Lue keskustelun säännöt.
Myönteisiä kokemuksia muistisairaiden läheisiltä
23.01.2017 |
Isovanhempani ovat olleet minulle monesta syystä kuin omat ensisijaiset vanhemmat vaikka meillä kaikilla on ollut vakaviakin mielenterveysongelmia. Nyt isoäiti on muutaman vuoden sairastanut Alzheimerintautia ja se alkaa näkyä selvästi. Mietin usein miten se tulee vaikuttamaan elämäämme. Tällä hetkellä en valitettavasti pysty pitämään heihin niin paljon yhteyttä kun toivoisin mutta välimme ovat hyvät ja toisinaan on mukavaa vain istua ja rupatella isoäidin kanssa vaikka keskustelu junnaakin melko lailla paikallaan. Kertoilen itse paljon lapsuuden muistoistani heidän luonaan koska siitä voimme puhua paljon.
Hän on aina kertonut omasta isästään jolla tämä sairaus oli ja tiedossa on ollut että jonain päivänä hänkin alkaa unohtaa asioita. En ole järkyttynyt tästä. En osaa ajatella taudista oikein mitään, näen itseni vanhainkodissa sytytrtämässä kynttilöitä ja soittamassa vanhoja klassikoita isoäidilleni mutta en tiedä kuinka realistisia nämä mielikuvat ovat.
Kuinka teillä on asiat menneet muistisairaan kanssa viimeiset ajat? Onko oleminen käynyt vaikeaksi vai voiko lopunajat olla ihan kauniita?
Kommentit (3)
Oma äitini muuttui todella vainoharhaiseksi ja väkivaltaiseksi. Hän kävi usein käsiksi isääni, ja yritti kerran myös lyödä teini-ikäistä tytärtäni valurautaisella paistinpannulla päähän luultuan häntä murtovarkaaksi. Hän piilotteli tavaroita, ja epäili kaikkia varkaaksi. Kerran hän myös yritti sytyttää naapurin autotallin tuleen, en tiedä miksi. Onneksi hänelle järjestyi hoitokotipaikka suht. nopeasti juuri tuon väkivaltaisen käytöksen vuoksi. Tauti on edennyt todella nopein harppauksin, ja nykyään hän ei enää tunnista ketään läheisiään, eikä tiedä missä on tai mitä vuotta eletään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa surullista kuulla että teillä on tuollaisiakin kokemuksia. Mutta eipä sille mitään voi kun kuuluu vähän taudinkuvaan. Ei oikein voi etukäteen tietää.
Lisää?
Ap
Tämä vaihtelee. Mummoni pysyi kilttinä, mutta oli tietysti sekava eikä muistanut mitään. Mutta hänen kanssaan pystyi tekemään kaikkea pientä, kunhan oli kärsivällinen. Sen sijaan toinen ukkini puolestaan muuttui vittumaiseksi ja väkivaltaiseksi vihannekseksi, jota hoitajat sekä osin omaisetkin alkoivat pelkäämään. Se oli erityisen ikävää, koska luonteeltaan mies oli terveenä ollessaan todella leppoisa. Mutta sairastuttuaan nyrkit heiluivat ja vittua haistateltiin.