja tulemaan yksin kotiin tyhjään taloon. Mietin toisinaan, että mitenhän yh-äitien/-isien lapset, joiden ainoa vanhempi tekee vuorotyötä, miettikääpä että huoltaja on vaikka iltavuorossa, pääsee klo 21 töistä, ekaluokkalainen lapsi joutuu olemaan yksin siis käytännössä koko päivän ja laittamaan itse itsensä nukkumaankin. Aika surullinen ajatus :( Eikä siinä paljoa edes iltapäiväkerhokaan auta.

Tai entä yh:n lapsi, joka tekee yötöitä? Yksin koko yö kotona, ei ketään lohduttamassa jos pelottaa ja entä jos tulee esim. tulipalo tai muu katastrofi?

Selviäähän ne, mutta ihan varmasti tuollainen vaikuttaa siihen lapsen psyykkiseen kehitykseen, oli sitten vanhemman tietoinen valinta tai ei.

Pienten koululaisten yh-vanhemmat eivät voi tehdä vuorotyötä. Nykyään lastensuojelu puuttuu asiaan, jos jätät jonkun ekaluokkalaisen yksin yöksi kotiin siksi aikaa kun olet itse töissä. Siinä on yh-vanhemmilla vähän ongelmia tiedossa, kun lapsi tulee kouluikään ja aiemmin vuoropäivähoidon vuoksi onnistunut vuorotyö ei enää olekaan mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Liikenteen määrä on myös jotain ihan muuta kuin 35v sitten, jolloin itse kävin koulua. Ei tullut mieleenkään enää laittaa ekaluokkalaista tuohon maantielle kävelemään.

Tämä onkin mielenkiintoista.

Vaikka liikenteen määrä oli ennen paljon pienempi, kuoli ihmisiä, lapsiakin liikenneonnettomuuksissa moninkertainen määrä nykypäivään verrattuna.

Monessa maassa on ihan laki siitä, ettei alle 12-vuotiasta saa jättää yksin ilman aikuisen valvontaa. Ja Suomessa osa ilkkuu, kun 6-8-vuotiailla on iltapäivätoimintaa? Moni muunlainen sensijaan kysyisi, että missä ne 8-12-vuotiaiden vanhemmat tai isovanhemmat ovat? Tosin näissä maissa koulupäivät kestävät yleensä pitempään ja kotiäitikulttuuri on yleisempää. Tämä suomalainen lasten itsenäiskulttuuri on poikkeus, ei pääsääntö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikenteen määrä on myös jotain ihan muuta kuin 35v sitten, jolloin itse kävin koulua. Ei tullut mieleenkään enää laittaa ekaluokkalaista tuohon maantielle kävelemään.

Tämä onkin mielenkiintoista.

Vaikka liikenteen määrä oli ennen paljon pienempi, kuoli ihmisiä, lapsiakin liikenneonnettomuuksissa moninkertainen määrä nykypäivään verrattuna.

Liittyyköhän osaltaan juuri siihen, mistä tässä ketjussa puhutaan? Vanhemmuuden puutteesta. Moni noista onnettomuuksista saattaisi aiheuttaa rikostutkinnan nykyään vanhempia kohtaan.

Oleellisin asia tulee ilmi jo otsikossa: ennen pärjättiin mutta helppoa se ei välttämättä ollut. Osa lapsista varmasti pärjäsi hyvin ja tykkäsi olla yksin kotona. Toiset taas olivat silloinkin arkoja ja pelkäsivät pitkiä iltapäiviä kotona, varsinkin talvella kun oli jo aikaisin pimeää.

Lapsissa on eroja paitsi luonteessa, myös iässä vaikka periaatteessa ovatkin samanikäisiä. Minun eskarilaiseni täytti kuukausi sitten eli joulukuun viimeisinä päivinä 6 vuotta, kun taas "samanikäinen" serkkunsa täytti kaksi viikkoa sitten jo 7. He menevät kuitenkin molemmat ensi syksynä kouluun ja osaamisessa on kyllä vielä tässä vaiheessa huima ero.

Itse koen näin etukäteen iltapäiviä hankalampina pitkät yksinäiset aamut. Olen yksinhuoltaja ja joudun lähtemään töihin ja kuopuksen päiväkodille jo 6.30. Jos koulu alkaa jonain aamuna klo 10 niin siihen jää kolme pitkää tuntia stressattavaksi osaako lähteä oikeaan aikaan kävelemään kohti koulua. Talvella vielä suurin osa tuosta ajasta on pimeää.

Vaikka jo ketjussa väittikin, että on laki, jonka mukaan alle 10-vuotiasta ei tarvitse jättää yksin niin valitettavasti ei pidä paikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Siksi että yksi sukupolvi laman runnomia avainkaulalapsia riittää. On eri asia mistä lapset selviävät ja mikä on heidän kehitystänsä tukevaa.

Tässähän on palsta täynnä empaattisia 1980-luvun lapsia "jotka mitään hoitajaa tarvinnut". Miten on mennyt noi niinku omasta mielestä? 

No kiitos vaan, hyvin on mennyt. Totuushan on että lapsilla ja nuorilla ovat kaikenmaailman diagnoosit lisääntyneet parin viimen vuosikymmenen aikana. Kouluissa on levotonta, lapsiin pumpataan rauhoittavia, jne.

Erinomaisesta varhaiskasvatuksesta huolimatta. Ja nykyään nämä erinomaiset alkavat itse saada lapsia, saavat jo. Isoa osaa mikään ei kiinnosta , sosiaalisia taitoja ei ole, kaiken mielenkiinnon vie kone, niin vanhemmilla kuin lapsilla.

Huonot ajat ovat edessä.

olen 80-syntynyt. minulla ei ollut ystäviä ja muistan, miten pelotti yksin hiljaisessa asunnossa kunnes vanhemmat tulivat töistä  :(  liian vilkas mielikuvitus...

oma lapsi on koulun iipassa ja samoin puolet lapsen kavereista ! oli hyvä ratkaisu.

Minä sain pikkusiskon ekalla luokalla, joten äiti oli kotona sen vuoden. Kuulemma oli yleistä siihen aikaan, 80-luvulla, jos hankittiin kolmas tai neljäs lapsi, että yritettiin ajoittaa esikoisen ekaluokkalainen. Joillain oli kodinhoitaja, kotiäitejäkin taisi olla enemmän kuin nykyisin. Eläkeikä oli matalampi, viisikymppiset isovanhemmat olivat apuna.

Meidän lähipuistossa toimii nykyisin iltapäiväkerho. Samantyyppistä toimintaa on ollut vuosikymmeniä, nyt sitä vaan kutsutaan iltapäiväkerhoksi.

Minä olin ip-toiminnassa, aloitin koulutieni -86. Luokkakavereiden kanssa käveltiin läheiselle päiväkodille.