Päijät-Hämeen keskussairaalan hoitajan epäasiallinen käytös
Asiasta on kulunut nyt aikaa jo muutama vuosi, joten pohdin voinko enää ottaa yhteyttä minnekään tehdäkseni valituksen. Sen lisäksi en tiedä hoitajan nimeä, mikä vaikeuttaa asiaa.
Muutama vuosi takaperin avomieheni sairastui vakavasti. Soitin ambulanssin, kun hänen tilansa meni heikoksi. Sairaalassa hänen tilansa parani fyysisesti, mutta kun juttelin hänen kanssaan, tajusin, että hän ei tunnistanut kuka olen, vaan luuli minua erääksi toiseksi. Järkytyin tottakai, ja kun huoneeseen käveli 2 hoitajaa, kävelin heidän luokseen ja kerroin että nyt on jotain vialla, koska mieheni ei tunnista minua. Tähän toinen hoitajista vastasi ylimielisenä, että en voi tietää miksi hän ei juuri sinua halua muistaa. Menin niin häkellyksiin etten osannut siinä sanoa mitään,
Mukanani oli mieheni ystävä, joka kuuli ja näki tilanteen. Hänkään ei hämmennykseltään osannut siinä tilanteessa reagoida. Mieheni alkoi tässä vaiheessa huutaa paniikissa, että tunnen kyllä. Kyllä tunnistan!
Hoitajakaksikko mulkoili ja käveli ulos.
Mieheni kuoli pian tämän jälkeen. Tuon hoitajan käytös on käynyt ajan kanssa vaivaamaan minua aina vain enemmän. Haluaisin varmistaa ettei tuo hoitaja heittele muille enää koskaan noin typeriä kommentteja, mutta ongelman kerroin jo alussa. En tiedä kuka hän on ja aikaa on kulunut.
Tiedän potilaan nimen tietysti ja ajankohdan. Pystyykö näillä lähtökohdilla tekemään mitään valitusta asiattomasta käytöksestä?
Kommentit (7)
Onko kukaan teistä koskaan tehnyt valitusta ollenkaan vastaavassa tilanteessa? Minne se valitus pitäisi tehdä? Tapauksesta on pari vuotta, en tiedä hoitajan nimeä.
Asia on tietysti jäänyt alusta asti vaivaamaan, mutta suruprosessin keskellä en todellakaan jaksanut tehdä asialle mitään. Nyt, kun aikaa on kulunut, asia on alkanut kaivertamaan mieltä jatkuvasti. En oikeasti halua kenenkään joutuvan oman surunsa lisäksi kuuntelemaan tuollaista hoitajalta, jonka olettaisi olevan tukena.
Vierailija kirjoitti:
Asiasta on kulunut nyt aikaa jo muutama vuosi, joten pohdin voinko enää ottaa yhteyttä minnekään tehdäkseni valituksen. Sen lisäksi en tiedä hoitajan nimeä, mikä vaikeuttaa asiaa.
Muutama vuosi takaperin avomieheni sairastui vakavasti. Soitin ambulanssin, kun hänen tilansa meni heikoksi. Sairaalassa hänen tilansa parani fyysisesti, mutta kun juttelin hänen kanssaan, tajusin, että hän ei tunnistanut kuka olen, vaan luuli minua erääksi toiseksi. Järkytyin tottakai, ja kun huoneeseen käveli 2 hoitajaa, kävelin heidän luokseen ja kerroin että nyt on jotain vialla, koska mieheni ei tunnista minua. Tähän toinen hoitajista vastasi ylimielisenä, että en voi tietää miksi hän ei juuri sinua halua muistaa. Menin niin häkellyksiin etten osannut siinä sanoa mitään,
Mukanani oli mieheni ystävä, joka kuuli ja näki tilanteen. Hänkään ei hämmennykseltään osannut siinä tilanteessa reagoida. Mieheni alkoi tässä vaiheessa huutaa paniikissa, että tunnen kyllä. Kyllä tunnistan!
Hoitajakaksikko mulkoili ja käveli ulos.
Mieheni kuoli pian tämän jälkeen. Tuon hoitajan käytös on käynyt ajan kanssa vaivaamaan minua aina vain enemmän. Haluaisin varmistaa ettei tuo hoitaja heittele muille enää koskaan noin typeriä kommentteja, mutta ongelman kerroin jo alussa. En tiedä kuka hän on ja aikaa on kulunut.
Tiedän potilaan nimen tietysti ja ajankohdan. Pystyykö näillä lähtökohdilla tekemään mitään valitusta asiattomasta käytöksestä?
Millä osastolla jos saa kysyä?
Valitettavaa, että valitus tehdään näin myöhään. Silloin sitä ei saada kohdennettua oikeaan kohteeseen.
Voit tehdä valituksen. Kerrot asian samoin kun kerrot täälläkin. Kirjoitat siihen valitukseen että haluat tälle nimenomaisella hoitajalle huomautettavan hänen käytöksestään. Työvuoro-ohjelmistossa on hoitoyksikön henkilöstötiedot ainakin viisi vuotta taaksepäin, eli sieltä pystyy katsomaan ketkä ovat olleet töissä siinä vuorossa jolloin miehesi on ollut hoidettavana.
On toki mahdollista että kyseinen hoitaja ei ole enää heillä töissä, silloin ei sairaalalla ole enää mahdollisuutta puuttua käytökseen. Toki kyseessä on saattanut myös olla joku muu kuin hoitaja (laitoshuoltaja, labrahoitaja ym.), silloin ei hoitoyksikkö myöskään enää saa selvitettyä kuka on ollut kyseessä. Joka tapauksessa vaikka henkilöä en saataisi selville, eikä kukaan myöntäisi moisia puhuneensa asia otetaan puheeksi hoitoyksikössä ja käydään keskustelua siitä mikä on sopivaa ja mikä ei. Näin ainakin minun työyksikössäni toimitaan jos tulee ns. vanhoja asioita koskeva valitus.
Tee ihmeessä valitus. Aivan hirveää käytöstä.