Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muita, jotka vihaavat naamaansa?

Vierailija
24.01.2017 |

On todella ankeaa olla epäviehättävä. joka kerta kun näen heijastuksenkin kasvoistani, mieleni valtaa sanoinkuvaamaton suru ja suoranainen viha siitä, että juuri minun piti syntyä tämän näköiseksi. Ulos meno masentaa ihan sairaan paljon en ole yli vuoteen käynyt juuri missään. En liiku paljonkaan ulkona koska häpeä omasta ulkonäöstäni käy niin sietämättömäksi, että mieluummin hautaudun kotiin kun menen muiden ihmisten arvosteltavaksi tuonne ulkomaailmaan.

Olen ihan eristyksissä muista ihmisistä, olen myös yhteiskunnasta täysin syrjäytynyt vaikka olen vasta nuori, 23-vuotias ihminen. Elämäni tuntuu masentavalta, monotoniselta -ja puuduttavalta, se ei ota edes pienen pieniä harppauksia eteenpäin, vaan se junnaa täysin yhdessä kohtaa.

Minua on aina kiusattu ulkonäköni takia, jouduin jo tarhaikäisenä muiden lasten silmätikuksi, ja sain kuulla ulkonäöstäni myös lähipiiriltäni. Samanlainen syrjintä -ja kiusaaminen toistui läpi ala -ja ylä-asteen, myös ammattikoulussa minua kiusattiin. Jos olisin edes ok-näköinen, elämäni olisi taatusti hyvin erilaista, minulla olisi mahdollisuus saada seurustelukumppani, solmia sosiaalisia kontakteja, ja saisin myös paljon helpommin työpaikan. Ulkonäköni on riistänyt minulta elämän, en tee päivisin juuri muuta kuin vietän aikaa netissä, ei minulla ole mitään muutakaan.

Tuleva kesä ahdistaa kun ajattelen miten on paljon ihmisiä, joilla on seuraa ja he ovat onnellisia, he nauttivat olostaan koska heillä on hyvä olla itsensä kanssa. Minua vain ahdistaa ajatuskin ulos menemisestä kun on valoisaa, ja ihmisiä kaikkialla. Anteeksi avautumisestani mutta en oikein tiedä että mihin nämä ajatukseni olisi pitänyt purkaa, kaipaan vertaistukea.

Kommentit (30)

Vierailija
21/30 |
24.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laittakaa niitä kuvia niin katsotaan.

Vierailija
22/30 |
24.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän tunteen. Tänään meikatessa minulta lähti oikeasta silmästä lähestulkoon kaikki ripset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/30 |
24.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naama ei ole ihmisen koko ulkonäkö. Kokonaisuus on tärkeämpi kuin pelkkä pärstä. 

Valittiinhan tässä juuri Miss Helsingiksikin nainen, jonka kasvojen kauneus ei saanut ylistystä, mutta vartalo olikin vastaavasti upeampi.

Oikeasti hyvin, hyvin harvojen kasvot ovat oikeasti hyvin rumat, ellei jostain oikeista epämuodostumista, sairauden tai vammojen aiheuttamista tilanteista ole kysymys. Paljon on kiinni koko olemuksesta ja yleisilmeestä, mikä vaikuttaa siihen millaiseksi kasvotkin koetaan. Ylipaino, ryhdittömyys, hoitamattomuus, epäsiisteys jne harvoja kaunistaa.

Ap:n kuvauksen mukaisia naamoja kulkee aamuruuhkassa lukemattomia, eikä niihin kukaan sen kummempaa huomiota kiinnitä.

Jos ihmisten kasvoja alkaa tutkimaan tarkemmin, niistä kaikista löytyy lukemattomia "kauneusvirheitä". Silmät ovat liian isot tai pienet tai liian lähellä tai kaukana toistaan tai eri korkeudella. Nenät isoja tai liian pieniä, leveitä, kapeita, kyömyjä. Huulet paksut tai liian kapeat jne jne. Ilmeet vaikuttavat paljon ja sen miten kaiken kantaa.

Vierailija
24/30 |
24.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin nyt tuntuu, että ne kasvot ei ole sun suurin ongelma.

Vierailija
25/30 |
24.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua kanssa kiinnostaisi nähdä miltä oikeasti joku tosi ruma näyttää ja verrata kuvaa omaan kuvaukseensa.

Onko joku niin rohkea? Ei teillä ainakaan mitään menetettävää ole.

T.M41v

Vierailija
26/30 |
24.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mielentila vaikuttaa aika paljon siihen miltä naama näyttää ainakin minulla. Eroa voi olla hyvinkin paljon riippuen siitä olenko esim. stressaantunut, jännittynyt, väsynyt, alakuloinen vai sitten pirteä, levännyt, hyväntuulinen jne. En tiiä sitten onko ap saanut niin huonot geenit ettei tällaisilla asioilla juuri ole merkitystä. Jos ulkonäkösi vaivaa noin paljon niin suosittelen harkitsemaan jotain kauneusoperaatiota mikäli ulkonäköongelmat on sen laatuisia että niille voisi jotain tehdä.

Olen niitä harkinnut jo lapsuudestani saakka, mutta varaa minulla ei sellaisiin ikävä kyllä tule ihan heti olemaan.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/30 |
24.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koittakaa nyt hyvät ihmiset nauttia nuoruudesta. Tää vanheneminen kamalaa on. Ennen niin kauniit kasvot muuttuu ryppysiksi, iho ohenee ja suupielet roikkuu.

Minulla on koko elämäni ajan ollut sellaiset mummomaiset, sad doopy face-tyyliset kasvot. Näytän ihan aina väsyneeltä ja surumieliseltä, kasvoissani ei ole mitään muotoa vaan ne ovat sellaiset taikinamaiset. Suuni on pieni -ja epäsymmetrinen, sellainen suppusuu jossa on kapea ylähuuli, ja paksumpi, lörppömäisempi alahuuli. Silmäni ovat superpienet, lähellä nenänvartta ja ne katsovat hieman sisäänpäin kieroon, jos en pidä niitä suorassa, lähtee jompikumpi silmä katsomaan ihan eri suuntaan. Minulla on luonnostaan rakenteellinen kaksoisleuka, leuka on heikko, yläpurentaakin löytyy. Otsani on sivuilta pieni -ja kapea. Nenäni on sellainen töpselinenän ja pottunenän sekoitus.

Ap

omg, ootko sä minä? :O

Jo löytyi näköjään kohtalotoveri! :O Onko sinullakin siis ihan samanlaiset piirteet kuin minulla? Ja edellä vastanneille sanon että kyllä, kasvot ovat tärkein elementti ulkonäössä, ja rumuus ei suinkaan ole ainoa ongelmani mutta se on elämääni merkittävästi haittaava tekijä, josta kärsin todella paljon.

Ap

Vierailija
28/30 |
24.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene vaikka armeijaan aliupseerikouluun, niin saat tarkoitusta elämään ja itsevarmuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/30 |
24.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap mä oon kans ihan samanlainen possunkärsäinen droopy face lörppöhuuli. Tiedän tuskasi.

Vierailija
30/30 |
24.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mene vaikka armeijaan aliupseerikouluun, niin saat tarkoitusta elämään ja itsevarmuutta.

No eipä ole hääppöinen neuvo, tuollaisissa tiiviissä yhteisöissä riski tulla kiusatuksi juuri on korkea. En usko että kyseisenlainen ympäristö on paras mahdollinen sellaiselle ihmiselle, joka on joutunut useinkin kiusaamisen kohteeksi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme kaksi