Milloin katkaista välit vanhempaan?
Koen että äitini on pilannut suuren osan elämääni alkoholinkäytöllään. Olen nyt monta vuotta ajatellut syvemmin asiaa, välillä realistisesti sairautena asiaa itselleni puolustellen ja välillä taas tunteilla höystettynä voimakkaasti reagoiden. Nyt lähiaikoina ihan pelkkä kyseisen henkilön ajattelu tuo minulle henkisesti ja fyysisesti saman tien pahan olon. Olen aiemmin yrittänyt puhdistaa ajatuksia pyhän äidin hahmon koroketta kiillottaen, mutta nyt olenkin alkanut miettimään olisiko aika kitkeä koko tyyppi elämästäni. Olen vihainen, surullinen ja pettynyt, enkä tietenkään saa välejä katkaisemalla menetettyä aikaani takaisin. Tällä hetkellä tuntuu, että saisin parhaiten korvattua kärsimystä itselleni "kostamalla" äidilleni välien katkaisulla, jotta hänkin saisi osakseen kokea tuskaa tästä. Tiedän, että viimeistään silloin hän tajuaisi olleensa täysin pohjamutaa vanhempana ja esimerkkinä minulle. On hän toki myös oman elämänsä ryyppäämällä pilannut, ja siitä varmasti seurauksensa kärsinyt...
Ajattelen myös paljon asiaa siltä kantilta, että elän vain kerran eikä äitini varmaa enää montaakaan vuotta, mutta sitä suuremmalla syyllä haluaisin nyt että hän joutuisi vastuuseen teoistaan. Hän ei koskaan ole pyytänyt minulta anteeksi koko elämäni läpi jatkunutta käytöstään, ja itse olen aina käyttäytynyt (jopa koko lapsuuteni ja teini-ikäni) kypsästi ja häntä säälien ja suojellen. En haluaisi olla katkeroitunut asiasta loppuelämääni, mutta en tiedä mitä tehdä. Pakko kai ainakin päästä puhumaan jollekin ammatilaiselle asiasta...
Onko kellään vastavanlaisia kokemuksia, tai muuten tulehtuneita suhteita omiin vanhempiin? Tai ihan keittiöpsykologisia neuvoja tai jotain... kannustavia lauseita?
Kommentit (20)
Painin tällä hetkellä saman asian kanssa. Välit äitiin on ollut jo yli vuoden katkolla. En varsinaisesti ole poikki laittanut, mutta en vain jaksa. Jotenkin olen ihan poikki. Tämä tilanne ei ole hyvä kenellekään, mutta en oikeasti tiedä, mitä tehdä. Jo äidin ajattelu saa niin pahalle tuulelle tai surulliseksi tai ahdistuneeksi, ettei tosikaan. Monet sanoo mulle, että "se on sun äitis kuitenkin", "se on sairas/sillä on vaikeaa", "teidän pitäis vaan puhua" jne. Totta nuo tavallaan on... Mutta kun yritetty on, huonoin tuloksin. En pysty olemaan äitini psykiatri ja mulla on omat ongelmani (pakko-oireinen häiriö ja yleinen ahdistuneisuushäiriö), jotka pahenee, kun olen äitini kanssa tekemisissä. Joidenkin mielestä olen lapsellinen, kun en selvitä asioita. Mutta mitä kun tuntuu, että äiti ei ole sellainen normaali ihminen, jonka kanssa asioista pystyisi järkevästi keskustelemaan niin, että saisin myös kertoa miltä musta tuntuu ja on tuntunut. Joudenkin mielestä vanhojen asioiden pitäisi antaa olla eikä vaivata niillä 60v äitiäni. En pysty esittämäänkään niinkuin mitään ei olisi. Jotenkin tuntuu ainoalta vaihtoehdolta sitten antaa olla? Ei kai lasten tarvitse vielä aikuisenakin uhrata oma elämänsä (ja oma perheensä!) vanhempiensa takia? Aviopuolisosta jos olisi kyse, kaikki sanoisi varmaan juokse karkuun, äiti kun on kyseessä niin pitäisi vain kestää? Ei mun mielestä kuitenkaan ihan mitä tahansa.
Kiitos, tuo auttoi jo todella paljon. Ehkä tarvitsen vain aikaa.
Onko tämmöiselle aiheelle muuten mitään vertaistukiryhmää tms.? T. 2
Vierailija kirjoitti:
Painin tällä hetkellä saman asian kanssa. Välit äitiin on ollut jo yli vuoden katkolla. En varsinaisesti ole poikki laittanut, mutta en vain jaksa. Jotenkin olen ihan poikki. Tämä tilanne ei ole hyvä kenellekään, mutta en oikeasti tiedä, mitä tehdä. Jo äidin ajattelu saa niin pahalle tuulelle tai surulliseksi tai ahdistuneeksi, ettei tosikaan. Monet sanoo mulle, että "se on sun äitis kuitenkin", "se on sairas/sillä on vaikeaa", "teidän pitäis vaan puhua" jne. Totta nuo tavallaan on... Mutta kun yritetty on, huonoin tuloksin. En pysty olemaan äitini psykiatri ja mulla on omat ongelmani (pakko-oireinen häiriö ja yleinen ahdistuneisuushäiriö), jotka pahenee, kun olen äitini kanssa tekemisissä. Joidenkin mielestä olen lapsellinen, kun en selvitä asioita. Mutta mitä kun tuntuu, että äiti ei ole sellainen normaali ihminen, jonka kanssa asioista pystyisi järkevästi keskustelemaan niin, että saisin myös kertoa miltä musta tuntuu ja on tuntunut. Joudenkin mielestä vanhojen asioiden pitäisi antaa olla eikä vaivata niillä 60v äitiäni. En pysty esittämäänkään niinkuin mitään ei olisi. Jotenkin tuntuu ainoalta vaihtoehdolta sitten antaa olla? Ei kai lasten tarvitse vielä aikuisenakin uhrata oma elämänsä (ja oma perheensä!) vanhempiensa takia? Aviopuolisosta jos olisi kyse, kaikki sanoisi varmaan juokse karkuun, äiti kun on kyseessä niin pitäisi vain kestää? Ei mun mielestä kuitenkaan ihan mitä tahansa.
Ja jotenkin itsekin ajattelee, että enhän mä nyt voi omaa äitiä millekään mustalle listalleni laittaa. Mutta mitä jos voinkin...
Olen väsynyt miettimään asiaa ja kokemaan juurikin ahdistuneisuutta ja huonoa oloa ja omatuntoa aina kun olen tekemisissä hänen kanssaan. Luin jonkin aikaa sitten välisiämme facebook-keskusteluita ja tuli jo niistäkin kamala olo. Huomasin vasta jälkeenpäin miten alistavasti ja inhottavasti hän puhuu minulle. Elämänmittaisten henk. Koht. kokemusteni perusteella en kyllä haluaisi että hän toimisi missään isovanhemman roolissa omille lapsilleni, jos sellaisia joskus saisin. Ei tarvitsisi mun puolesta koskaan tavatakaan. :'(
Vierailija kirjoitti:
Onko tämmöiselle aiheelle muuten mitään vertaistukiryhmää tms.? T. 2
En tiedä, mutta helpottaisi varmasti oloa jos olisi, itse huomaan ainakin mieluiten juttelevani näistä asioista muille risaisten perheiden kasvattiystävilleni.
Minulla on kokemuksia aiheesta. Raadollisia sellaisia. Neuvoa en aio mutta mielelläni jakaisin tarinani kanssasi, olisin kaivannut itse vastaavaa apua ennen kuin se oli myöhäistä.
Jos puhelinnumerot olis anonyymejä niin lisäisin tähän omani ja pyytäisin sua soittamaan. 😊
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemuksia aiheesta. Raadollisia sellaisia. Neuvoa en aio mutta mielelläni jakaisin tarinani kanssasi, olisin kaivannut itse vastaavaa apua ennen kuin se oli myöhäistä.
Jos puhelinnumerot olis anonyymejä niin lisäisin tähän omani ja pyytäisin sua soittamaan. 😊
Osta prepaid sitä varten:)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemuksia aiheesta. Raadollisia sellaisia. Neuvoa en aio mutta mielelläni jakaisin tarinani kanssasi, olisin kaivannut itse vastaavaa apua ennen kuin se oli myöhäistä.
Jos puhelinnumerot olis anonyymejä niin lisäisin tähän omani ja pyytäisin sua soittamaan. 😊
Et tähän pysty avaamaan asiaa? Kuulostaa kyllä pahalta tuo "liian myöhäistä".. 😮
On vertaistukiryhmä. Ympäri Suomea toimii al-anon ryhmät. Alanon on tarkoitettu kaikille, joiden lähipiirissä on alkoholisti tai henkilö, jonka juomisesta kärsit ja se juominen vaikuttaa sinuunkin. Joillakin paikkakunnilla toimii myös AAL ryhmiä, jotka on tarkoitettu alkoholistien aikuisille lapsille.
Näissä ryhmissä voit vertaistuen ja "askelten" avulla selvittää tunteesi, menneisyyden ja nykyisyyden peikot. Suhde alkoholistiin muuttuu vähitellen normaalmmaksi ihmissuhteeksi, et enää tunne vihan,raivon, tuskan, huolen tms valtaavan sinua, kun olet hänen kanssaan tekemisissä tai ajattelet häntä.
Käymällä ryhmässä, et sitoudu mihinkään. Toiminta on täysin sitoutumatonta ja vapaaehtoista.
Vierailija kirjoitti:
On vertaistukiryhmä. Ympäri Suomea toimii al-anon ryhmät. Alanon on tarkoitettu kaikille, joiden lähipiirissä on alkoholisti tai henkilö, jonka juomisesta kärsit ja se juominen vaikuttaa sinuunkin. Joillakin paikkakunnilla toimii myös AAL ryhmiä, jotka on tarkoitettu alkoholistien aikuisille lapsille.
Näissä ryhmissä voit vertaistuen ja "askelten" avulla selvittää tunteesi, menneisyyden ja nykyisyyden peikot. Suhde alkoholistiin muuttuu vähitellen normaalmmaksi ihmissuhteeksi, et enää tunne vihan,raivon, tuskan, huolen tms valtaavan sinua, kun olet hänen kanssaan tekemisissä tai ajattelet häntä.
Käymällä ryhmässä, et sitoudu mihinkään. Toiminta on täysin sitoutumatonta ja vapaaehtoista.
Usein se ongelma on persoonallisuudessa,
ihmisen mielisairaudessa tai luonnehäiriössä,
joka aiheuttaa häiriökäyttäytymistä ja muiden hyväksikäyttämistä ja lyömistä.
Juominen on toissijaista.
Al-Anon ja AA ja NA korostavat ja alleviivaavat päihteitä,
ikäänkuin kenelläkään ihmisellä maailmassa ei olisi itsehillintää, eikä kykyä tuntea rajansa.
Myös jumalan tyrkytys AA-ryhmissä on
aika ällöttävää. Jumalan peitenimi
AA-vauhkoilijoilla on "korkeampi voima".
Anteeksi, mutta ehdoton juomakielto kaikille
ja viinan demonisointi,
koska jotkut ovat viinanpersoja,
on vääristynyttä ongelmanhoitoa.
Fanaatikot rymistävät ylitsesi ja tuhoaa kaiken matkallaan.
Sinä et ole äitisi omaishoitaja, et psykiatri etkä mikään muukaan kuin lapsi. Jos äitisi ei ole hoitanut vanhemman velvollisuuksia, sinulla ei ole mitään velvollisuutta olla lojaali äidillesi, oli hän kuinka äitisi tahansa. Sinun pitää nyt viimeistään ajatella itseäsi. Äitisi olisi pitänyt ajatella sinua lapsuutesi ajan, sitä hän ei ole tehnyt, sinulla ei siis ole mitään velvollisuuksia muita kuin itseäsi kohtaan ( ellet ole parisuhteessa ja sinulla on omia lapsia + tietenkin työvelvoitteet + viralliset laskut, jos nyt filosofisesti ajatellaan velvollisuus -sanan merkitystä).
Joku jo aiemmin ehdotti alkoholistien läheisille tarkoitettua ryhmää, siitä olisi varmasti sinulle apua. Kaikki alkoholistien lapset kärsivät juuri tuosta "itsensä unohtamisesta". Nyt on sinun aikasi muistaa itsesi ja tehdä niitä asioita, jotka ovat sinulle hyväksi. Se olisi ollut äitisikin velvollisuus: kohdella itseään ja sinua parhaalla mahdollisella tavalla. Hänen velvollisuutensa olisi ollut hankkia apua.
Ota oma elämäsi omaan hallintaasi, ap. Elämä on mahtavaa, kun sen oikein oivaltaa ja maailmassa on mahtavia tyyppejä. Tsemppiä!
Jos katkaiset välit tee se vain itsesi vuoksi. Ei kostona, ei ajatuksena siitä että sittenpä äiti tajuaa miten huono äiti on ollut. Saatat pettyä ja pahasti. Jos äiti ei ole ennenkään nähnyt vikaa itsessään, pyytänyt koskaan anteeksi, miksi niin kävisi nytkään. Karua mutta monesti totta. Itselleni kävi näin. Ja vaikka tiesin ettei äiti välitä, ettei hän edelleenkään näe vikaa itsessään, eikä välien katkaisu tätä tule muuttamaan, toivoin silti salaa muuta.
Käyttäjä4011 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vertaistukiryhmä. Ympäri Suomea toimii al-anon ryhmät. Alanon on tarkoitettu kaikille, joiden lähipiirissä on alkoholisti tai henkilö, jonka juomisesta kärsit ja se juominen vaikuttaa sinuunkin. Joillakin paikkakunnilla toimii myös AAL ryhmiä, jotka on tarkoitettu alkoholistien aikuisille lapsille.
Näissä ryhmissä voit vertaistuen ja "askelten" avulla selvittää tunteesi, menneisyyden ja nykyisyyden peikot. Suhde alkoholistiin muuttuu vähitellen normaalmmaksi ihmissuhteeksi, et enää tunne vihan,raivon, tuskan, huolen tms valtaavan sinua, kun olet hänen kanssaan tekemisissä tai ajattelet häntä.
Käymällä ryhmässä, et sitoudu mihinkään. Toiminta on täysin sitoutumatonta ja vapaaehtoista.
Usein se ongelma on persoonallisuudessa,
ihmisen mielisairaudessa tai luonnehäiriössä,
joka aiheuttaa häiriökäyttäytymistä ja muiden hyväksikäyttämistä ja lyömistä.Juominen on toissijaista.
Al-Anon ja AA ja NA korostavat ja alleviivaavat päihteitä,
ikäänkuin kenelläkään ihmisellä maailmassa ei olisi itsehillintää, eikä kykyä tuntea rajansa.Myös jumalan tyrkytys AA-ryhmissä on
aika ällöttävää. Jumalan peitenimi
AA-vauhkoilijoilla on "korkeampi voima".Anteeksi, mutta ehdoton juomakielto kaikille
ja viinan demonisointi,
koska jotkut ovat viinanpersoja,
on vääristynyttä ongelmanhoitoa.Fanaatikot rymistävät ylitsesi ja tuhoaa kaiken matkallaan.
Jos olet kohdannut ryhmässä fanaatikkoja, voit vapaasti kokeilla toista ryhmää. Fanaattisuus ei kuulu Alanoniin tai AAL:n.
Jos olet käynyt ryhmässä, tiedät, että siellä puhutaan korkeammasta voimasta. Sen saa jokainen määritellä miten itse haluaa, se on se, mistä sinä saat voimaa elämässäsi. Jollekin se on Jumala, toiselle Buddha, kolmannelle raikas tuuli ja metsän humina.
Usein alkoholistit juovat, koska heillä on joku muu altistava tekijä, esim. mielenterveyshaasteita joita sitten omatoimisesti lääkitään alkoholilla. Tämä ei ole läheisen ratkaistava asia, vaan alkoholistin asia. Alkoholistin tulee hakea ja ottaa vastaan tarvitsemaansa tukea, oli ongelma mikä tahansa juomisen taustalla. Mutta fakta on se, ettei juominen ainakaan paranna taustalla olevaa ongelmaa. Ennen kuin alkoholisti lopettaa juomisen, hän tuskin pystyy kohtaamaan todellista ongelmaansa. Läheisen ei kuitenkaan tarvitse kantaa tästä vastuuta.
Alanonissa ja AAL:ssa ei vaadita ehdotonta juomiskieltoa kenellekään. Se on sinun oma asiasi, käytätkö alkoholia, milloin ja minkä verran. Nämä vertaistukiryhmät auttavat alkoholistin läheistä saamaan "henkistä" välimatkaa, varsinkin tunnetasolla suhteessa alkoholistiin.
Ei sinne ole kenenkään pakko tulla, mutta moni on saanut sieltä apua.
Itse en enää jaksa äitiäni. En vaan soittele enkä kysele. Suhde laimenee itsekseen. Jos soitteli päissään, sanoin etten halua puhua kun se on päissänsä. Sitä helpompaa, mitä vähemmän noiden kanssa on tekemisissä..
Pitääpä ottaa noista ryhmistä selvää. Ja välimatkaa äitiini.
Olen itsekin sanonut hänelle, että ei soittaisi tai vastaisi mulle kännissä, mutta eipä onnistu. Ja jokainen kerta (ehkä max 5 kertaa elämäni aikana) kun olen hänelle alkoholismista maininuut, olen saannut kuulla olevani paska tyyppi ja "aina haluan vain hänelle pahan mielen"...
Liian vaikea kirjoittaa kaikkea. Tekstistä saa usein niin väärän käsityksen. Lyhyesti kuitenkin; alkoholistivanhempi, jota koitin auttaa hyvällä ja pahalla. Lopulta katkaisin välit jotta saan ajatusteni solmut selvitettyä ja kun olin valmis hyväksymään tilanteen ja puhumaan, se oli myöhäistä.
Tiedän hyvin mitä käyt läpi ja uskon että voin auttaa sua selvittämään omia ajatuksiasi. Itse olisin kaivannut juttuseuraa jolle uskaltaa kaiken sanoa. Myös vihan ja pelon, katkeruuden, säälin..
Vierailija kirjoitti:
Liian vaikea kirjoittaa kaikkea. Tekstistä saa usein niin väärän käsityksen. Lyhyesti kuitenkin; alkoholistivanhempi, jota koitin auttaa hyvällä ja pahalla. Lopulta katkaisin välit jotta saan ajatusteni solmut selvitettyä ja kun olin valmis hyväksymään tilanteen ja puhumaan, se oli myöhäistä.
Tiedän hyvin mitä käyt läpi ja uskon että voin auttaa sua selvittämään omia ajatuksiasi. Itse olisin kaivannut juttuseuraa jolle uskaltaa kaiken sanoa. Myös vihan ja pelon, katkeruuden, säälin..
En näköjään osannutkaan vastata aiempaan viestiisi. Kirjoitin siis tuon 7/18 viestin aiemmin ja nyt tämän.
Hmm... mä vaan ilmoitin vanhemmalle etten halua olla tekemisissä enää ikinä ja se siitä.Enkä ollut.
Katkaise välit ensin vaikka puoleksi vuodeksi.
Ei koston vuoksi, tai siksi että hän katuisi -
itsesi takia.
Sinä olet oman elämäsi tärkein henkilö,
sinä tarvitset lomaa äidistä,
joka ei aloituksen perusteella kyennyt hoitamaan äidin virkaa.
Anna hänen mennä. Ei hän pyydäkään anteeksi, paitsi ehkä epäsuorasti selitellen.
Itse katkaisin 3 vuodeksi välit jääkylmän
virkanais-äitini kanssa, lepäsin, menin elämässä eteenpäin, puhuin ystäville,
miehelleni, terapeutille.
Sitten otin yhteyttä äitienpäivänä.
Äitini käytös ei muutu koskaan.
Ostamani lahjat ovat kauheita,
kaikki kulta/ astiat/ musiikki mitä minä osran on "varmaan jostain saatu tosi halvalla",
ja hän kertoo, mihin heitti edellisen lahjani.
Usein hän heittää lahjani pois.
Minulle hän ei osta mitään, joskus harvoin on käynyt kylässä ja näpistänyt jotain meiltä.
Tajusin aikuisena, että kunnianarvoisa hienostorouva, minun äitini, on kleptomaani.
No, pistin tämän jälkeen taas vähin äänin välit poikki pariksi vuodeksi.
On vain päästettävä irti.
Äitisi ei jaksa olla äiti.
Anna hänelle anteeksi, päästä menemään,
tartu ystäviisi, puhu ja käsittele pahat teot ja turhautuminen pois.
Kyllä sinä selviät, sinusta ei tule koskaan samanlaista.