Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun äiti väsyy teiniin kotona
24.01.2017 |
Tällä 4-kymppisellä äidillä on kurkku käheänä huutamisesta,
lähdin pois kotoani käymään lähikahvilassa. Kotiin jäi 13-vuotias äksy tyttäreni kaverinsa kanssa.
Miten kuuluu toimia, kun varhaisteini tiuskaisee kaikkeen -En mä nyt. Oo hiljaa! Tein tytöille salaattia ja paistoin kanaa, laitoin pullat uuniin ja autoin heitä ensin läksyjen, sitten videoiden tekemisessä. Välillä kävin rauhassa olohuoneessa katsomassa leffan. Sitten menin keittiöön: nämä touhuavat kännyköiden kanssa ja tyttäreni huutaa koko ajan kuin hinaaja.
Käskin olla hiljempaa, käskin siivota ruoat lattialta. -Mä yritin jo! Älä häiritse meitä. Lakaisin juustoa ja munankuoria lattialta, tytär ei voinut edes siirtyä tuolissaan että olisin saanut siivottua ruoat sen alta. Käskin siivoamaan ruokapöydän, joka oli yhtäkkiä täynnä papereita, likaisia astioita ja rojua: -Turpa kii nyt! Siivoo ite.
Silloin rauhallisuuteni loppui. Huusin muutaman valitun sanan ja lähdin ulos, mm. anteeksiantamattoman: -Sä olet hullu kakara, mä en jaksa kattoo sua! Kun kirosin ennenkuin suljin oven, lapsi kysyi ylimielisesti: -Kuka nyt kiroilee?
Nyt on kurkku karheana, se ei kestä huutamista. Enkä kestä minäkään.
En koskaan huuda lapselleni: "Turpa kiinni!", en käsitä tuollaista tarvetta olla epäkohtelias.
Ajattelen tässä cappuccinon äärellä synkkänä, että voisin tarjota huoltajuutta hänen isälleen... Tein jo osani.
En jaksa, kun tytär on niin yhteistyökyvytön, pahantuulinen ja töykeä ja petyn aina itseeni, kun olen niin äkkipikainen enkä osaa toimia tuollaisessa tilanteessa.
Olisi kai pitänyt jäädä keittiöön ja pakottaa tytär auttamaan siivouksessa, eikä huutaa ja lähteä ulos kävelemään. Olen väsynyt teinin kanssa asumiseen.
Suunnittelin jo, että ehdotan hänen siirtymistään nuorisokotiin tai isälleen heti kun yläaste on käyty. Minä en jaksa.
Kommentit (33)
ootteko jutelleet teinin käytöksestä kahdestaan? todennäköisesti on itsekin pahoillaan, tollasesta kommunikoinnista on vaan puolin ja toisin kauheen vaikeeta päästä eroon, melkein mahdotonta ilman sen tiedostamista ja halua muuttaa asioita. miten tyttö itse suhtautuu isän luona asumiseen? toivon voimia ja myös ymmärrystä, kuulostaa että teillä on hyviäkin hetkiä ja tulette toimeen joten toivo et oo menetetty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittelen vaan tätä tilannetta, kun teinillä on kaveri kylässä ja äiti alkaa huutaa. Eikö kaveri pelästynyt? Itse jouduin teininä muutaman kerran kaverin ja kaverin vanhempien riidan todistajaksi, ja olin noissa tilanteissa ihan kauhusta kankeana. Minusta ei missään tapauksessa kuulu tapella siten, että tilanteessa on läsnä joku lapsen/teinin kaveri. Ja toisaalta on kummallista vaatia siivoamaan kun kaveri vielä on teillä - eri asia jos käsket kaverin kotiin, ja sitten käsket siivoamaan. Aivan varmasti tuon ikäinen vastustaa, kun keskeytät heidän juttunsa yhtäkkiä käskemällä häntä noukkimaan munankuoria lattialta jne, aivan kuin siivoamista ei voisi hoitaa kaverin lähdettyä.
Ymmärrän väsymyksesi ja sen, että teinin käytös on huonoa, mutta tuo tilanne kuulostaa vähän merkilliseltä ja käy sääliksi sitä kaveria, joka joutui puun ja kuoren väliin joutuessaan todistamaan teidän huutoa.
Kannattaa jutella tilanne auki, kun olette nyt vähän rauhoittuneet. Kerro, että sinua väsyttää ja kaipaat teiniltä panosta yhteiseen arkeen. Jos teini ei ala ottaa vastuuta yhteisistä jutuista ja ala kunnioittaa sinua niin silloin "pääsponsori" pistää teinin viihdekassan jäähylle, kunnes alkaa taas kotihommat maistumaan.
Toimi meillä
Nyt jo täysi-ikäinen tyttäreni totesi kerran, että en koskaan huutanut lapsille, kun nämä olivat teinejä. En suostunut lähtemään mukaan riitaan, en provosoitunut. Olin kuin lapsi ei olisi sanonut minulle mitään ilkeää, jatkoin juttelua kuin en olisi kuullut. Oli kuulemma hankala yksinään jatkaa kiukkua, kun toinen tohottaa lautasia pöytään.
Jossain on sanottu, että lapsen vanhempana pitää valita taistelunsa, jokaiseen kärhämään ei kannata mennä mukaan. Tosin lapseni eivät koskaan osoittaneet vieraiden läsnäollessa, että halveksivat minua. Olisin varmasti passittanut tytön kaverin meiltä pois, jos oma lapsi ei osaisi olla ihmisiksi.
Täh? Onko teidän mielestänne todella kohtuutonta käskeä siivoamaan munankuoret lattialta mihin ne ei todellakaan kuulu? Vaikka olisi kaveri kylässä, vaikka olisi jonkun videon tekeminen kesken, vaikka olisi sitä ja tätä? Ei ainakaan minun keittiössä visko tasan kukaan paskaa lattialle. Ihan oikein teit kun karjuit tytölle.
Voin niin samaistua tilanteeseen. Mulla on kaksi tyttöä, toinen esiteini ja toinen teini. Kyllä huudetaan ristiinrastiin välillä, eikä siitä kukaan rikki mene. Ja huudetaan vaikka on kavereita kylässä, jos lapset käyttäytyvät huonosti.
Itse elin teini-ikään saakka alkoholistiäidin kanssa. Näin ja koin hirveitä asioita. Sitten muutin isälle, jossa ei saanut näyttää mitään tunteita. Sain lapsena nyrkistä, paiskottiin pitkin seiniä, alistettiin, käytettiin seksuaalisesti hyväksi, lyötiin risulla, remmillä, imurilla, nostettiin vaatteista ilmaan, jätettiin yksin 4v alkaen yöksi jne tarina on pitkä. Älkää Herran Jumala syyllistykö huutamisesta. Antakaa lasten näyttää tunteensa ja näyttäkää ne myös itse. Niin ilo, suru, ärtymys ja kaikki.
Tsemppiä ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuvittelen vaan tätä tilannetta, kun teinillä on kaveri kylässä ja äiti alkaa huutaa. Eikö kaveri pelästynyt? Itse jouduin teininä muutaman kerran kaverin ja kaverin vanhempien riidan todistajaksi, ja olin noissa tilanteissa ihan kauhusta kankeana. Minusta ei missään tapauksessa kuulu tapella siten, että tilanteessa on läsnä joku lapsen/teinin kaveri. Ja toisaalta on kummallista vaatia siivoamaan kun kaveri vielä on teillä - eri asia jos käsket kaverin kotiin, ja sitten käsket siivoamaan. Aivan varmasti tuon ikäinen vastustaa, kun keskeytät heidän juttunsa yhtäkkiä käskemällä häntä noukkimaan munankuoria lattialta jne, aivan kuin siivoamista ei voisi hoitaa kaverin lähdettyä.
Ymmärrän väsymyksesi ja sen, että teinin käytös on huonoa, mutta tuo tilanne kuulostaa vähän merkilliseltä ja käy sääliksi sitä kaveria, joka joutui puun ja kuoren väliin joutuessaan todistamaan teidän huutoa.
Tuo on totta.
Tämä kaveri on syytön tilanteeseen,
eikä kilpahuuda vanhempiensa kanssa.
Kuulemma vain pientä kiukuttelua kotona.
Kyllä nyt hävettää.
Meillä ei olla juuri kahdenkesken kotona.
Täällä aina joku kaveri hakee kouluun +
tulee meille heti koulusta.
Ainakin yksi kaveri on melkein aina nukkumaanmenoaikaan saakka täällä.
Viikonloppuisin kavereita on myös yökylässä.
Kahdenkeskinen aika on siis vähissä.
Vierailija kirjoitti:
Täh? Onko teidän mielestänne todella kohtuutonta käskeä siivoamaan munankuoret lattialta mihin ne ei todellakaan kuulu? Vaikka olisi kaveri kylässä, vaikka olisi jonkun videon tekeminen kesken, vaikka olisi sitä ja tätä? Ei ainakaan minun keittiössä visko tasan kukaan paskaa lattialle. Ihan oikein teit kun karjuit tytölle.
Voin niin samaistua tilanteeseen. Mulla on kaksi tyttöä, toinen esiteini ja toinen teini. Kyllä huudetaan ristiinrastiin välillä, eikä siitä kukaan rikki mene. Ja huudetaan vaikka on kavereita kylässä, jos lapset käyttäytyvät huonosti.
Itse elin teini-ikään saakka alkoholistiäidin kanssa. Näin ja koin hirveitä asioita. Sitten muutin isälle, jossa ei saanut näyttää mitään tunteita. Sain lapsena nyrkistä, paiskottiin pitkin seiniä, alistettiin, käytettiin seksuaalisesti hyväksi, lyötiin risulla, remmillä, imurilla, nostettiin vaatteista ilmaan, jätettiin yksin 4v alkaen yöksi jne tarina on pitkä. Älkää Herran Jumala syyllistykö huutamisesta. Antakaa lasten näyttää tunteensa ja näyttäkää ne myös itse. Niin ilo, suru, ärtymys ja kaikki.
Tsemppiä ap.
Kiitos kun kerroit.
Olet selvinnyt upeaksi ihmiseksi,
vaikkei sinulla ollut mitään aikuisen mallia tai turvaa lapsena.
Oikein mahan pohjasta otti, kun luin tuon kuvauksen.
Itsekään en osaa näyttää tunteitani
ja pakenen tilanteita omaa pelkuruuttani.
Lapsuus oli kylmä ja laiminlyövä -
yksin kotiin jättämistä viikonlopuiksi pienestä asti, haukkumista ja ivaamista, mm. siitä että olin niin hyvä koulussa, huonoja vaatteita ja lopulta ulosheitto alaikäisenä...
Minulla ei ollut murrosikää,
olin aina ja kaikkialla hiljaa ja sain aikuisilta kehuja helppoudestani.
Itselläni ei ollut helppoa olla näkymätön kaikille.
Helppo minut oli ajaa uloskin,
oli pakko hommata alivuokralaisasunto ja työpaikka kesken opiskelujen,
kun ei vanhemmat viitsineet maksaa mitättömän rillipäähissukan opiskelua.
Olen ylpeä, että omalla tytölläni on murrosikä, hän ei ole pelokas hissukka!
Olen ollut hänelle se äiti,
jota itse olisin kaivannut. Sellainen, joka tulee pienen kanssa ulos joka päivä,
isompana vie matkoille ja kaupungille,
pelaa ja on läsnä.
Ja antaa lapsen kavereiden tulla meille kotiin,
myös ruokapöytään.
Tunteiden näyttämistä ei kuuluisi hävetä,
mutta minkäs teet.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä olen sanonut jo 9-vuotiaalle ydinperheessä, että jos hän kuvittelee että me jaksetaan asua yhdessä perheenä, niin myös hänen on otettava vastuuta yhteisestä hyvinvoinnista ja korjattava omat jälkensä ja lakattava viisastelemasta :)
Teinikapinaa odotellessa..
Ehkäpä pitäisi vähän rajoittaa kavereitten käymistä ja bondata tyttären kaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä pitäisi vähän rajoittaa kavereitten käymistä ja bondata tyttären kaa?
Tuo on ihan totta.
Joku viikonpäivä voisi olla kaverivapaa.
Nyt ei keski-ikäinen ymmärrä:
Mitä on bondaaminen? 🤔
-ap
Vierailija kirjoitti:
Se on niin kätevää eroperheissä, kun voi lähettää hankalan teinin isälleen asumaan. Mitäs me "ydinperheessä" tehdään, kun menee hermot teinin kanssa? Juu, jatketaan vaan saman katon alla asumista ja odotetaan, että murrosiän kuohunta laantuu.
Ehkä te ydinperheessä saatte tukea siltä toiselta vanhemmalta ihan siinä omassa kodissanne? Eroperheissä tilanteet joutuu lähivanhempi hoitamaan yksin, ilman että on toista aikuista paikalla. Siinä vaaditaan vähän enemmän hermoja ja auktoriteettia, kun on yksi vastaan yksi eikä kaksi vastaan yksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on niin kätevää eroperheissä, kun voi lähettää hankalan teinin isälleen asumaan. Mitäs me "ydinperheessä" tehdään, kun menee hermot teinin kanssa? Juu, jatketaan vaan saman katon alla asumista ja odotetaan, että murrosiän kuohunta laantuu.
Ehkä te ydinperheessä saatte tukea siltä toiselta vanhemmalta ihan siinä omassa kodissanne? Eroperheissä tilanteet joutuu lähivanhempi hoitamaan yksin, ilman että on toista aikuista paikalla. Siinä vaaditaan vähän enemmän hermoja ja auktoriteettia, kun on yksi vastaan yksi eikä kaksi vastaan yksi.
Vuorotyö? Työmatkat? Ei ne "ydinperheen" vanhemmat taida kuitenkaan aina ihan koko aikaa toistensa kyljessä nyhrätä ja käydä rintamana teiniä vastaan ;) Arjen konfliktitilanteet taitaa yleensä kyllä tulla ihan yksi yhtä "vastaan" teinin kanssa siellä ydinperheessäkin. Toki on sitten mahdollisuus pohtia asiaa toisen aikuisen kanssa jossain vaiheessa mutta niin taitaa suurimmalla osalla yyhoistakin olla uudet kumppanit ja/tai puhevälit teinin toiseen vanhempaan. Totaaliyh.t toki on eri asia, mutta heitä nyt taitaa olla pienempi osa...
Alue: Aihe vapaa
Olet tehnyt kuitenkin jotain oikein, koska tyttäresi uskaltaa pitää murrosiän. Minä en uskaltanut, vaan olin ns hiljainen kostaja. Lopetin puhumisen kokonaan. Meidän perheessä ei puhuttu tunteista ja vihaa ei saanut näyttää.