Miksi eronneet naiset haluavat miehen, mutta tarvitsevat paljon omaa aikaa ja yksinäisyyttä.

Minä en ole edes eronnut enkä asunut kenenkään kanssa yhdessä, mutta en ole oikein koskaan ymmärtänyt, mitä sellaisesta symbioottisesta suhteesta oikein saa. Minusta se on naiselle vielä huonompi kuin miehelle sillä kotityöt jakautuvat usein epätasaisesti. Läheisyydestä ja seksistä pidän silti, vaikken haluakaan jakaa kaikkea toisen ihmisen kanssa.

Kerran kuussa tapaaminen olisi minulle ihan liian harvoin, mutta ymmärrän eronneita naisia joilla on lapsia. Lapsivapaa aika pitäisi jakaa kumppanille, ystäville, sukulaisille ja yksinololle.

Kun parikymppisenä aloitin parisuhteen, halusin mahdollisimman tiivistä yhdessäoloa. Myös kaverisuhteet olivat sellaisia, että yhdessä vietettiin valtavan paljon aikaa, kyläiltiin päivittäin ja hengattiin tuntitolkulla yhdessä. Jos kaveri ei jaksanut lähteä kotiinsa, hän jäi sitten sohvalle nukkumaan.

Kolme-nelikymppisellä ihmissuhteet harvemmin ovat enää yhtä mutkattomia. Oman tilan ja ajan tarve voi olla suuri, ja vaatimuksia tulla joka suunnasta. Introvertit luonteenpiirteet usein vahvistuvat ja ennen läheisetkin ihmissuhteet alkavat viedä voimia. Ehkä myös sosiaalinen media verottaa voimia ja tietysti vähentää tarvettakin olla toisten kanssa fyysisesti samassa tilassa.

Ongelman voi ratkaista tapailemalla useampaa naista yhtä aikaa.

Minun kuva "omaa aikaa tarvitsevista" on, että viipyvät hiukan kauemmin töissä kun illalla siellä on hiljaista,  käyvät yksin lenkillä tai viettävät viikonlopun omissa oloissa mökillä, ettei ihan koko ajan tarvitse olla intensiivisesti jonkun muun kanssa.